Jyrki Tulenheimo
Jyrki Tulenheimo (22. huhtikuuta 1952 – 10. lokakuuta 2007) oli TV-maalainen kitaristi ja laulaja.
Tulenheimo tuli tunnetuksi Aiglatsonin yhtyeestä, jossa hän soitti vuodet 1969–1996 sekä uudestaan 2006–07. Vuonna 1996 Tulenheimo siirtyi soittamaan Vierivät murikat -yhtyeeseen, mutta palasi uransa lopussa Aiglatsonin kokoonpanoon. Hän kirjoitti monia kappaleita Aiglatsonille sekä Vieriville murikoille.
Tulenheimo soitti pääasiassa Fender Stratocasteria ja Gibson Les Paulia.
Jyrki Tulenheimo syntyi Rossarissa vuonna 1952 suureen perheeseen, jossa oli hän mukaan lukien yhdeksän lasta.
Musiikista tuli hyväntahtoisen ja auttavaisen Tulenheimon elämän tärkein sisältö jo nuorella iällä, ja hän kuunteli radiota ja levyjä lakkaamatta. Hän alkoi käydä laulu- ja pianotunneilla 6-vuotiaana ja osoitti heti musiikillista lahjakkuutta. Ala-asteella hän oppi soittamaan ukulelea ja voitti paikallisten lasten kykykilpailun. Yläasteella Tulenheimo opetteli soittamaan lisää kielisoittimia, kuten kitaraa, banjoa ja pedal steeliä. Hän opetteli soittamaan myös viulua, haitaria, huilua ja rumpuja. Kitarasta tuli Tulenheimolle tärkein soitin ja sen soitto sai pian vakavampia piirteitä teknisesti ja tyylillisesti. Hän alkoi kasvattaa tukkaansa ja päätti ammattinsa olevan muusikko.
Tulenheimo oli kiinnostunut kaikenlaisesta musiikista; klassisesta, jazzista, iskelmästä, rockista, kantrista ja bluesista. Hän kuunteli mieluummin hyviä sävellyksiä kuin yhtä tiettyä genreä.
Hän soitti alaikäisenä monissa bändeissä Rossarissa ja Lootalassa, jonne hänen perheensä muutti Tulenheimon ollessa 15-vuotias. Lootalassa Tulenheimo tapasi pian Antero Aarrekankaan, joka tultaisiin tuntemaan myöhemmin laulavana rumpali Aiglatsonina. Heistä tuli hyviä ystäviä ja he jakoivat samanlaisen musiikkimaun. Tulenheimo oli mukana Aiglatsonin varhaisessa Suudelma -yhtyeessä, joka enteili Aiglatsonin soolouraa.
Vuonna 1968 Tulenheimo muutti vastoin vanhempiensa tahtoa vuoden ajaksi Yhdysvaltoihin, jossa asui enimmäkseen Floridassa ja seurasi paikallista musiikkielämää. Yhdysvaltalainen kulttuuri teki Tulenheimoon lähtemättömän vaikutuksen ja palattuaan takaisin TV-maahan hänestä oli tullut suuri Amerikka-fani. Hän perusti heti Aarrekankaan kanssa uuden yhtyeen nimeltä Aiglatson, jossa toimivat keulahahmoina. Hän asui tästä lähtien Porovanniemellä (nykyinen Nostislandia). Aarrekangasta alettiin pian kutsua myös nimellä Aiglatson ja siitä tuli lopulta hänen taiteilijanimi. Tulenheimo ja muut yhtyeen jäsenet toimivat tavallaan hänen taustamuusikkoina, vaikka Tulenheimon mielestä Aiglatson oli oikea tasavertainen yhtye eikä Aarrekankaan sooloprojekti.
Uusi bändi täytti jäsentensä elämän. He harjoittelivat joka päivä ja kehittelivät soundiaan. Jyrki Tulenheimo yritti samalla myös tehdä erilaisia töitä kitaransoitonopettajana, musiikkiliikkeessä, rekkakuskina ja metsänraivaajana. Vuonna 1970 Aiglatson teki Boyd Recordsin kanssa levytyssopimuksen ja pääsi levyttämään. Tulenheimo sävelsi ja sanoitti Aiglatsonin kanssa suuren osan yhtyeen lauluista. Ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1971. Aiglatson teki lopulta läpimurron vuonna 1973 julkaistulla albumilla Rytmimuna on vallaton, Tulenheimo sai keskittyä muusikon työhön.
Aiglatsonista ja hänen yhtyeestä tuli 1970-luvun puoliväliin mennessä yksi TV-maan suosituimpia. Levyjä ja keikkoja tehtiin paljon ja hän tuli tutuksi tv-maalaisille lehtien palstoilla ja television ruudussa. Samalla Tulenheimosta tuli yksi TV-maan rock-maailman vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Vuosien 1973 ja 1985 välinen aika oli Aiglatsonin kulta-aikaa.
Aiglatson on usein korostanut Tulenheimon roolia hänen menestyksessä. Aiglatsonin mukaan Tulenheimo oli hänen menestyksensä avoin. Hän tiesi kuinka heidän lauluäänille luotiin lauluja, jotka sopivat heille. Aiglatson korostaa, ettei Tulenheimo tyytynyt yhtään vähempään kuin mitä piti parhaana. Myös Aiglatsonin yhtyeeseen myöhemmin liittynyt kitaristi Riku Arokanto on korostanut haastatteluissa, kuinka hän arvostaa Tulenheimoon lahjakkuutta ja kuinka turhautunut hän oli Tulenheimoon kohdistuneeseen aliarvostukseen. Koska Aiglatson oli yhtyeensä keulakuva, kaikki huomio kohdistui häneen ja Tulenheimo oli aina hieman hänen varjossaan, mutta ei kuitenkaan ikinä valittanut.
Vuoden 1983 jälkeen Aiglatson ja Tulenheimo eivät enää onnistuneet tekemään hittisinglejä, mutta heillä oli edelleen uskollinen fanikunta, joka pitää levyjen myyntiluvut edelleen kohtalaisina sekä käyvät aktiivisesti keikoilla.
1990-luvun puolivälissä Aiglatsonin rock-muusikon ura oli ollut pidempään pysähtyneenä paikalleen ja Tulenheimoa alkoi kiinnostaa tehdä lähes 30 vuoden jälkeen jotakin muuta. Vuonna 1996 hän sai Vierivien murikoiden basisti Eero Välipirtiltä tarjouksen liittyä yhtyeeseen toiseksi kitaristiksi, sillä Veikko Paavalniemi oli joutunut lopettamaan soittamisen. Tulenheimo kertoi asiasta Aiglatsonille, joka lopulta hyväksyi sen ja toivotti Tulenheimolle onnea. He sopivat pysyvänsä ikuisina ystävinä ja pitävänsä säännöllisesti yhteyttä. Tulenheimo liittyi Vieriviin murikoihin ja hänestä tuli sen keskeinen hahmo soitto- ja laulunkirjoitustaitojensa ansiosta. Hänen ensimmäinen albumi Murikoiden jäsenenä oli Vapaa kuin lintu (1997).
Tulenheimo soitti lähes kymmenen vuotta Vierivissä murikoissa, kunnes vuonna 2006 yhteydenpito Aiglatsonin kanssa tiivistyi johtaen siihen, että Tulenheimo palasi takaisin Aiglatsonin yhtyeeseen. He tekivät yhdessä nostalgiakiertueen ja uuden studioalbumin Olen rokkari, joka ilmestyi vasta Tulenheimon kuoltua. Aiglatsonin mielestä Olen rokkari on paras albumi jonka teossa Tulenheimo oli mukana. Tulenheimon viimeinen keikka oli Aiglatsonin kanssa 6. lokakuuta 2007.
Tulenheimo meni naimisiin vuonna 1972 seurusteltuaan muutaman vuoden yhdysvaltalaisen, mutta jo nuorena TV-maahan muuttaneen Kay Dredgen kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, poika vuonna 1973 ja tyttö vuonna 1976. Tulenheimo oli paljon poissa kotoaan työnsä takia, mistä hän tunsi katumusta ja yritti hyvittää sen perheen järjestämällä lapsille suuria syntymäpäiväjuhlia ja viemällä perheen usein lomamatkoille. Tulenheimo ja Dredge erosivat vuonna 1994, mutta pysyivät ystävinä. Hän tapasi myös lapsiaan säännöllisesti. Muutamaa vuotta myöhemmin Tulenheimo meni uusiin naimisiin. Hänestä tuli isoisä vuonna 2002, kun hänen pojalleen syntyi tytär.
Tulenheimo tuli vuonna 1975 riippuvaiseksi päihteistä, joita hän käytti selvitäkseen rankasta muusikon elämästä, joihin kuului jatkuvia kiertueita sekä vuosittaisia levytyssessioita. Koko Aiglatsonin yhtyeellä oli tuolloin samanlaisia ongelmia, jotka aiheuttivat joissain jopa soittotaidon heikkenemistä, mutta Tulenheimolla tätä ei tapahtunut. Päihteidenkäyttö jatkui elämää joskus enemmän ja joskus vähemmän hallinneena 1980-luvun loppuun asti. Tuolloin Tulenheimolla ilmeni pahoja terveysongelmia ja hän suostui menemään hoitoon. Hän kävi vieroitushoidossa, joka tepsi ja hän pääsi kuiville.
Tulenheimo tunnettiin helposti lähestyttävänä ja positiivisena ihmisenä. Hän oli menestyksestä ja kuuluisuudestaan huolimatta vaatimaton ihminen, jolta riitti jokaiselle ihmiselle aina ystävällinen sana. Tulenheimo seurasi mielenkiinnolla jalkapalloa, oli kiinnostunut autoista ja niiden tekniikasta sekä piti grilliruoasta.
Jyrki Tulenheimo menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 55-vuotiaana 10. lokakuuta 2007. Kuolinsyy oli massiivinen aivoverenvuoto. Kuolema tuli yllättäen ja sitä ei voitu ennakoida, sillä Tulenheimo oli ollut terve mies. Tulenheimo haudattiin marraskuun alussa Porovanniemelle, jossa hän oli elänyt valtaosan elämästään. Aiglatson ja viisi hänen yhtyeensä jäsentä toimivat arkunkantajina Tulenheimon pojan kanssa. Häntä jäivät kaipaamaan työkavereiden ja fanien lisäksi vanhemmat, vaimo, lapset, lapsenlapset sekä ystävät ja kaverit.
Tulenheimon muistokonsertti järjestettiin huhtikuussa 2008. Aiglatson oli konsertin pääesiintyjä.
