Aiglatson

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Aiglatson kesäkuussa 2020.

Aiglatson (oikealta nimeltään Antero Aarrekangas, s. 3. heinäkuuta 1950) on tv-maalainen artisti, joka laulaa ja soittaa rumpuja. Aiglatson on tehnyt rock- ja pop-musiikkia omaa nimeään kantavan yhtyeensä kanssa jo vuodesta 1969. Hänet tunnetaan erityisesti omaperäisestä lauluäänestään sekä lastenlauluistaan. Aiglatson on menestynyt suuresti myös aikuisyleisölle suunnatuilla kappaleillaan. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden tv-maalaisten artistien kanssa, kuten Chris Lee Valentinen ja Elektroniikkabändin.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson, oikealta nimeltään Antero Aarrekangas, syntyi Porovanniemi (nykyinen Nostislandia), mutta varttui Lootalassa, missä hänen isänsä toimi rehtorina. Hänen äitinsä oli kirjailija Lotta Aarrekangas. Perheeseen syntyi myöhemmin pikkuveli. Rehtori-isän sekä kirjailijaäidin ansiosta Aarrekangas menestyi jo varhain äidinkielessä. Vanhempiensa ansiosta Aarrekangas oppi nuorena hyvin huolitellun puhetyylinsä, josta hän tuli myöhemmin myös tunnetuksi.

Aarrekankaan vanhemmat harrastivat musiikkia, joka siirtyi luonnollisesti heidän jälkikasvulleen. Aarrekankaalla huomattiin jo pienenä lapsena olevan hyvä rytmitaju ja hän piti erityisesti lyömäsoittimista. Hän alkoi soittaa koulunsa orkesterissa, ja hänelle ostettiin sen jälkeen rummut. Aarrekangas kehittyi taitavaksi rumpaliksi. Hän harjoitteli soittoa päivittäin useita tunteja. Hän piti monipuolisesti eri musiikkityyleistä, joita hän kuunteli niin radiosta, vanhempiensa soittamana sekä monissa juhlissa tai konserteissa.

Musiikkiuran käynnistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun rock'n'roll tuli tunnetuksi TV-maassa 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa, Aarrekangas piti siitä välittömästi ja otti useita rockin pioneereja esikuvikseen. Lopulta rock kohosi hänen suurimmaksi musiikilliseksi rakkaudeksi. 1960-luvun puolivälissä hän aloitti yhtyeissä soittamisen saman henkisten ystäviensä kanssa. Aarrekankaan mukaan hänen ensimmäinen varsinainen yhtyeensä oli Kiusankappaleet, joka toimi vuodet 1965–67. Yhtye harjoitteli Aarrekankaan kotona. Kunnianhimoisena Aarrekangas teki tarmokkaasti töitä päästääkseen muusikon uralle.

Peruskoulun jälkeen Aarrekangas kävi lukion ja valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 1969 hän muutti Porovanniemelle opiskelemaan kielitiedettä ja filosofiaa. Samana vuonna hän oli perustanut Aiglatson -yhtyeen, joka vei ennen pitkää hänen kaiken aikansa, mikä taas johti opintojen hiipumiseen.

Edellä mainitun Kiusankappaleet -yhtyeen jälkeen Aarrekangas perusti vuonna 1967 Suudelma -yhtyeen, joka soitti rockin lisäksi pop-musiikkia. Aarrekangas lauloi kokoonpanossa rumpujen soittamisen lisäksi ja siinä olivat mukana hänen tulevista bändikavereistaan kitaristit Jyrki Tulenheimo ja Väiski Hurula.

Aarrekangas ei ollut aluksi innostunut laulamaan. Bändikaverit kuitenkin vaativat myös häntä laulamaan, niin hän päätti kieltäytyä laulamasta "omalla äänellään" ja niin hän keksi itselleen parodisen laulutavan. Tämä uusi laulutyyli miellytti Aarrekangasta itseäänkin ja hän otti sen käyttöönsä pysyvästi.

Suudelma hajosi 1968, kun Tulenheimo muutti vuoden ajaksi Yhdysvaltoihin. Hänen poissa ollessa Aarrekangas alkoi tehdä studiomuusikon töitä rumpalina kohtuullisella palkalla. Pian hän perusti yhtyeen nimeltä Nalle Puhelinnumero, joka yritti sinnikkäästi saada levytyssopimusta mutta epäonnistui siinä.

Kun Tulenheimo palasi TV-maahan vuonna 1969, hän ja Aarrekangas perustivat heti uuden yhtyeen, jossa molemmat lauloivat sekä toimivat keulahahmoina. Aarrekangas soitti myös rumpuja sekä Tulenheimo kitaraa. Toiseksi kitaristiksi pyydettiin Hessu Pälä sekä basistiksi Esko Omenainen. Managerina toimi Mauri Ainola. Yhdysvaltalaisesta kulttuurista innostunut Tulenheimo vaati yhtyeen nimen olevan englanninkielinen ja suunnitteli jopa englanniksi laulamista, mutta tämän Aarrekangas salli vain lainakappaleita esittäessä.

Uuden yhtyeen nimeksi keksittiin yhteisen aivoriihen tuloksena Aiglatson, joka ei tarkoita mitään millään kielellä, mutta kuulosti kaikkien mielestä erittäin hyvältä. Aarrekangas otti myös käyttöön taiteilijanimen Antero Aiglatson. Ensimmäisen studioalbumin jälkeen hänen etunimensä kuitenkin tippui pois, sillä levy-yhtiössä sitä pidetty yhteensopivana Aiglatson -nimen kanssa. Tämä johti siihen, että Aiglatson -nimi yhdistettiin tästä lähtien Aarrekankaaseen ja muuta yhtyettä pidettiin hänen taustamuusikkoina. Aarrekangasta ja kumppaneita tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut, vaikka hänen yhtyeensä muut soittajat ovat myöhemmin kertoneet Aiglatsonin olleen tasavertainen yhtye eikä pelkkä Aarrekankaan sooloprojekti.

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson yhtyeineen teki demonauhan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolle sisältyi Aiglatsonin ja Tulenheimon yhdessä tekemiä rock-kappaleita, joissa oli Tulenheimon Yhdysvaltojen-vierailun ansiosta mukana kantri- ja blues-vaikutteita, mutta myös tv-maalaista iskelmällisyyttä. Boyd Records -levy-yhtiö kuuli Aiglatsonin demonauhan. Aiglatsonin ennenkuulumaton lauluääni, Tulenheimon perinteinen laulutapa, kaksikon harmoniat sekä yhtyeen sovitukset tekivät Boyd Recordsiin vaikutuksen, ja levytyssopimus allekirjoitettiin helmikuussa 1970. Aiglatsonin epätavallinen kaksoisrooli laulajana ja rumpalina epäilytti levy-yhtiötä, mutta Aiglatson ei itse halunnut luopua rummuistaan.

Aiglatsonin ensimmäinen albumi Aiglatson ilmestyi loppukesällä 1970. Levy sai kriitikoilta tyrmäävän vastaanoton ja myös yleisöä kohahduttivat yhtyeen rohkeat laulunaiheet, kuten "Vieras mies sinun sängyssä makaa" sekä "Joka kuuseen kurkottaa...". Viimeksi mainittu kappale menestyi kohtalaisesti ja nousi myyntilistan sijalle 24. Albumien tuottajana toimivat alusta lähtien soittajat itse.

Alkuaikoinaan Aiglatson pyrki usein tietoisesti ärsyttämään ihmisiä. Tässä hän onnistui hyvin esimerkiksi tekemällä kuuluisista oopperateoksista rock-sovituksia, joita hän tulkitsi omalla lauluäänellään. Suuri yleisö sekä kriitikot alkoivat vihata häntä, mutta samanaikaisesti Aiglatson alkoi kerätä hyvin omistautunutta kannattajakuntaa, joka kasvoi levy levyltä. Uran alku oli kivinen, esimerkiksi keikoilla kappaleiden sanoitukset aiheuttivat yleisön kaikkoamista. Aiglatson jopa sai porttikieltoja joihinkin keikkapaikkoihin pitkäksi aikaa.

Vuonna 1971 ilmestyi seuraava albumi Muistokirjoitus Aiglatsonista, jonka tunnetuimmat kappaleet ovat "Säveltäjä, sanoittaja, sovittaja", "Neljä nenää" sekä sittemmin klassikon asemaan noussut "Ajattelin syödä munan".

Seuraavana vuonna Hessu Pälä jäi pois kokoonpanosta, joka laajennettiin viisimiehiseksi ottamalla mukaan Aiglatsonin nuoruuden soittokaveri Väiski Hurula sekä Yhdysvalloista TV-maahan muuttanut Robert Robbins, jolla oli taustaa kantrimusiikin esittäjänä. Robbinsista tuli yhtyeen kolmas päälaulaja, vaikka hän lauloi suomen kieltä omalaatuisella aksentillaan. Robbins myös soitti komppikitaraa, Tulenheimon ja Hurulan toimiessa soolokitaristeina. Päälaulajan toimi jaettiin tasapuolisesti Aiglatsonin, Tulenheimon ja Robbinsin kesken.

Robbinsin mukanaolo näkyi selvästi vuonna 1973 julkaistulla albumilla Rytmimuna on vallaton, jonka jälkeen Aiglatsonista alkoi tulla merkittävä vaikuttaja tv-maalaisessa rock-musiikissa. Albumilta jäivät elämään Tulenheimon ja Aiglatsonin duettona laulama kymmenminuuttinen "Maa josta näet vain unia", joka muistetaan pitkästä kitarasoolostaan, "Laulu sinusta" (jonka Robbins lauloi), "Älä enää itke" sekä "Uima-altaan tyttö". Rytmimuna on vallaton nousi ensimmäisenä albumina myyntilistoille, myyden myöhemmin kultaa. Albumi sai kriitikoiltakin hyvän vastaanoton, vaikka monilla oli edelleen virheellisiäkin ennakkoluuloja Aiglatsonia kohtaan.

Robbins onnistui vuonna 1974 taivuttelemaan Aiglatsonin laulamaan osan lauluista seisten yhtyeen edessä ja istumaan rumpujen takana vain rytmikkäimpien laulujen aikana. Soittajat pitivät myös huolen siitä, että kiertueella he esittivät kappaleensa tarkalleen levyversion mukaisina. Aiglatsonin jäsenet vaativat itseltään ja toisiltaan täydellisyyttä, ja Tulenheimo on sanonut, ettei kukaan itse kertaakaan laulanut tai soittanut nuotin vierestä.

Vuonna 1974 ilmestyi studioalbumi Lähdetään Laumakujalle, joka menestyi edeltäjäänsä paremmin ja sai jo seuraavana vuonna kultalevyn. Albumin tunnetuin kappale on Robbinsin laulama "Uudelleensyntymä", josta tuli suuri keikkasuosikki. Muita hittejä olivat "Merimies" ja "Toimii eli ei".

Lopulliseksi Aiglatsonin läpimurroksi, joka teki hänestä viimeistään koko TV-maan tunteman, ihaillun tai vihatun artistin, katsotaan hänen esiintymisensä Lutsila Rock -festivaaleilla, jotka pidettiin Lutsilassa juhannuksena 1975. Jättimäistä konserttia oli katsomassa ennätykselliset 100 000 ihmistä. Muihin esiintyjiin lukeutuivat tv-maalaiset rock-yhtyeet Vierivät murikat, Jokamiesten Veljesorkesteri ja pääesiintyjänä ollut Hydrogen Sulphide. Konsertti lähetettiin televisiossa ja radiossa ympäri maata, mikä oli loistavaa mainosta jokaiselle yhtyeelle. Parhaiten tapahtumasta muistetaan kuitenkin Hydrogen Sulphide, jonka keulakuva Chris Lee Valentine tuhosi esityksen lopuksi tv-kameran ja yhden vahvistimiseen.

Lutsila Rock oli myös merkittävä Aiglatsonille sillä tavalla, että hän tapasi edellä mainitun Chris Lee Valentinen, josta tulisi myöhemmin hänen merkittävä yhteistyökumppani sekä elinikäinen ystävä. Aiglatson ja Valentine tapasivat toisensa päivällä ennen kummankin esiintymistä ja tulivat erittäin hyvin toimeen jo ensitapaamisessa. Kaksikko alkoivat pitää aktiivisesti yhteyttä ja he alkoivat vapaa-ajallaan soitella yhdessä keskenään jammailumielessä. Aiglatson vieraili myöhemmin Hydrogen Sulphiden albumilla taustalaulajana sekä Valentine vastavuoroisesti hänen useilla albumeillaan soittamassa kitarasooloja tai laulamassa. Mikäli kaksikko sattui yhtyeineen samaan paikkaan keikalle, niin illan aikana jompikumpi nousi toisen yhtyeen lavalle jammailemaan.

Myöhemmin vuonna 1975 ilmestyneellä albumilla Lännen miehet Aiglatsonin kantrivaikutteet olivat vahvimmillaan. Albumin teemassa liikutaan villissä lännessä sekä sanoitukset ovat elokuvamaisia. Jyrki Tulenheimo soitti albumilla kitaran lisäksi pedal steeliä ja banjoa. Lännen miehet -albumin menestystä paransi edellä mainittu Lutsila Rock -esiintyminen ja se on myynyt platinaa. Sen hittikappaleita ovat nimikappale, "Keikalle" ja "Köyttä ja saippuaa".

Suosionsa huipulle noussut Aiglatson kiersi TV-maata hyvin ahkerasti koko 1970-luvun. He soittivat tuolloin useimpina vuosina 250–300 konserttia, mitä Aiglatson itse on jälkeenpäin katunut. Kiertue-elämä vei jäseniltä aikaa säveltämistä ja rasitti heitä. Yhtyeen konsertit olivat fyysisesti rasittavia, sillä lavaesiintyminen oli todella kiihkeää ja jäsenet alkoivat käyttää päihteitä. Ainoastaan Aiglatson itse kieltäytyi kovista huumeista.

Jäsenten välit säilyivät kiertueilla pohjimmiltaan hyvinä, vaikka heillä olikin usein kiihkeitä musikaalisia erimielisyyksiä. Robert Robbins oli henkeen ja vereen kantrimiehiä ja olisi halunnut Aiglatsonin panostavaan kantriin onnistuneen Lännen miehet -albumin jälkeen, mutta muut soittajat tekivät päätöksen keskittyä rockiin. Pettyneenä rakastamansa tyylisuunnan hylkäämisestä Robbins alkoi harkita eroamista, mutta sai yllättäen alkuvuonna 1976 potkut Aiglatsonilta ja Tulenheimolta. He olivat kyllästyneet Robbinsin ylimieliseen asenteeseen sekä käytökseen keikoilla, joka antoi ymmärtää hänen haluavan yhtyeen suurimmaksi tähdeksi.

Robbins lähti riitaisissa tunnelmissa, mutta muut jäsenet eivät jääneet suremaan häntä vaan ottivat tilalle komppikitaristi Reino Sihtolan, joka ei Robbinsista poiketen laulanut lainkaan.

Aiglatson oli tullut tunnetuksi kiihkeistä konserteistaan ja yhtye halusi tallentaa ne livealbumin muotoon, jota äänitettiin kevään 1976 keikoilla. Myöhemmin kyseisenä vuonna ilmestyi Soivat kielet kitaran -livealbumi, jolle tallentui soitannollisesti todella korkealaatuinen kokoonpano. Albumin huippukohta on yli 20 minuuttia kestävä versio "Maa josta näet vain unia" -hitistä.

Vuoden 1976 aikoihin Aiglatson teki uuden aluevaltauksen alkamalla esittää lastenlauluja, joskin eri kokoonpanojen kanssa kuin hän teki rock-albumeja. Aiglatson nousi kansansuosikiksi lastenlauluillaan elokuvassa Keisarin kiiltävät kengät (1976, Aiglatson näytteli pääroolia) ja TV-sarjassa Porkkanan metsästys (1978, Aiglatson oli jälleen pääroolissa). Ensimmäinen lastenlevy Aiglatson laulaa lapsille ilmestyi vuonna 1976 ja sen jälkeen Aiglatson teki vastaavia tasaisin väliajoin. Aiglatson alkoi tehdä lastenkeikkoja, mutta akustisesti säestäjän kanssa, eikä albumilla kuultua isoa yhtyettä ollut. Aiglatson on lastenmusiikin saralla saavuttanut suosiota muun muassa kappaleilla "Minä soitan näppäimistöä", "Telefooni", "Porkkanan metsästys", "Keisari", "Huvipuistolaulu", "Autorokki" sekä "Halloo".

Aiglatson ei kuitenkaan unohtanut päätyylisuuntaansa eli rockia ja vuonna 1977 julkaistiin seuraava albumi nimeltään Aiglatsonin talo, jolta hitiksi nousi "Sinä olet paras", joka ensimmäisenä kappaleena nousi listaykköseksi. Albumia seurasi rankka kiertue, jota varjostivat Väiski Hurulan sekä Esko Omenaisen päihdeongelmat, jotka alkoivat järkyttää niin Aiglatsonia kuin yleisöäkin. Myös Tulenheimolla oli samanlaisia vaikeuksia, mutta hän onnistui soittamaan ja laulamaan yleensä moitteettomasti. Hurula ja Omenainen kuitenkin olivat usein niin humalassa, etteivät kyenneet täydellisiin suorituksiin.

Aiglatson kävi soittamassa rummut idolinsa Rymy-Eetun albumille Hakkuri vuonna 1977, kun Rymy-Eetun varsinainen rumpali Kari Hotulainen ei siihen kyennyt.

Aiglatson asui kerrostaloasunnossa Lootalassa vuoteen 1978 saakka, kunnes Aiglatson muutti maaseudulle lähelle Nostislandiaa ja rakennutti sinne omakotitalon, jossa hän asuu edelleen. Hän ryhtyi keräilemään autoja. Samana vuonna ilmestyi Myrskyn silmässä -albumi, jolta ei noussut mitään erityistä hittiä, eikä se edeltäjiensä tapaan myynyt edes kultaa.

Aiglatsonia alkoi vaivata levymyynnin lasku, johon vaikuttivat tuolloin kovassa huudossa olleet punk- ja disko-ilmiöt. Niihin Aiglatson ei heti osannut vastata, vaikka hän piti molemmista uusista musiikkigenreistä ja omaksui jopa punk-henkeä omiin projekteihinsa.

Vuonna 1979 ilmestyi studioalbumi Taivaan haamut, jonka nimikappaleesta tuli suuri hitti ja se paransi Aiglatsonin uraa pelastaen sen laskusuhdanteelta. "Taivaan haamut" on Aiglatsonin ystävä Chris Lee Valentinen suomeksi kääntämä versio muun muassa Johnny Cashin esittämästä "Ghost Riders In The Sky" -klassikosta. Kappaleesta on tullut yksi Aiglatsonin kaikkien aikojen suurimmista hiteistä. Toinen menestynyt kappale on "Loitsu alkaa". Albumi myi kultaa ja myöhemmin myös platinaa.

Taivaan haamut -albumin jälkeisellä kiertueella basisti Omenaisen kanssa ilmeni pian muitakin ongelmia, kun hän kieltäytyi osallistumasta äänityksiin tai valokuvauksiin. Muun muassa kiireiselle keikkakesälle 1979 jouduttiin pyytämään lyhyellä varoitusajalla Vierivien murikoiden Eero Välipirtti. Välipirtin toiveesta tämän bändikaveri Kyösti Lajunen tuli mukaan pariksi vuodeksi kiertuerumpaliksi, ollen soittamassa aina kun Aiglatson siirtyi lavan eteen laulamaan.

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1980 kesällä Aiglatson teki ensimmäisen keikkamatkansa Suomeen. Hän esiintyi yhtyeineen Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Aiglatsonista oli ehtinyt tulla kohtalaisen tunnettu Suomessa ja joka keikkapaikalle kerääntyi yleisöä. Aiglatsonin Suomen valloituksesta kuvattiin dokumenttielokuva Aiglatson on tullut Suomeen, jossa on muun muassa mukana yhtyeen live-esityksiä.

Varsin pian Suomen vierailun jälkeen Aiglatsonilla oli elokuussa 1980 suuri festivaaliesiintyminen Porovanniemessä. Basisti Esko Omenainen nousi lavalle alkoholin ja erilaisten huumausaineiden vaikutuksen alaisena, eikä muistanut yhtäkään kappaletta. Huonosti sujuneen konsertin jälkeen Aiglatson oli niin vihainen Omenaiselle, että erotti hänet, vaikka muun muassa kitaristi Jyrki Tulenheimo yritti pistää vastaan. Tilalle otettiin Väiski Hurulan lapsuudesta saakka tuntema Timppa Linsén, joka soittaa edelleen kokoonpanossa, tosin pidettyään välillä pidemmän tauon.

Vuonna 1981 Aiglatson julkaisi kokoelmalevyn English Aiglatson, jossa on hänen suurimpia hittejään englannin kielelle käännettyinä. Aiglatson toivoi albumin avulla pääsevänsä Iso-Britannian tai Yhdysvaltojen markkinoille, mutta tämä jäi tällä kertaa toiveeksi. Seuraavana vuonna julkaistiin perinteinen kokoelma nimeltä Antaa Aiglatsonin soittaa.

Aiglatson levytti myös joululevyn Joulu rokkaa vuonna 1981, jolla oli hänen omia versioita perinteisistä joululauluista. Levystä tuli menestys ja pitkäaikainen jouluklassikko.

Seuraavana vuonna kitaristi Reino Sihtolan tilalle tuli takaisin Robert Robbins, joka oli onnistunut parantamaan välinsä Aiglatsonia ja kumppaneita kohtaan. Robbins levytti ja esiintyi heidän kanssa seuraavat viisi vuotta, jonka jälkeen hän palasi soolouransa pariin.

Vuonna 1983 julkaistiin albumi Sydämeni tähden, jossa kuului vaikutteita Aiglatsonin uusista suomalaisista suosikkiyhtyeistä, jotka ovat Leevi and the Leavings ja Eppu Normaali. Uusia hittejä olivat "Vaimoni kertoi", "Eteisessä" sekä "Loppu kaikelle hulluudelle", joista viimeksi mainittu oli Aiglatsonin vanhasta tuotannosta vaikutteita saanut eeppinen voimaballadi.

Aiglatson alkoi vuonna 1984 tehdä nykyiselle NR Radio 4:lle ohjelmia, joita on esitetty lähinnä kanavan yöradiossa. Hän on tehnyt myös radio-ohjelmia Tinoradio -kanavalle, monia niistä yhteistyössä Chris Lee Valentinen kanssa.

Aiglatsonin suosituimmat lastenlaulut koottiin uudelleenlevytettyinä vuonna 1985 Aiglatsonin suosituimmat lastenlaulut -nimiselle albumille.

Samana vuonna ilmestyi Ramones -vaikutteinen studioalbumi Rämpytä kieliä ja hakkaa rumpua, jonka teosta Aiglatson piti paljon ja oli tyytyväinen lopputulokseen, mutta hänen yhtyeensä jäsenet eivät niinkään. Väiski Hurula ja Robert Robbins eivät edes esiinny albumilla, vaan heidän sijaan käytettiin studiomuusikoita.

Tammikuussa 1986 kitaristi Väiski Hurula joutui jättämään Aiglatsonin yhtyeen vakavan huumeriippuvuutensa takia. Hurulan tilalle tuli Robbinsin tuntema kitaristi Riku Arokanto. Arokannosta muodostui pysyvä kiinnitys Aiglatsonin kokoonpanoon ja hän on mukana edelleen.

Vuonna 1986 ilmestyi Tulkaa mukaan ystävät rakkaat -albumi, jolla Aiglatson kokeili syntetisaattori- ja aikuisrock-vaikutteita musiikissaan. Albumi otettiin ristiriitaisesti vastaan ja Aiglatson itsekin on myöhemmin sanonut katuvansa sitä.

Vuonna 1987 julkaistiin kokoelma-albumi Lauluja elämästä. Albumin julkaisuaikoihin komppikitaristi Epe Lehdonkivi liittyi kokoonpanoon. Seuraavana vuonna ilmestyi Pojat vaan häärää -livealbumi, joka oli äänitetty vuoden 1987 keikoilla. Aiglatson ei itse pidä albumista, sillä sille valittiin hänen mukaansa huonoja esityksiä hyvien sijaista.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson vierailemassa Suomessa elokuussa 1989.

Kesällä 1990 basisti Timppa Linsén erosi ja Esko Omenainen palasi takaisin. Omenaisen epäluotettavuuden vuoksi hän joutui lähtemään jo seuraavana vuonna. Lopulta Omenainen kuoli huumeiden yliannostukseen joulukuussa 1994. Basistina vierailivat hänen jälkeen ensiksi Pete Ruisma, hänen jälkeensä Paavo Mielo, kunnes vuonna 1994 mukaan tuli seuraavat kymmenen vuotta kokoonpanossa soittanut Lauri Vesslin.

Kokoonpanomuutoksista huolimatta Aiglatson teki vuosittain kiertueita yhtyeensä kanssa, 1990-luvulla hän muun muassa kävi Suomessa paljon. Uuden musiikin luomisen suhteen oli suvantovaihe. Vuonna 1993 ilmestyi Insinööristä taikuriksi -albumi, jolla vierailivat Chris Lee Valentine sekä Vierivien murikoiden Markku Jaakkola ja Tarmo Paltta.

Vuonna 1992 Aiglatson alkoi esiintyä Chris Lee Valentinen kanssa, tehden muun muassa lastenlaulukeikkoja, jotka ovat jatkuneet näihin päiviin asti. Hänen uransa lastenlaulujen parissa sai uutta puhtia, kun albumit Lasten ikioma maailma (1992) sekä Telefooni (1994) menestyivät myyden kultaa. Aiglatson ja Valentine -duon keikoilla Aiglatson laulaa, soittaa lyömäsoittimia sekä leikkimielisesti näppäimistöä. Valentine säestää häntä kitarallaan sekä laulaa taustalaulua. Aiglatson ja Valentine ovat tehneet yhdessä lastenlevyjä, joista vuonna 1995 ilmestynyt Nyt mennään! myi kultaa. Lauantaiaamujen piirretyt vuodelta 1998 sisältää covereita lastenohjelmien tunnuskappaleista. Kaksikko tekee myös toisenlaisia duo-keikkoja, joilla he esittävät covereita perinteisistä rock-ikivihreistä.

Aiglatsonin omassa rock-musiikkia esittävässä yhtyeessä tapahtui merkittävä muutos vuonna 1996, kun Jyrki Tulenheimo siirtyi soittamaan Vieriviin murikoihin. Hänen jättämää paikkaa täyttämään värvättiin kolme uutta miestä; aiemmin roudarina toiminut laulaja Pauli Mäntyvuo, kosketinsoittaja Johannes Kessel sekä kitaristi Bo Bernas. Uusi 7-miehinen orkesteri lähti laajalle kiertueelle, jonka aikana heidät nähtiin TV-maan lisäksi Pohjoismaissa (erityisesti Suomessa), Saksassa sekä Yhdysvalloissa.

Uuden innon löytänyt Aiglatson levytti vuonna 1997 kaksi erilaista albumia. Ensimmäinen oli Satsi sutsi sijoittaa, joka sisälsi eurodancea sekä muuta elektronista musiikkia ja muodostui hitiksi, vaikka herättikin ristiriitaisia ajatuksia vanhoissa faneissa. Monet pitkäikäiset ihailijat eivät olleet tietoisia Aiglatsonin pitkäaikaisesta konemusiikkiharrastuksesta. Albumien hittejä olivat "Antero ja eroottinen", "Faaraon ja mielisairaalan paluu", "Ei saatana (On tämä saatana työmaa)", "Aiglatson John" ja "Una halasi vaarallisesti hissikuilua". Aiglatson teki levyn yhdessä kosketinsoittaja Golf Hittasen kanssa, eikä hänen oman yhtyeen jäseniä esiinny levyllä. He olivat mukana bändilevyllä Tiikeri, leijona, jolla oli enimmäkseen uusia sovituksia vanhoista lauluista.

Aiglatsonin ammattilaisuran alkamisesta tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta vuonna 1999, jolloin järjestettiin juhlakiertue sekä julkaistiin kokoelmalevy Aiglatson osaa rockin, joka myi platinaa. Juhlakiertueelle tulivat mukaan soittamaan entiset jäsenet Jyrki Tulenheimo ja Väiski Hurula, jonka lisäksi Chris Lee Valentine oli mukana kiertuekokoonpanossa.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2000 ilmestyi studioalbumi Sepon ihmeelliset seikkailut, joka myi kultaa. Aiglatson teki jälleen laajan kiertueen. Heinäkuussa 2000 Aiglatson täytti 50 vuotta ja hänelle järjestettiin juhlakonsertti Porovanniemessä.

Vuonna 2002 kitaristi Riku Arokanto sai sydänkohtauksen ja piti lyhyen tauon keikkailusta ennen paluutaan. Arokannon tuuraajaksi järjestettiin pikaisesti Chris Lee Valentine, joka esiintyi kesän 2002 ajan kokoonpanossa.

Vuonna 2003 ilmestyi livealbumi Herra Näppäimistö ja vuonna 2004 uudelleennauhoitettujen vanhoja kappaleiden kokoelma Pieni mutta pippurinen.

Bo Bernas ja Lauri Vesslin jättivät Aiglatsonin yhtyeen vuonna 2004, johon palasi entistä jäsentä: basisti Timppa Linsén ja kitaristi Väiski Hurula. Hurulan terveysongelmat eivät kuitenkaan aina sallineet hänen lähtöä keikoille. Hänen poissa ollessa Aiglatson ei yleensä ottanut tuuraajaa, vaan esiintyi kahden kitaristin voimin.

Aiglatson jatkoi uraansa vuonna 2005 julkaistulla studioalbumilla Possu pamputtaa, joka myi kultaa ja sisälsi pari uutta hittiä, kuten "Aamupäiväkävely" ja "Mörkö se polkee pyörällä".

Chris Lee Valentine esiintyi kevään 2006 ajan laulajana Aiglatsonin keikoilla, kun Pauli Mäntyvuo oli sairastunut.

Myöhemmin vuonna 2006 kitaristi-laulajat Jyrki Tulenheimo ja Robert Robbins tekivät paluun Aiglatsonin kokoonpanoon. Syksyllä alkaneella ja vuoden loppuun kestäneellä kiertueella Aiglatsonin kokoonpanossa oli jopa yhdeksän jäsentä. Robbins lähti jälleen kiertueen jälkeen, mutta Tulenheimo jäi ja aloitti uuden albumin työstämisen Aiglatsonin orkesterin kanssa. Hän kuitenkin kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 10. lokakuuta 2007, juuri kun tuleva albumi oli saatu valmiiksi.

Tulenheimon kanssa tehty Olen rokkari -albumi julkaistiin vuoden 2008 alussa hänen muistoksi. Albumin hittejä olivat "Olen rokkari", "Oma bändi", "Uima-altaalta" sekä "Ei ole parempaa". Pian julkaistiin myös live-CD sekä -DVD nimeltä Aiglatson ja Jyrki Tulenheimo esiintyvät, joka oli kuvattu kesällä 2007, yhdessä Tulenheimon viimeisistä esiintymisistä.

Tulenheimon kuoltua Epe Lehdonkivi erosi kokoonpanosta ja Robert Robbins palasi pysyvästi kokoonpanoon. Aiglatsonin yhtyeen keulahahmoina ja päälaulajina olivat tästä lähtien Robbins, Pauli Mäntyvuo sekä itse Aiglatson. Kokoonpanon ensiesiintyminen oli huhtikuussa 2008 Tulenheimolle järjestetyssä muistokonsertissa.

Vuonna 2008 ilmestyi Aiglatsonin ja kumppaneiden suosikkikappaleita sisältävä albumi Olinpaikka, jolla he esittävät omia versiota vanhoista suosikeistaan.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla Aiglatson esiintyi tv-lupamaksukampanjassa.

Vuonna 2009 vietettiin Aiglatsonin uran 40-vuotisjuhlia juhlakiertueen merkeissä. Kiertue huipentui joulukuussa 2009 TV-kaupungissa pidettyyn juhlakonserttiin. Yhtyeen lukuisat entiset jäsenet, edesmenneitä Esko Omenaista ja Jyrki Tulenheimoa sekä muutamaa entistä basistia lukuun ottamatta, olivat paikalla. Illan lopussa koko ryhmä soitti porukalla kappaleet "Ajattelin syödä munan", "Maa josta näet vain unia" sekä "Taivaan haamut". Lavalla oli paljon väkeä, kun Aiglatsonin soittajien lisäksi mukana olivat DJ Hoddok, Chris Lee Valentine, Vigu Viikuna, Golf Hittanen, Sam Fröba sekä Vierivien murikoiden Markku Jaakkola ja Kyösti Lajunen. Koko konsertti taltioitiin ja julkaistiin Aiglatsonin juhlapäivä -CD:nä sekä DVD:nä seuraavana vuonna.

Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kattava viisi CD-levyä ja yhden DVD:n sisältävä kokoelmaboksi nimeltä Hikeä pintaan! Aiglatsonin ja kavereiden musiikillinen matka.

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2010 ilmestyi Aiglatsonin 60-vuotissyntymäpäivää juhlistanut albumi Viisisataa jätskiä, joka oli yhdistelmä uutta materiaalia ja vanhaa tuotantoa.

Vuonna 2012 Aiglatson vieraili Yhdysvalloissa asti levyttämässä uuden albumin nimeltä Jos kitarat kiellettäisiin..., joka myi kultaa. Albumilla oli mukana uusi hitti, "Viritysmusiikkia".

Helmikuussa 2015 Aiglatsonista tuli viimeinen alkuperäisen bändikokoonpanonsa elossa oleva jäsen, kun Hessu Pälä kuoli.

Pitkään mukana ollut kitaristi Väiski Hurula kuoli sydänsairauteen lokakuussa 2017. Hän oli joutunut lopettamaan keikkailun muutamaa vuotta aiemmin terveyssyistä. Aiglatson ei ole ottanut Hurulan tilalle ketään kitaristia, sillä ei omien sanojensa mukaan voi korvata Hurulaa kenelläkään.

Vuosi 2019 oli Aiglatsonin ammattilaisuran 50-vuotisjuhlavuosi ja sitä vietettiin juhlalevyn Olen Aiglatson, muusikko sekä laajan kiertueen parissa. Laulaja Pauli Mäntyvuo ei ollut kiertueella mukana sairauden vuoksi, mutta hänen tilalla nähtiin vierailevana laulajana Chris Lee Valentine. Mäntyvuo kuoli syöpään 25. heinäkuuta 2019. Syksyllä hänen viralliseksi seuraajaksi ilmoitettiin Jimi Eemola.

Aiglatson liittyi vuonna 2019 Elektroniikkabändiin, jota johtaa hänen ystävänsä DJ Hoddok. Aiglatson toimii yhtyeessä laulajana, rumpalina sekä näppäimistön soittajana. Vuodesta 2021 alkaen Aiglatson on kuitenkin ollut harvemmin mukana Elektroniikkabändin keikoilla.

2020-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson yhtyeineen heinäkuussa 2022. Ylhäällä vasemmalta: Timppa Linsén, Aiglatson ja Jimi Eemola. Alhaalta vasemmalta: Riku Arokanto, Robert Robbins ja Johannes Kessel.

Aiglatson keikkaili vuoden 2020 alussa, kunnes koronaviruspandemia pakotti hänet keskeyttämään keikat. Aiglatson ei kuitenkaan jäänyt lepäämään, vaan järjesti vuosina 2020 ja 2021 useita livestriimikeikkoja. Perinteisiä keikkoja elävän yleisön edessä järjestettiin vuonna 2021 vain kolme, yksi heinäkuussa ja kaksi lokakuussa. Perinteiset keikat pystyivät jatkumaan vasta kunnolla vuonna 2022.

Aiglatson julkaisi syksyllä 2020 kauan odotetun omaelämäkertansa, jossa hän kertoo musiikillisen uransa historian aina alusta vuodesta 1969 lähtien. Kirja valokuvineen kertoo paitsi Aiglatsonista itsestään, myös muista hänen menestykseen vaikuttaneista henkilöistä.

Kesäkuussa 2022 Aiglatson ja Elektroniikkabändi tekivät yhteisen viikon mittaisen minikiertueen TV-maassa. Yhtyeet esiintyivät erikseen ja yhdessä niin, että joissain kappaleissa Aiglatson lauloi Elektroniikkabändin kanssa sekä joissain DJ Hoddok lauloi Aiglatsonin kokoonpanon kanssa. Kiertue oli menestys ja Aiglatson lupaa yhteistyölle jatkoa.

Syyskuussa 2022 Aiglatson vieraili Suomessa.

Joulukuussa 2022 Aiglatson paljasti alkaneensa tekemään uutta albumia, joka ilmestyy vuonna 2023. Hän tekee myös uutta lastenlaululevyä. Huhtikuussa toisen albumin nimeksi paljastettiin Säihkyvä yö ja julkaisupäiväksi 30. toukokuuta. 21. huhtikuuta julkaistiin Eemolan kirjoittama kappale "Rakkauden valtakunta".

Aiglatson sai sairauskohtauksen ollessaan keikalla Korholassa 8. heinäkuuta 2023. Hän lyyhistyi lavalle toisen kappaleen aikana, jolloin keikka keskeytyi. Hän pysyi tajuissaan ja vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon. Kolmen sairaalassa vietetyn yön jälkeen Aiglatson pääsi kotiin toipumaan. Julkisuuteen ei ole kerrottu sairauskohtauksen syytä.

Aiglatsonin sairasloman aikana laulaja Jimi Eemola jätti yhtyeen 23. heinäkuuta ja ilmoitti lähtevänsä soolouralle.

Sairasloman jälkeen Aiglatson palasi keikoille 18. elokuuta. Keikoilla oli ensi kertaa mukana nuori lupaus Toni Matinlassi, joka ei ole vielä virallinen jäsen, mutta laulaa Eemolan tilalla.

Marraskuussa 2023 Aiglatson ja Elektroniikkabändi tekivät kolmen keikan minikiertueen Suomessa.

Elokuussa 2024 Aiglatson paljasti hänestä kertovan dokumenttielokuvan olevan tuotannossa. Aiglatson-dokumentti saa ensi-iltansa keväällä 2025.

Aiglatsonin ja Elektroniikkabändin piti tehdä uusi kiertue syyskuussa 2024, mutta Aiglatson sai vakavan sairauskohtauksen 14. syyskuuta 2024, jonka takia kiertue jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson on naimisissa ja hänellä on yksi vuonna 1992 syntynyt poika. Aiglatson pitää yksityisyydestä eikä halua kertoa perheasioistaan liikaa tietoja. Hänen harrastuksiaan ovat mökkeily, autoilu, moottorikelkkailu, kalastus, valo- ja videokuvaaminen ja kirjallisuus. Hän asuu Nostislandiassa, mutta viettää paljon vapaa-aikaa Säkämäellä Syrjälän kylässä sijaitsevalla loma-asunnollaan.

Aiglatson on myös tunnettu hyväntuulisesta ja huumorintajuisesta persoonastaan. Hän on osallistunut useisiin komediaohjelmiin ja esiintynyt sketseissä ja parodioissa. Hän on myös osallistunut hyväntekeväisyystyöhön ja tukenut muun muassa syöpäsäätiöitä ja lastensairaalaa.

Aiglatson on välttänyt päihteitä koko elämänsä. Pitkäaikaisen yhtyetoveri Johannes Kesselin mukaan Aiglatson on ainoa tuntemansa ihminen, joka ei ole koskaan juonut alkoholia tai käyttänyt huumeita. 50 vuotta täytettyään Aiglatson alkoi panostaa terveyteensä noudattamalla semi-vegetaarista ruokavaliota ja syömällä harvoin punaista lihaa. Hän on alkoi myös juosta juoksumatolla, nostella painoja sekä pyöräillä kesäisin polkupyörällä ja talvisin kuntopyörällä säännöllisesti kuusi päivää viikossa. Yli 70-vuotiaana Aiglatson noudattaa edelleen näitä elämäntapoja.

Taiteilijakuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson tunnetaan monipuolisena ja arvostettuna muusikkona, joka on vaikuttanut TV-maalaiseen musiikkikenttään yli 50 vuoden ajan. Hän on tehnyt musiikkia useilla eri genreillä, kuten rock, pop, kantri, blues, iskelmä, punk ja lastenmusiikki.

Aiglatsonin tunnusmerkkejä ovat hänen taitava rumpujensoittonsa, omaperäinen äänensä ja kyky luoda tarttuvia kappaleita. Hän on myös tunnettu sanoituksistaan, jotka käsittelevät usein elämän eri puolia, kuten rakkautta, ystävyyttä ja yhteiskunnallisia aiheita.

Aiglatsonin ura on ollut pitkä ja menestyksekäs, ja hän on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia musiikin saralla. Häntä pidetään yhtenä TV-maan musiikin ikoneista ja hänen musiikkinsa on vaikuttanut moniin muihin artisteihin ja yhtyeisiin.

Aiglatsonin vaikutteet ovat moninaiset. Aiglatsonin musiikki onkin usein kuvattu yhdistelmänä erilaisia rock-musiikin tyylejä ja perinteitä, joihin hän on tuonut oman persoonallisen lisänsä.

Esiintyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatson on tunnettu energisistä ja näyttävistä esiintymisistään. Hän on tunnettu erityisesti lavakarismastaan ja taitavasta yleisön hallinnastaan. Aiglatson on esiintynyt uransa aikana monissa erilaisissa paikoissa, kuten stadioneilla, klubikeikoilla ja televisio-ohjelmissa. Hänen konserttinsa ovat tunnettuja intensiivisestä tunnelmastaan, joka saa yleisön heittäytymään musiikin vietäväksi. Aiglatson on myös tunnettu monipuolisesta musiikkityylien hallinnastaan, ja hän on esiintynyt erilaisilla musiikkifestivaaleilla ympäri TV-maata.

Aiglatson on esiintynyt uransa aikana monien eri yhtyeiden kanssa, mutta hän on myös pitkään johtanut omaa yhtyettään. Aiglatsonin yhtyeeseen kuuluvat usein muusikot, joiden kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo pitkään. Esimerkiksi laulaja-kitaristi Robert Robbins, kitaristi Riku Arokanto, kosketinsoittaja Johannes Kessel ja basisti Timppa Linsén ovat olleet mukana usealla Aiglatsonin albumilla ja kiertueella.

Aiglatsonin yhtyeen kokoonpano vaihtelee ajoittain, mutta yleensä siihen kuuluu rumpali, basisti, kosketinsoittaja ja kitaristi, joista useat ovat toimineet yhtyeessä jo vuosikymmenien ajan. Aiglatsonin yhtyeen musiikki on monipuolista ja heidän keikoillaan kuullaan niin vanhoja hittejä kuin uutta materiaaliakin. Yhtyeen konsertit on tunnettu myös Aiglatsonin energisyydestä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiglatsonin kokoonpanot
1969–1972 (alkuperäinen)
1972–1976
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Esko Omenainen – basso
1976–1980
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Reino Sihtola – kitara
  • Esko Omenainen – basso
1980–1982
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Reino Sihtola – kitara
  • Timppa Linsén – basso
1982–1986
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Timppa Linsén – basso
1986–1987
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Timppa Linsén – basso
1987–1990
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Timppa Linsén – basso
1990–1991
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Esko Omenainen – basso
1991–1992
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Pete Ruisma – basso
1992–1994
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Paavo Mielo – basso
1994–1996
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Lauri Vesslin – basso
1996–2004
2004–2006
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Pauli Mäntyvuo – laulu
  • Riku Arokanto – kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2006
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Pauli Mäntyvuo – laulu
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2006–2007
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jyrki Tulenheimo – laulu, kitara
  • Pauli Mäntyvuo – laulu
  • Riku Arokanto – kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Epe Lehdonkivi – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2008–2017
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Pauli Mäntyvuo – laulu
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Väiski Hurula – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2017–2019
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Pauli Mäntyvuo – laulu
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2019–2023
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Jimi Eemola – laulu
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet
2023–
  • Aiglatson – laulu, rummut
  • Robert Robbins – laulu, kitara
  • Riku Arokanto – kitara
  • Timppa Linsén – basso
  • Johannes Kessel – koskettimet

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live-jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastenlaulualbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]