Vierivät murikat

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Vierivät murikat kesällä 2022. Vasemmalta: Eero Välipirtti, Jarkko Sarvikas, Olli Urmas, Kyösti Lajunen, Aaron Nero ja Markku Jaakkola.

Vierivät murikat on TV-maalainen rockyhtye, joka on ollut 1960-luvulta lähtien olennainen osa TV-maan populaarikulttuuria. Laulaja Kössi Urmas ja kitaristi Markku Jaakkola perustivat yhtyeen Rossarin kaupungissa vuonna 1965. Yhtyettä kutsutaan arkikielessä myös yksinkertaisesti vain Murikoiksi.

Suosituimmillaan Vierivät murikat oli 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, mutta yhtye on pysynyt suosittuna näihin päiviin asti. Yhtyeen esittämä musiikki on yhdistelmä blues rockia, rock and rollia sekä rhythm and bluesia. Vierivien murikoiden musiikissa on ominaista kahden kitaristin sujuva yhteistyö, kosketinsoittajan omat taidonnäytteet sekä basistin ja rumpalin luoma tanakka rytmi.

Kössi Urmaksen kuoltua vuonna 1982 Vierivät murikat jatkoivat. Yhtye teki pitkän uran kolmen perustajajäsenen sekä Kössi Urmaksen nuoremman veljen, Olli Urmaksen johdolla. Olli Urmas erosi yhtyeestä vuonna 2024 sairauden vuoksi muutama kuukausi ennen kuolemaansa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kössi Urmas ja Markku Jaakkola tapasivat toisensa kesällä 1965, kun he olivat pelaamassa jalkapalloa Rossarin kaupungissa. Urmaksen potkaisema pallo osui Jaakkolan päähän, jolloin Urmas juoksi katsomaan, oliko poika kunnossa. Ottelun jälkeen kaksikko lähti kävelemään samaa matkaa kotiin ja jutellessaan he huomasivat soittavansa kumpikin kitaraa. Jaakkola kertoi soittavansa usein Kyösti Lajunen -nimisen kaverinsa kanssa, joka omisti rumpusetin. Urmas halusi liittyä mukaan ja heti seuraavana iltana kolmikko soitti yhdessä The Rolling Stonesia ja The Beatlesia. Heille jäi niin hyvä mieli soittotuokiosta, että he päättivät perustaa oman yhtyeen.

Kössi Urmas pyysi laulajaksi naapurin poika Veikko Paavalniemeä. Kun Paavalniemi soitti ensimmäistä kertaa Urmaksen, Jaakkolan ja Lajusen kanssa, valitti Jaakkola, ettei Paavalniemi osaa laulaa lainkaan kuin Mick Jagger tai John Lennon. Jaakkola ja Lajunen olivat jo valmiit hylkäämään Paavalniemen, mutta tuolloin Paavalniemi mainitsi heille osaavansa soittaa kitaraa ja haluaisi olla mukana kitaristina. Tässä vaiheessa Urmas ilmoitti olevansa huono kitaristi verrattuna Jaakkolaan ja Paavalniemeen sekä päätti siirtyä laulajaksi, sillä yhtyeellä ei sellaista vielä ollut. Basistiksi pyydettiin muita jäseniä hieman kypsempi sekä soittotaidoiltaan taitavampi Eero Välipirtti.

Yhtye otti nimeltä suurelta esikuvaltaan The Rolling Stonesilta, kääntäen yhtyeen nimen muotoon Vierivät murikat. Aluksi se oli muodossa Vierivät kivet, mutta yhtyeen esiintyessä ensimmäistä kertaa Kössi Urmaksen perheen pihajuhlissa, esitteli Urmas yhtyeen Vierivinä murikkoina.

Kun Vierivät murikat olivat harjoitelleet Välipirtin omistamassa omakotitalossa ja hieman myös keikkailleet noin vuoden, Kössi Urmaksen mielestä yhtyeestä puuttui vielä jokin ja se jokin olivat kosketinsoittimet. Urmas ja basisti Välipirtti kävivät vapun 1966 tienoilla katsomassa rossarilaisen paikallisen yhtyeen keikkaa, jossa heihin teki vaikutuksen urkuja soittanut Tarmo Paltta. Urmas kävi pyytämässä Paltalta heti keikan jälkeen, voisiko hän liittyä Vieriviin murikkoihin. Paltta paljastui The Beatlesin ihailijaksi ja suostui nopeasti. Yhtye oli nyt kuusimiehinen ja Urmas koki sen kokoonpanon olevan valmis.

Vierivät murikat alkoivat keikkailla erittäin ahkerasti Rossarin kaupungissa, nousten määrätietoisella työllä kaupungin tunnetuimmaksi nuorten muodostamaksi yhtyeeksi. Vuonna 1966 yhtye kirjoitti ensimmäiset kappaleensa, jotka sävelsivät kitaristit Jaakkola ja Paavalniemi yhteistyössä, Kössi Urmaksen kirjoittaessa niihin sanat. Vuoden loppuun mennessä Vieriville murikoille oli kertynyt niin paljon materiaalia, että he halusivat käydä tekemässä demonauhan.

Vierivät murikat matkustivat tammikuussa 1967 Lutsilaan asti tekemään demonauhan. Studiotyöstä kiinnostunut Eero Välipirtti oli äänityksissä erittäin innoissaan ja oli mukana apulaismiksaajana ja -tuottajana. Hän omaksui melko varhain roolin apulaistuottajana ja lopulta varsinaisena levyjen tuottajana sekä yhtyeen musiikillisena selkärankana. Demonauhalla oli suuri osa niistä kappaleista, jotka löytyvät yhtyeen ensimmäisiltä albumeilta.

Vierivät murikat lähettivät demonauhaansa lukuisille eri levy-yhtiölle ja lopulta Stereolevy vakuuttui yhtyeen kyvyistä ja teki levytyssopimuksen sen kanssa elokuussa 1967. Stereolevyn neuvosta Vierivät murikat palkkasivat itselleen managerin, joka oli nimeltään Pekka Joonatan. Joonatan työskenteli yhtyeen kanssa aina vuoteen 2002, jolloin hän kuoli. Tässä vaiheessa kaikki yhtyeen jäsenet päättivät lopettaa koulunkäynnin tai jättää työpaikkansa voidakseen panostaa soittamiseen.

Syksyllä 1967 kitaristi Veikko Paavalniemi meni tyttöystävänsä kanssa naimisiin, ja häissä soitettiin ensimmäisen kerran livenä yhtyeen myöhemmin klassikoksi muotoutunut hitti, ”Isä nukkuu sohvalla”. Loppuvuonna Vierivät murikat julkaisi ensimmäisen albuminsa, nimeltään Vierivät murikat tulevat ja soittavat. Albumille sisältyy ”Isä nukkuu sohvalla”, josta tuli myöhemmin suuri hitti ja myös hiteiksi ajan kuluessa kohonneet ”Jäljelle jäi kylmää” ja ”TV-maassa”. Albumi myi myöhemmin kultaa.

Talvella 1967–68 Vierivät murikat tekivät ensimmäisen TV-maan kiertueensa, jolla olot olivat ankaria mutta keikat menestyksekkäitä. Yleisöä tuli ilta illalta enemmän, mikä merkitsi, että Vierivien murikoiden maine oli lähtenyt nousemaan. Yhtye sai kiitosta koskettavista tarinoita kertoneista sanoituksistaan sekä jäsentensä soittotaidoista. Samanaikaisesti Vierivät murikat onnistuivat herättämään myös pahennusta, muun muassa pitkistä hiuksistaan sekä raskaasta elämäntavastaan. Jo tässä vaiheessa yhtye lääkitsi rankan kiertue-elämän aiheuttamia varjopuolia alkoholin ja lääkkeiden käytöllä.

Vuonna 1968 Vierivät murikat julkaisi toisen albuminsa nimeltään Tarinoita elämästä. Albumilla oli yhtyeen suuren suosioon saattanut kappale ”Oodi TV-maalle”, jossa lauletaan TV-maan hyvistä puolista. Kössi Urmas kirjoitti kappaleelle alun perin pilke silmäkulmassa humoristisen sanoituksen, mutta melko nopeasti siitä tuli lähes kansallislaulun asemaan noussut teos, jota yhtye soittaa edelleen jokaisella keikallaan. Tarinoita elämästä myi kultaa vuonna 1969.

Tarinoita elämästä -albumin jälkeen Vierivät murikat tekivät ensimmäisen suuren kiertueensa, jossa he käytännössä kiersivät koko TV-maan kahteen kertaan. Kiertue oli todella vauhdikas ja tapahtumarikas ja siihen kuului onnistuiden keikkojen lisäksi kosteita juhlia, tuhottuja hotellihuoneita, tien päälle hajonneita ajoneuvoja, humalaisia tappeluja sekä pieniä haavereita. Kiertueen aikana yhtye myös esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa LBC:n ohjelmassa ja esityksen jälkeen tv-yhtiölle tulvi valituksia yhtyeen ulkonäöstä sekä elekielestä. Vierivät murikat herättivät runsaasti pahennusta TV-maan varttuneessa väestössä, mutta nuoriso piti heistä paljon.

Vauhdikkaan kiertueen jälkeen Vierivät murikat olivat täysin poikki, mutta levytyssopimus velvoitti heidät alkamaan heti kolmannen levyn tekoon. Kolmas albumi Rossarin omat pojat ilmestyi vuonna 1969 ja sen tunnetuimmaksi kappaleeksi on jäänyt ”Käsiaseet tappavat”. Edeltäjiensä tapaan albumi myi nopeasti kultaa. Yhtye esiintyi heinäkuussa 1969 legendaarisilla Vehnärock -festivaaleilla, jotka ikuistettiin tapahtumasta tehtyyn elokuvaan. Vierivät murikat päättivät käydä syksyllä 1969 vierailemassa Suomessa, jossa he saivat kohtalaisen vastaanoton.

Keväällä 1970 kitaristit Markku Jaakkola ja Veikko Paavalniemi joutuivat sattumalta peräkkäisinä päivinä molemmat auto-onnettomuuteen, jotka pakottivat yhtyeen siirtämään kaavaillun neljännen albumin äänityksiä. Kössi Urmas oli niin vihainen töiden viivästymisestä, että hän päätti sakottaa kitaristeja. Lopulta vuonna 1970 julkaistiin Sama vanha laulu -albumi, jolla oli hieman psykedeelisiä vaikutteita. Albumi myi kultaa, mutta siltä ei jäänyt elämään mitään erityistä hittikappaletta. Albumin jälkeisellä kiertueelle yhtyeellä meni jälleen yhtä lujaa kuin aiemmalla.

Vierivät murikat aloittivat vuoden 1971 julkaisemalla singlen ”Jos haluat jytää...”, josta muodostui yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista. Kappale päätyi yhtyeen tulevalle studiolevylle Räjähteitä, joka menestyi mukavasti. Vierivät murikat saivat kuitenkin huomata, että heidän asemansa TV-maan ykkösyhtyeenä alkoi hiipua, sillä muun muassa Rymy-Eetu oli tekemässä kovaa vauhtia läpimurtoa. Yhtye oli tavannut Rymy-Eetun ensimmäistä kertaa keväällä 1970, kun tämä oli matkustanut TV-maahan tapaamaan heitä ja kysymään neuvoa levyttämiseen pääsystä. Myöhemmin heidän välinsä viilenivät, kun Rymy-Eetun korkeampi suosio ärsytti Vieriviä murikoita sekä joitain sen innokkaimpia faneja.

Vierivät murikat vastasivat Rymy-Eetu -ilmiöön muuttamalla soundiaan, kuten alkamalla soittaa lujempaa sekä vähentämällä rhythm and blues -vaikutteita musiikista. Jälkimmäisestä asiasta kitaristi Veikko Paavalniemi alkoi huolestua ja pelkäsi yhtyeen hylkäävän rhythm and bluesin.

Vuonna 1972 ilmestyi albumi Korkeajännite, jolla yhtyeen musiikin uudistuminen oli varsin pitkällä. Albumin hitit olivat ”Suuri mies” ja ”Korkeajännite”. Seuraavana vuonna ilmestyi Tulkoon rock! -albumi, jonka hitti oli sen nimikappale.

Lopulta vuonna 1974 Veikko Paavalniemi päätti jättää yhtyeen protestina rhythm and blues -vaikutteiden katoamiselle sekä musiikin rankemmaksi muuttumiselle. Vierivistä murikoista oli myös koitunut Paavalniemelle rasite, ja hän halusi kokeilla jotain uutta. Hän oli myös väsynyt yhtyeen hurjiin kiertueisiin sekä rankkaan päihteidenkäyttöön.

Muut jäsenet ottivat Paavalniemen lähdön raskaasti, mutta päättivät jatkaa sillä rakastivat yhtyettään erittäin paljon. Uudeksi kitaristiksi liittyi basisti Eero Välipirtin neuvosta hänen ystävänsä Keijo Kalela, joka oli erittäin lahjakas kitaristi. Aluksi hänen pestinsä oli väliaikainen, ja Kalelan oli tarkoitus vain auttaa tulevalla kiertueella. Kiertueen jälkeen muut jäsenet olivat kuitenkin niin vakuuttuneita Kalelan soitosta, että he pyysivät häntä jäämään.

Uuden innon löytänyt Vierivät murikat juhlisti 10-vuotisjuhliaan vuonna 1975 muun muassa julkaisemalla ensimmäisen kokoelmansa nimeltä Vierivien murikoiden parhaat, joka on tähän mennessä myynyt tuplaplatinaa. Yhtye järjesti myös pitkän juhlakiertueen, joka kesti keväästä syksyyn, jolla nähtiin monia vierailevia tähtiä.

Kiertueen aikana Vierivät murikat oli mukana Lutsila Rock -festivaaleilla, jotka pidettiin Lutsilassa juhannuksena 1975. Jättimäistä konserttia oli katsomassa ennätykselliset 100 000 ihmistä. Muihin esiintyjiin lukeutuivat tv-maalaiset rock-yhtyeet Aiglatson, Jokamiesten Veljesorkesteri ja pääesiintyjänä ollut Hydrogen Sulphide. Konsertti lähetettiin televisiossa ja radiossa ympäri maata, mikä oli loistavaa mainosta jokaiselle yhtyeelle, myös Vieriville murikoille. Parhaiten tapahtumasta muistetaan kuitenkin Hydrogen Sulphide, jonka keulakuva Chris Lee Valentine tuhosi esityksen lopuksi tv-kameran ja yhden vahvistimiseen.

Lutsila Rockin jälkeisessä huumassa ilmestyi Yksikätinen rosvo -albumi, jota on kehuttu mestariteokseksi. Erityisesti Keijo Kalelan kitaristintaidot pääsevät oikeuksiinsa albumilla. Markku Jaakkola on sanonut albumin olevan hänen henkilökohtainen suosikkinsa koko Vierivien murikoiden tuotannosta. Albumin hittejä ovat "Tanssivat kanat" ja "Pyykkilauta".

Vuoden 1975 lopulla Vierivät murikat joutuivat tekemään useita keikkoja ilman kosketinsoittaja Tarmo Paltaa, sillä tämä oli loukannut kätensä tapeltuaan humalassa laulaja Kössi Urmaksen kanssa. Urmas onnistui murtamaan Paltan käden ja kosketinsoittaja joutui käyttämään kipsiä useita viikkoja. Tilalle ei kuitenkaan otettu tuuraajaa, vaan yhtye suoriutui ilman kosketinsoittimia.

Kesällä 1976 Vierivät murikat äänittivät useita konserttejaan, joista parhaat palat koostettiin livealbumiksi nimeltä Tuhansien keikkojen bändi. Kyseinen albumi on noussut yhdeksi Vierivien murikoiden suosituimmista myyden tähän päivään mennessä tuplaplatinaa. Albumin jälkeen yhtye teki yhteisen kiertueen Rymy-Eetun kanssa. Vaikka Vierivät murikat olivat olleet pitkään viileissä välissä Rymy-Eetun kanssa, niin Keijo Kalelan aloitteesta he lähtivät parantamaan niitä tarjoten Rymy-Eetulle paikkaa tulevalta kiertueelta. Kiertueen aikana yhtyeet ystävystyivät uudelleen keskenään.

Vierivät murikat ymmärsivät vuoden 1977 alkaessa nousseensa lopullisesti isojen poikien kerhoon ja päättivät Kössi Urmaksen johdolla, että kiertueet tehdään tästä lähtien kunnolla. Kaikenlaiset päihteet alkoholista huumeisiin olivat kielletty kyseisen vuoden keikoilla, joiden ohella yhtye teki tulevaa Prätkäjätkät -albumiaan. Syksyllä 1977 julkaistulta albumilta jäivät elämään hitit "Keikkaperhe", "Aaveita" ja "Viskin siemailua", joista viimeksi mainitussa Kalela duetoi Urmaksen kanssa.

Prätkäjätkät -levynjulkistuskiertue sai todella suuren suosion ja Vierivät murikat täyttivät joka ikisen keikkapaikan. Myös konserttiarvostelut oli erittäin positiivisia ja yhtyeen kehuttiin soittavan erittäin tarkasti.

Vuonna 1978 Vieriviltä murikoilta ilmestyi singlejä kolme kappaletta. Ne olivat ”Rock n' roll on yhtä juhlaa”, ”Marketissa” ja ”Maalla on mukavaa”.

Vuonna 1979 julkaistiin kokoelma-albumi Vierivien murikoiden juuret, joka sisälsi Vierivien murikoiden julkaisemattomia kappaleita vuosilta 1966-68.

Koko uransa ajan ankarasti työskennellyt yhtye piti taukoa vuosina 1979 ja 1980. Laulaja Kössi Urmas teki tauon aikana sooloalbumin, kuin myös Keijo Kalela. Markku Jaakkola teki levyn yhdessä laulajatar Anniina Aavan kanssa, jonka kanssa hän myöhemmin meni naimisiin. Eero Välipirtti ja Kyösti Lajunen soittivat Aiglatsonin kanssa sekä Tarmo Paltta vieraili Jokamiesten Veljesorkesterissa.

Vierivät murikat kokoontuivat takaisin yhteen vuoden 1981 alkusyksyllä ja alkoivat suunnitella uutta albumia. Keikkoja tehtiin harvakseltaan. Viimeiseksi jääneen keikkansa Kössi Urmas teki Coke Hillissä 17. tammikuuta 1982. Rumpali Kyösti Lajunen on muistellut keikan olleen yksi yhtyeen parhaimmista. Urmas lauloi hänen mukaansa loistavasti.

Vieriviä murikoita kohtasi järkyttävä takaisku 3. helmikuuta 1982, kun laulaja Kössi Urmas kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Urmas oli kuollessaan 35-vuotias. Yhtyeen muut jäsenet järkyttyivät rakkaan ystävänsä ja bändinjohtajansa menettämisestä niin, että päättivät lakkauttaa Vierivät murikat -yhtyeen. Urmaksen leski kuitenkin vaati yhtyettä jatkamaan, sillä hänen mukaan Urmas olisi halunnut Vierivien murikoiden jatkavan kaikesta huolimatta.

Ennen Urmaksen kuolemaa Vierivät murikat olivat tehneet seuraavaa studioalbumiaan, joka lauluosuuksista osa jäi kesken. Eloon jääneet soittajat päättivät pyytää Urmaksen pikkuveljeä Olli Urmasta laulamaan ne kappaleet, joista lauluosuus puuttui. Yhtyeelle oli sovittu myös monia konsertteja kesälle 1982, joten Vierivät murikat päättivät tehdä ne Ollin toimiessa vierailevana laulajana. Kiertueen luonne muuttui Urmaksen muistokiertueeksi. Jokaista Urmaksen laulua hän ei kuitenkaan suostunut laulamaan, esimerkiksi ”Isä nukkuu sohvalla” -laulun osalta hän kieltäytyi jättäen laulamisen yleisön vastuulle. Kiertueelle pyydettiin mukaan vierailevia tähtiä sekä entinen kitaristi Veikko Paavalniemi, jonka läsnäolon myötä lavalla soitti kolme kitaristia.

Vierivät murikat julkaisivat ensimmäisen levynsä Urmaksen kuoleman jälkeen vuonna 1983. Se oli nimeltään Rakas ystävä, hieno muusikko, ja sillä oli Urmaksen muistokiertueella äänitettyjä live-kappaleita. Seuraavana vuonna julkaisiin yhtyeen suurimpia hittejä sisältänyt kokoelma Murikoiden legenda.

Kössi Urmaksen muistokiertueen jälkeen Vierivät murikat oli tarkoitus lopettaa ja yhtye viettikin hiljaiseloa vuoden 1983. Ollin laulamia konsertteja nähneet ihmiset olivat kuitenkin pitäneet myös Kössin veljen tulkinnoista. Niinpä fanit alkoivat pommittaa yhtyettä toiveilla, joissa pyydettiin jatkamaan Vieriviä murikoita. Muut jäsenet lämpenivät hiljalleen ajatukselle ja lopulta heidät nähtiin useilla kesäfestivaaleilla vuonna 1984.

Vuonna 1985 julkaistiin Vierivät murikat 20 vuotta, joka nimensä mukaisesti ilmestyi yhtyeen 20-vuotisjuhlavuonna. Albumi sisälsi viimeiset Kössi Urmaksen eläessään laulamat kappaleet sekä Ollin laulamia uusia. Levy saavutti menestystä ja osoitti, että Vierivät murikat aikoo jatkaa uraansa. Albumilla olivat muun muassa kappaleet "Veljeltä veljelle", "Sateinen maisema", "Iloiset jamit", ja "Kelloni". Albumin jälkeen Vierivät murikat lähti kiertueelle, joka jatkui vuoteen 1986.

Vuonna 1987 ilmestynyt albumi Tieto päätä painaa teko sujui huonoissa tunnelmissa. Perustajajäsen Markku Jaakkola oli enemmän kiinnostunut hänen ja vaimonsa Anniina Aavan yhteisestä musiikillisesta toiminnasta ja basisti Eero Välipirtti kärsi motivaatiopulasta. Albumin oli tarkoitus olla Vierivien murikoiden paluu rockjuurilleen, mutta sitä ei nykyään pidetä kovin suuressa arvossa. Levyn kuuluisin kappale on "Taltta".

Vierivät murikat tekivät jälleen kiertueen, joka kesti vuodet 1987–88.

Vuonna 1989 yhtyeellä ilmestyi livealbumi Vierivät murikat kiertävät, jonka materiaali oli äänitetty enimmäkseen jo vuosina 1968 ja 1969, eli yhtyeen alkuaikoina.

Vuonna 1990 Vierivät murikat vierailivat pitkästä aikaa Suomessa, tehden tällä kertaa laajan kiertueen. Yhtye heitti pari keikkaa myös Ruotsissa ja yhden Lontoossa.

Seuraavana vuonna 1991 Vierivät murikat päättivät aktivoitua vietettyään hiljaiseloa ja lähtivät motivoituneita levytysstudioon. Alkukesällä ilmestyi Tosiystävät -albumi, jolta löytyi jopa uusia hittejä, kuten "Hyvät ajat" ja "Saunalenkki". Yhtye teki useita konsertteja, joista monissa lavalle nousi myös yhtyeen hyvä ystävä Aiglatson. Hyvin alkanut paluu keskeytyi kuitenkin surullisesti, kun kitaristi Keijo Kalela kuoli 25. syyskuuta vammoihin, jotka oli saanut pudottuaan parvekkeelta muutama päivä aiemmin.

Vietettyään suruajan, Vierivät murikat kutsuivat entisen jäsenensä Veikko Paavalniemen palaamaan takaisin yhtyeeseen paikalle, jonka Kalela oli häneltä perinyt 17 vuotta aikaisemmin. Paluupyyntö yllätti Paavalniemen, mutta hän suostui tullen mukaan avoimin mielin. Vierivät murikat esiintyivät Keijo Kalelalle järjestetyssä tribuuttikonsertissa, jota pidettiin maaliskuussa 1992.

Vuonna 1993 ilmestyi albumi Viimeisiä puita. Kesällä rumpali Kyösti Lajunen sairastui, eikä pystynyt yli vuoteen keikkailemaan. Häntä tuurasi muutama rumpali, kuten yhtyeen ystävä Aiglatson.

Vuonna 1994 Vierivät murikat levytti Ei kyyneliä -albumin, joka menestyi ollen pitkään aikaan ensimmäinen yhtyeen levy, joka nousi myyntilistoille. Ei kyyneliä -kiertueelta koostettiin livealbumi nimeltä Ei kyyneliä lavalla.

Vuonna 1995 Vierivien murikoiden perustamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta, jonka kunniaksi yhtyeestä tehtiin elokuva nimeltä Rossarin omien poikien oma elokuva. Elokuvan pääsisältö oli Vierivien murikoiden konsertti vuodelta 1975, jonka välissä on yhtyeen jäsenten haastatteluja.

Veikko Paavalniemi sai vakavan sydänkohtauksen vuonna 1996 ja joutui jättämään yhtyeen. Vieriviin murikkoihin otettiin mukaan uusi jäsen, aiemmin Aiglatsonin kanssa soittanut kitaristi Jyrki Tulenheimo.

Vuonna 1997 yhtye julkaisi albumin nimeltä Vapaa kuin lintu, jossa Tulenheimolla oli ollut merkittävä rooli sävellystyössä. Albumin jälkeen Vierivät murikat lähtivät kiertueelle, jolla he kävivät myös Suomessa alkuvuonna 1998. Yhtye kävi Helsingin, Turun, Espoon, Tampereen ja Oulun kaupungeissa. Saatuaan positiivisen vastaanoton Vierivät murikat kävivät jälleen Suomessa kesällä 1999 parilla kesäfestivaalilla.

Vuonna 2000 julkaistiin uutta ja vanhaa sisältänyt kokoelma-albumi Vierivien murikoiden hittejä sekä joulualbumi Kuusen takaa.

Vierivät murikat tekivät vuonna 2001 pitkään haaveilemansa matkan Yhdysvaltoihin, jossa he tekivät minikiertueen.

Vuonna 2003 ilmestyi yhtyeen perusrock-juurille palauttanut Ei heikkohermoisille. Se sai yleisesti hyvät arvostelut, ja nousi listakakkoseksi sekä TV-maassa. Single ”Ohjelma oli loppu” menestyi yhtyeen kotimaassa kohtalaisesti.

Kitaristi Markku Jaakkola joutui sydänleikkaukseen keväällä 2003, mikä pakotti Vierivät murikat tilapäiselle keikkatauolle. Basisti Eero Välipirtillä puolestaan todettiin syöpä kesällä 2003, josta hän kuitenkin vuoden 2004 alkuun mennessä oli täysin toipunut.

Syksyllä 2005 Vieriviltä murikoilta ilmestyi kaikkien aikojen kattavin kokoelma-albumi, Etelän meininki. Kahden CD:n julkaisu sisälsi kuuluisimpia kappaleita niin 1960-luvun alkuvuosilta kuin myöhemmältäkin ajalta. Samana syksynä alkoi vuoteen 2006 kestänyt 40-vuotisjuhlakiertue, jonka aikana yhtye esiintyi niin suurilla stadioneilla ja areenoilla kuin pienillä klubeillakin. Kiertue oli edellisiä pienimuotoisempi, esimerkiksi esiintymislavoilla oli lavasteina vain valoshow ja vahvistimet. Konserttien settilistat vaihtelivat radikaalisti, ja mukana oli yllätysnumeroita. Kiertueella yhtye esiintyi TV-maan lisäksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa sekä lopuksi he kävivät Japanissa. Kiertue jätti jälkeensä Vierivät murikat 40 vuotta -livealbumin ja samannimisen konsertti-DVD:n.

Yhtyeen kitaristi Jyrki Tulenheimo kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 10. lokakuuta 2007. Viimeisinä aikoinaan hän oli pitänyt taukoa Murikoista ja soittanut jälleen Aiglatsonin kanssa. Tuona aikana toista kitaraa soitti muutama tuuraaja ja myös entinen jäsen Veikko Paavalniemi teki vierailuja keikoilla. Suruajan jälkeen Vierivät murikat palkkasivat uudeksi kitaristiksi Bane Abyssissa ennen soittaneen Jarkko Sarvikkaan, jonka kanssa he aloittivat keikkailun tammikuussa 2008.

Marraskuussa 2008 Vierivät murikat julkaisivat albumin Musiikki yhdistää jokaisen, joka sisälsi viimeiset Tulenheimon kirjoittamat kappaleet. Albumilta nousivat hiteiksi nimikappale "Musiikki yhdistää jokaisen" ja "Yksinkertainen mies".

Pitkäaikainen kosketinsoittaja Tarmo Paltta kuoli keuhkosyöpään 5. helmikuuta 2009. Paltan seuraajaksi liittyi Aaron Nero, joka esiintyi ensimmäistä kertaa Vierivien murikoiden kanssa kesäkuussa uudella Suomen vierailulla. Aiglatson toimi Suomen keikoilla lämmittelijänä. Syksystä 2009 lähtien aina seuraavaan vuoteen asti Vierivät murikat olivat TV-maan kiertueelle.

Vuonna 2013 yhtye julkaisi studioalbumin Eteenpäin elämässä.

Vuonna 2015 Vierivät murikat täytti viisikymmentä vuotta. Yhtyeestä julkaistiin saman vuoden kesäkuussa dokumenttielokuva, jonka ensi illassa olivat mukana kaikki yhtyeen nykyiset jäsenet, sekä entinen kitaristi Veikko Paavalniemi. Vierivät murikoilta julkaistiin myös uusi kokoelma-albumi Viisikymppiset, joka sisälsi yhtyeen suurimpia hittejä, sekä kaksi uutta kappaletta, ”Pianonero” ja ”Jousiammunnan maailmanmestaruus”. Kappaleista "Jousiammunnan maailmanmestaruus" menestyi paremmin, siitä tehtiin musiikkivideo ja se myös nousi myyntilistoille.

22. heinäkuuta 2015 Vierivät murikat esiintyi TV-kaupungin urheiluareenalla soittaen erityispitkän, neljä tuntia kestäneen konsertin. He pitivät toisen konsertin 26. heinäkuuta. Yhtyeen entinen kitaristi Veikko Paavalniemi oli mukana soittamassa monta kappaletta, jonka lisäksi lavalla vierailivat Aiglatson, Chris Lee Valentine, Rymy-Eetu sekä Jokamiesten Veljesorkesterin ja ZZ Fröban soittajia. Loppuvuonna 2015 Vierivät murikat tekivät kiertueen, joka kesti kesään 2016.

Juhlakonsertista tehtiin dokumenttielokuva Murikat, joka sai ensi-iltansa maaliskuussa 2016. Yhtyeen jäsenet olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Konsertti on saatavilla myös samannimisenä livealbumina.

Perustajajäsen Markku Jaakkola sai vakavan sydänkohtauksen heinäkuussa 2016 ja joutui olemaan yli puoli vuotta toipilaana. Jaakkola ei ole vieläkään toipunut täydellisesti, mutta haluaa jatkaa keikkailua. Jaakkolan terveydentilan ehdoilla nykyään esiintyvä Vierivät murikat päätti luopua pitkistä kiertueista ja tehdä vain yksittäisiä suuria konsertteja. Yhtye teki paluun lavoille syyskuussa 2017.

Vuosina 2018 ja 2019 Vierivät murikat ovat tehneet useita konsertteja. Yhdestä kesän 2019 konserteista julkaistiin livealbumi sekä konserttielokuva nimeltä Vierivät murikat konserttilavalla.

Yhtyeen entinen kitaristi Veikko Paavalniemi kuoli haimasyöpään 11. syyskuuta 2018. Ketään yhtyeen entistä jäsentä ei ole enää elossa.

Lokakuussa 2021 ilmoitettiin Markku Jaakkolan sairastuneen syöpään ja jäävän tauolle bändistä hoitojen ajaksi. Hänen tilalle esityksessä tuli tuuraaja, jonka kanssa yhtye on keikkaillut vuoden 2021 lopussa ja vuoden 2022 alussa. Lisäksi rumpali Kyösti Lajunen joutui jäämään pois alkuvuoden 2022 keikoilta syynä sairaalahoitoa tarvinnut sairaus, jota ei ole tarkemmin puitu. Lajunen pääsi palaamaan kesällä 2022 sekä myös Jaakkola pystyi nousemaan kolmessa konsertissa lavalle viimeisten kappaleiden ajaksi. Elokuussa 2022 Olli Urmas puolestaan sairastui ja Vierivät murikat joutuivat perumaan paljon konserttejaan aina vuoden loppuun saakka.

Vierivät murikat valmistelivat useita vuosia seuraavaa albumiaan, joka sai nimen Rykäisyjä ja ilmestyi kesäkuussa 2022. Laulaja Olli Urmas on antanut ymmärtää sen jäävän mahdollisesti yhtyeen viimeiseksi. Heillä ei varsinaisesti ole tarkoituksena lopettaa, mutta albumin ja sen jälkeisen kiertueen jälkeen yhtye vähentää aktiivisuutensa minimiin ja aikoo esiintyä enää muutamia kertoja vuodessa, yleensä kesäisin. Syynä tähän ovat yhtyeen alkuperäisjäsenten, erityisesti kitaristi Markku Jaakkolan, terveysongelmat.

Vuonna 2023 yhtye jatkoi hiljaiseloaan. Jaakkolan ja Urmaksen tilanteesta ei ole annettu lisätietoja, muuta kuin että Jaakkola sairastaa akuuttia leukemiaa jonka hoidot ovat tehonneet.

29. toukokuuta 2023 kitaristi Jarkko Sarvikas ilmoitti eroavansa yhtyeestä. Sarvikas kertoi aikovansa käynnistää soolouransa ja keskittyä uuden musiikin luomiseen.

5. tammikuuta 2024 tiedotettiin Olli Urmaksen sairastavan keuhkosyöpää ja hänellä on elinaikaa vain muutama kuukausi. Tämän seurauksena Urmas jätti Vierivät murikat. Urmas kuoli maaliskuussa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierivien murikoiden kokoonpanot
1965–1966 (alkuperäinen)
1966–1974
  • Kössi Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Veikko Paavalniemi – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
1974–1982
  • Kössi Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Keijo Kalela – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
1982–1991
  • Olli Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Keijo Kalela – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
1991–1996
  • Olli Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Veikko Paavalniemi – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
1996–2007
  • Olli Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Jyrki Tulenheimo – kitara
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
2007–2009
  • Olli Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Jarkko Sarvikas – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Tarmo Paltta – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut
2009–2023
  • Olli Urmas – laulu
  • Markku Jaakkola – kitara
  • Jarkko Sarvikas – kitara, taustalaulu
  • Eero Välipirtti – basso, taustalaulu
  • Aaron Nero – koskettimet
  • Kyösti Lajunen – rummut

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]