Rymy-Eetu

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Rymy-Eetu (oikealta nimeltään Edvard Yrölä, s. 18. lokakuuta 1948) on TV-maalainen muusikko, joka laulaa ja soittaa kitaraa. Rymy-Eetu on TV-maalaisen rock and rollin tärkeimpiä ja suosituimpia esittäjiä. Hän on levyttänyt merkittävän määrän soolotuotantoa omaa nimeään kantavan yhtyeensä kanssa. Rymy-Eetu on tehnyt elämänsä aikansa noin 5 000 keikkaa.

Rymy-Eetu aloitti musiikillisen uransa jo vuonna 1968. Hänen kokoonpanossa on soittanut useita legendan asemaan nousseita tv-maalaisia muusikkoja, kuten kitaristit Pertti Linervo ja Tahvo Narikka, pianisti Olli Aarnisaari, basisti Hugo Hendricks sekä rumpali Kari Hotulainen. Itse Rymy-Eetun omaa mainetta ja asemaa tv-maalaisessa musiikkielämässä ei voi vähätellä.

Rymy-Eetulla on runsaasti ihailijoita, mutta TV-maan valtio sekä poliisi ovat olleet usein hänen kimpussa. Hän onkin tullut tunnetuksi musiikkiuransa lisäksi rikoksistaan ja vankeustuomioistaan, määrätietoisesta ja ehdottomasta luonteestaan sekä kiinnostuksestaan autoihin ja moottoripyöriin.

Rymy-Eetu soittaa yleensä Gibson ES-335 -sähkökitaraa. Uransa alkuaikoina hän on soittanut myös Fender Telecasteria, Gibson ES-175 -kitaraa sekä Gibson Les Paul Junioria.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvard Yrölä syntyi köyhissä oloissa eläneeseen perheeseen lokakuussa 1948. Yrölä syntyi yhdeksänlapsisen perheen esikoiseksi maaseudulla lähellä TV-kaupunkia, mutta vietti lapsuuden ja nuoruutensa Porovanniemellä (nykyinen Nostislandia). Yrölän äiti Eila Yrölä oli keittiön emäntä sekä harras uskovainen, isä Harry Yrölä puolestaan teki maalarin töitä. Yrölällä on neljä veljeä ja neljä sisarta.

Yrölä sai jo pikkupoikana Eetu-lempinimen, joka on kestänyt koko hänen elämänsä. Rymy-lisänimi tuli myöhemmin teini-iässä, kun Eetu oli aina "rymyämässä" pitkin Porovanniemeä.

Eetun perhe asui Porovanniemellä ahtaassa rivitalokaksiossa. Rymy-Eetu on kuvaillut lapsuuttaan onnelliseksi, mutta sitä varjosti isä Harryn alkoholinkäyttö sekä ainainen rahapula. Isä Harry käytti perheen rahat alkoholiin ja harrasti "rilluttelureissuja", joiden takia hän oli poissa kotoaan pitkiä aikoja. Harry oli välillä myös vankilassa. Eetu joutui ottamaan usein isän roolin ja hoitamaan sisaruksiaan sekä huolehtimaan kotitöistä äitinsä rinnalla. Yrölän perheen elämä parani, kun he pääsivät 1950-luvulla muuttamaan kerrostaloasuntoon, joka sijaitsi Porovanniemen keskustassa.

Eetu on kertonut olleensa pääasiassa huono koulunkäynnissä, mutta menestyneensä liikunnan, musiikin, puu- ja käsitöiden parissa. Hän alkoi pitää jo lapsena monipuolisesti musiikista, ennen pitkää myös rock'n'rollista. Häneen vetosivat niin tummaihoiset Chuck Berry ja Little Richard sekä valkoihoiset Elvis Presley ja Bill Haley. Eetulla meni hyvin laulutunneilla ja hän tutustui musikaalisiin oppilaisiin. Eetu kävi usein koulupäivien jälkeen kuuntelemassa äänilevyiltä aikakauden suurten rocktähtien musiikkia.

Rockmuusikon uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eetu sai varhain 1960-luvun alussa innoituksen muusikon uralleen, kun hän katseli teini-ikäisenä lehtien kuvissa olleita pop-tähtiä ja haaveili tulevansa heidän kaltaiseksi. Eetu alkoi 15-vuotiaana harjoitella kitaran soittamista, opettajana hänellä oli setänsä, joka harrasti jazz-musiikkia. Setänsä luona Eetu pääsi myös soittamaan ensimmäistä kertaa oikeaa kitaraa. Eetu varasti ensimmäisen oman kitaransa Porovanniemellä sijainneesta tanssipaikasta. Myöhemmin Eetu opetteli soittamaan myös pianoa, saksofonia ja rumpuja.

Eetu alkoi harjoitella bändisoittamista ystäviensä kanssa kellarissa, ja heikoista soittotaidoistaan huolimatta heidän innostuksensa oli valtavaa. Eetun varhaisiin soittokavereihin kuului muun muassa kitaransoittoa harjoitellut Pertti Linervo sekä pianisti Olli Aarnisaari. Eetu perusti Olli Aarnisaaren kanssa The Maybellene -yhtyeen. Julkiset esiintymisensä rockmuusikkona Edvard aloitti viisitoistavuotiaana. Ensimmäinen esiintyminen lavalla oli Porovanniemen huvipuistossa, jossa pidettiin The Maybellenen keikka.

Eetu oli nuoruudessaan pikkurikollinen ja joutui vaikeuksiin virkavallan kanssa. Kun poliisit kyselivät kuulusteluissa rötöstelyistä kiinni jääneen nuorukaisen ammattia, vastasi tämä aina olevansa muusikko. Eetu on kertonut olleensa nuoruudessaan ajankulukseen mukana poikaporukoissa, jotka varastelivat autoja ja murtautuivat kesämökkeihin. Vuonna 1962 Eetu osallistui aseellisen ryöstöön, jossa on väittänyt olleensa mukana pelkkänä sivustakatsojana. Tuolloin 14-vuotias Eetu joutui nuorisovankilaan, jossa vietti puolitoista vuotta.

Vapauduttuaan syksyllä 1964 hän jatkoi välittömästi musiikillista yhteistyötään Olli Aarnisaaren kanssa. Tässä vaiheessa kuvioihin oli tullut The Beatlesin musiikki, josta tuli Eetulle uusi tärkeä esikuva.

Eetu on sanonut, että muusikon ura pelasti hänet rikolliselta elämältä, johon hän olisi työttömänä nuorukaisena voinut ajautua. Noin 17-vuotiaana Eetu ja Olli Aarnisaari liittyivät The Grange -yhtyeeseen, jossa oli mukana myöhemmin ZZ Fröban perustanut Sam Fröba. Eetun mielestä The Grange oli hänen ensimmäinen oikea yhtyeensä. Sam Fröban isä oli tunnetttu musiikkitapahtumien järjestäjä ja hänen vaikutuksella pääsi keikoille elokuvateattereihin. The Grange esiintyi myös esimerkiksi korkeakoulujen juhlissa ja juhannustapahtumassa. Yhtye esitti niin rock'n'rollia, rautalankamusiikkia sekä myös rytmibluesia, kuten The Animalsia ja James Brownia. Eetu on muistellut The Grangen keikkaelämän olleen todella hurjaa, sillä erityisesti maaseutujen tanssilavoille juopunut yleisö saattoi paiskoa soittajia viinapulloilla ja vaatia heitä soittamaan tangoa.

The Grange toivoi pääsevänsä myös levyttämään, mutta soittajien pahamaineinen tausta esti Eetun mukaan tämän toiveen. Eetu on kertonut, ettei tuohon aikaan ollut managereita, joten hän alkoi myydä keikkoja The Grangelle. Eetu ei omistanut asunnossaan puhelinta, vaan joutui kävelemään kadulla sijainneelle puhelinkioskille saakka ja hoitamaan keikkamyynnin sieltä käsin. Eetun ura The Grangessa päättyi lopulta 1960-luvun loppuun mennessä.

Rymy-Eetuna eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1968 Eetu perusti kitaristi Pertti Linervon, basisti Hugo Hendricksin sekä rumpali Henkka Rotinen kanssa Rymy-Eetu -nimisen yhtyeen, jonka nimi lainattiin Eetulle jo vakiintuneesta lempinimestä. Rymy-Eetu oli alkuaikoina tasavertainen yhtye, mutta ajankuluessa siitä tuli pelkkä taustayhtye Eetulle. Rymy-Eetu itse lauloi ja soitti komppikitaraa. Jo alkuaikoina rumpaliksi vaihtui Kari Hotulainen, joka soitti Eetun kanssa yli 40 vuotta.

Rymy-Eetun ensimmäinen huomattava esiintyminen sooloartistina oli heinäkuussa 1969, jolloin hän esiintyi TV-maan ensimmäisillä rock-festivaaleilla, Vehnärockissa. Pari Rymy-Eetun esittämää kappaletta tallennettiin Vehnärockista kuvattuun elokuvaan, josta yhtyeen maine alkoi nousta. Kiitos Rymy-Eetun suosion nousulle kuuluu kuitenkin myös keikoille, joita hän teki alusta lähtien todella paljon.

Suosion kasvaessa yleisö alkoi kysellä Rymy-Eetulta levyn perään. Rymy-Eetu totesi sellaisen tehtävän, jos joku suostuu ottamaan yhtyeen levytysstudioon. Alkuvuonna 1970 Rymy-Eetu kävi Rossarissa ja pyysi siellä Vierivät murikat -yhtyeeltä neuvoa siitä, miten päästä levyttämään. Vierivien murikoiden laulaja Kössi Urmas esitteli Rymy-Eetun levy-yhtiö Stereolevylle. Siellä pidettiin Rymy-Eetun versiosta englanninkielisistä rock-ikivihreästä, johon hän oli alkanut keksiä suomenkielisiä sanoituksiaan. Stereolevyllä päätettiin levytyssopimuksesta Rymy-Eetun kanssa ja levyjen äänittäjäksi ja tuottajaksi valittiin Sinisessä kitarassa soittanut Tapani Kaskeala.

Toukokuussa 1970 Rymy-Eetu levytti ensimmäisen singlensä nimeltä "Hyrysysy". Se julkaistiin seuraavassa kuussa ja siitä tuli välitön hittisingle. Saman vuoden kesällä ilmestyivät single "Nyt tanssitaan", "Vou vou vou" ja "Rymy-Eetun rock", jotka kaikki olivat äänitetty samoissa sessioissa. Kesän aikana Rymy-Eetun yhtyeeseen liittyivät hänen vanha ystävänsä, pianisti Olli Aarnisaari sekä lyömäsoittaja Chuck Freedy, joka oli kotoisin Yhdysvalloista mutta muuttanut TV-maahan. Kvartetti oli kasvanut seksetiksi, joka jatkoi TV-maan tanssilavojen, ravintoloiden ja festivaalien valloittamista ahkeralla työnteolla.

Rymy-Eetun ensimmäinen albumi Rymy-Eetu julkaistiin syksyllä 1970 ja se myi nopeasti kultaa. Albumin sisältönä oli aiemmin julkaistut singlet, suomen kielellä käännettynä Rymy-Eetun vanhoja suosikkikappaleita (muun muassa Chuck Berryä) sekä myös kaksi basisti Hugo Hendricksin laulamaa balladia. Hugo oli vähitellen alkanut laulaa keikoilla. Eetun ja Hugon työnjaoksi tuli, että Hugo vastasi herkistä ja kauniista balladeista, kun taas Eetu karjui nopeat rock-rykäisyt. Huomiota sai myös Pertti Linervon nopeasorminen kitaratyöskentely. Hänestä oli kovaa vauhtia tulossa tv-maalainen kitarasankari, jota ihailtiin ja kopioitiin.

Kesken toisen albumin materiaalin kirjoittamisen Rymy-Eetu joutui vuonna 1971 vankilaan, jäätyään diskossa kiinni huumeiden hallussapidossa. Istuessaan vankilassa Rymy-Eetusta tuli tyttövauvan isä. Soittajatoverit ottivat vapautuneen Eetun takaisin melko nyreissään, sillä he pelkäsivät yhtyeen maineen kärsivän, jos sen keulahahmo istuisi koko ajan vankilassa. Rymy-Eetu vastasi tähän vain todeten, että tämä on hänen yhtyeensä ja hänellä on vapaus tehdä siitä omannäköisensä.

Loppuvuonna 1971 Rymy-Eetu kävi levyttämässä Leijona -studioalbumin, joka julkaistiin tammikuussa 1972. Leijonalla oli joukko uusia hittejä, kuten "Sähkökitara", "Näin näin", "Pohjalla", "Kai" ja "Leijona". "Pohjalla" -kappaleen lauloi basisti Hugo. Leijonan jälkimainingeissa lyömäsoittaja Chuck Freedy jätti Rymy-Eetun yhtyeen, joka oli tästä lähtien hyvin pitkään viisimiehinen.

Leijona myi myös nopeasti kultaa ja Rymy-Eetulla meni jo varsin lujaa. Hänellä oli asema TV-maan ykkösartistina. Keikkoja oli viikoittain ja hän alkoi vetää keikkapaikkojen salit joka kerta täyteen. Rymy-Eetu oli myös paljon esillä musiikkilehdistössä ja hänelle perustettiin oma faniklubi. Vuonna 1972 koitti myös hänen ensimmäinen televisioesiintyminen NR TV2 -kanavan Lavatähti -ohjelmassa.

Rymy-Eetu on sanonut saaneensa uransa alkuaikoina veljeltään haltuunsa huumausainetta, jota hän otti hieman. Rymy-Eetu alkoi käyttää ainetta aina ennen keikkaa eikä ole nähnyt siinä koskaan mitään väärää, sillä hänen mukaansa esiintyminen oli helpompaa ja hän tunsi olonsa energiseksi.

Syksyllä 1972 Rymy-Eetu vieraili Suomen Helsingissä äänittämässä Maantiekiitäjä -klassikkoalbuminsa, joka on yksi TV-maan ostetuimpia levyjä. Rymy-Eetua alettiin myös markkinoida Suomessa, jossa yhteisen kielen ansiosta hänestä tuli tuttu keikkavieras, joka alkoi nauttia ajan kuluessa myös suosiosta maassa. Maantiekiitäjä julkaistiin vielä vuoden 1972 puolella.

Maantiekiitäjä -albumin hittejä ovat "Humu", "Maantiekiitäjä", "Leila" (jonka Hugo lauloi) sekä "Joka päivä on keikka", joista viimeisenä mainittu on käännös The Beatlesin kappaleesta "Eight Days A Week". "Humu" -kappaleesta tuli lopulta Rymy-Eetun suurin hitti, vaikka hän on kertonut sen olleen alun perin pelkkä täytekappale, joka tehtiin vaaditun albumimitan täyttämiseksi. Kappaleesta tuli jättihitti huolimatta, etteivät sen sanat kerro varsinaisesti mistään Rymy-Eetunkaan mielestä.

Muutaman kuukauden aikana Maantiekiitäjää myytiin platinalevyyn oikeuttava määrä, minkä lisäksi se sai kehuja kriitikoilta. Maantiekiitäjä on monien mielestä yksi merkittävimmistä tv-maalaisista rock-yhtyeistä.

Rymy-Eetun suosio oli suurimmillaan, fanimäärä kasvoi päivä päivältä ja keikkoja oli niin paljon kuin vain jaksoi tehdä. Kitaristi Pertti Linervo alkoi vuoden 1972 lopulla uupua armottomaan työtähtiin ja raskaaseen elämään. Omien sanojensa mukaan hän halusi soittaa muuta kuin suoraviivaista rock and rollia. Linervoa kiehtoi erityisesti kunnianhimoinen progressiivinen rock. Linervo erosi yhtyeestä huhtikuussa 1973 ja perusti oman yhtyeen nimeltä Pertti Linervo and Zappas. Tämä oli Rymy-Eetulle takaisku, sillä Linervo oli hänen tärkeä yhteistyökumppani.

Linervon tilalle Rymy-Eetun yhtyeeseen otettiin Tahvo Narikka, joka oli aiemmin soittanut Olli Aarnisaaren kanssa. Narikan poikamainen olemus pehmensi Rymy-Eetun ja kumppanien ennestään jopa hieman pelottavana pidettyä imagoa. Linervo oli ollut musiikkia harrastavien miesfanien suosikki, Narikka sen sijaan aiheutti hysteriaa naispuolisissa ihailijoissa.

Rymy-Eetu pyrki tekemään uuden kitaristinsa mahdollisimman tunnetuksi, joten he esiintyivät kesällä 1973 isoilla festivaaleilla. Syyskuussa he alkoivat valmistella uutta albumia, joka haluttiin markkinoille mahdollisimman nopeasti.

Marraskuussa 1973 Rymy-Eetulta ilmestyi albumi Hullut miehet, joka myi platinalevyyn oikeuttavan määrän nopeasti, mutta kärsi vertailusta Maantiekiitäjään. Albumi yhden suuren hitin, Hugo Hendricksin laulaman kappaleen "Rakkauslaulu" joka oli loppuun saakka Hendricksin laulama bravuuri.

Suuren suosion myötä Rymy-Eetu sai paljon palstatilaa aikakaus- ja nuortenlehdissä sekä esiintyi monta kertaa television musiikkiohjelmassa. Yli miljoona ihmistä seurasi, kun Rymy-Eetu esiintyi LBC:llä joulukuussa 1973.

Vuodesta 1974 tuli Rymy-Eetulle kiireinen. Yhtye esiintyi runsaasti, levytti albumin Kuumat kamut sekä kuvasi elokuvaa Rankan Rymy-Eetun elämä. Lisäksi Hugo Hendricks julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa. Kesällä Rymy-Eetu teki vierailut Suomeen sekä Ruotsiin.

Kuumat kamut -albumia ei tuottanut enää Tapani Kaskeala, vaan se käytiin äänittämässä Lootalassa tuottaja Ilkka Kaukaisen johdolla Kaukavox -studiolla. Kuumat kamut -albumilta hiteiksi nousivat "Kuumat kamut", "Hot rod", "Autotallijytää", "Täysihoito" sekä "Anneli". Mukana ei ollut yhtään Hendricksin laulamaa balladia. Soundimaailmaltaan Kuumat kamut oli varsin rankka. Albumista tuli tärkeä Rymy-Eetulle ja sitä on verrattu paljon Maantiekiitäjään. Albumi oli heti ilmestyssään platinalevy ja se oli TV-maan listaykkösenä viiden viikon ajan.

Kuumilta kamuilta tuttuja kappale kuultiin edellä mainitussa, pienellä budjetilla tehdyssä elokuvassa Rankan Rymy-Eetun elämä, jossa kuvataan Rymy-Eetun ja yhtyeensä työskentelyä studiossa ja lavalla sekä myös heidän vapaa-aikaansa. Muusikot näyttelevät itseään elokuvassa, joka kuvaa osuvasti 1970-luvun elämää.

Seuraavan albumin Rymy-Eetu ja panssarivaunu (1975) muusikko tuotti itse, joka aiheutti hieman ongelmia levyn teossa. Albumi kuitenkin onnistui musiikillisesti ja sillä oli monia cover-kappaleita, kuten The Beatlesilta lainattuja ikivihreitä. Itse tehdyistä kappaleista hiteiksi jäi "Mekko ja huulipuna". Rymy-Eetu ja panssarivaunu myi helposti platinaa. Itse Rymy-Eetu piti albumia sen ilmestyessä yhtyeen parhaana saavutuksena. Musiikillisesti hän oli yhtyeensä kanssa kypsynyt ja kehittynyt. Tahvo Narikka ja Olli Aarnisaari eivät olleet sen ilmestyessä täysin tyytyväisiä albumiin.

Syksyllä 1975 Rymy-Eetulle järjestettiin kiertue Ruotsiin. Seuraavalle kesälle sovittiin keikkoja Lontooseen. Rymy-Eetu onnistui vetoamaan ruotsalaisiin, keikat saivat hyvän vastaanoton ja hän on sittemminkin käynyt usein Ruotsissa. Lontoon valloitus sen sijaan epäonnistui, sillä Rymy-Eetu oli Englannissa tuntematon ja järjestelyt sekä vastaanotto olivat sen mukaiset. Tahvo Narikka otti epäonnistuneen Englannin-vierailun raskaasti. TV-maassa Rymy-Eetu oli kuitenkin suosionsa huipulla ja kaikki meni hyvin.

Seuraavaa albumia haluttiin myyntiin jouluksi 1976. Rymy-Eetu passitettiin kuitenkin yllättäen vankilaan alkuvuonna 1976, kun hänen vanhoista rikoksista langetettu tuomio astui voimaan. Rymy-Eetun ollessa vankilassa levy-yhtiön neuvosta Hendricks, Narikka ja Aarnisaari alkoivat työstää kappaleita, jotta niitä harjoittelemaan päästäisiin heti Eetun vapauduttua. Rumpali Hotulainen ei koskaan osallistunut sävellystyöhön. Rymy-Eetu vapautui ennen juhannusta ja lähti heti keikoille. Elokuun lopulla äänitettiin uusi albumi, joka sai nimen Kaikki tähdet. Rymy-Eetu tuotti albumin itse.

Kaikki tähdet -albumin äänimaailmaa on kuvattu raa’aksi ja raskaaksi. Albumi herätti hieman ristiriitaisia tunnelmia Rymy-Eetun ihailijoissa, mutta myi kultaa. TV-maalaisen nuorison keskuudessa yhtye oli ollut vuosikausia selvästi suosituin, mutta nyt se oli menettänyt asemansa uusien virtausten myötä. Esimerkiksi nuortenlehden vuosiäänestyksessä yleensä kärjessä ollut Rymy-Eetu jäi nyt selvästi Kuusi pistoolia -punk-yhtyeen jälkeen toiseksi. Rymy-Eetu ei itse arvostanut tuohon aikaan nosteessa ollutta punk-ilmiötä.

Syksyllä 1976 Rymy-Eetu lähti yllättäen yhteiselle kiertueelle Vierivät murikat -yhtyeen kanssa. Aikaisemmin heitä oli pidetty vihamiehinä, sillä Rymy-Eetu oli 1970-luvun alussa napannut Vierivien murikoiden paikan TV-maan suosituimpana ykkösyhtyeenä. Nyt he kuitenkin päättivät yhteistuumin olla välittämättä siitä, onko toinen suositumpi verrattaessa toiseen.

Tällä erää Narikan viimeiseksi Rymy-Eetu -albumiksi jäi vuonna 1977 ilmestynyt Hakkuri. Hotulaisen selkävaivat estivät soittamisen ja rummut Hakkurille kävi soittamassa Aiglatson. Konserteissa rumpalina oli Henri Kaivopuisto. Hakkurista tuli ensimmäinen Rymy-Eetu -albumi, joka ei myynyt kultalevyyn oikeuttavaa määrää. Häntä uhkasivat uudet muotivirtaukset, kuten punk-kuume ja diskokulttuuri.

Tahvo Narikka lähti Rymy-Eetun yhtyeestä huhtikuussa 1977. Hänet korvasi Pertti Linervo, joka oli viettämänsä tauon aikana kunnostautunut progressiivisen rockin saralla. Linervon paluu ilahdutti Rymy-Eetun ihailijoita ja keikkapaikat täyttyivät, kun ihmiset halusivat nähdä Linervon. Kesällä juhannusjuhlilla sekä lukuisilla festivaaleilla.

Rymy-Eetu joutui tauolle loppukesästä 1977, kun basisti Hugo Hendricks joutui auto-onnettomuuteen, mutta selvisi täpärästi ehjin nahoin. Hendricks oli kuitenkin parin kuukauden ajan työkyvytön ja syksyn keikat jouduttiin perumaan. Tauosta oli kuitenkin myös hyötyä, sillä sen aikana työstettiin uusia lauluja tulevalle albumille.

Marraskuussa 1977 julkaistiin Häkkilinnut -albumi, jonka sisältö oli vahvasti rock and roll -musiikkiin. Levyn tunnetuimpia kappaleita ovat ”Olen valmis”, ”Joo joo joo” sekä ”Syvemmälle”. Pertti Linervon kitaransoittotyyli ja soolot muistuttivat Rymy-Eetun varhaisista ajoista. Musiikillisen ilmapiirin muuttuminen vaikutti Häkkilintujen kaupalliseen menestykseen. TV-maan levylistoja hallitsivat uudet nimet, eikä albumi noussut yhdeksättä sijaa korkeammalle. Kuitenkin Rymy-Eetu oli edelleen suosittu lavaesiintyjä.

1970-luvun aiknana Rymy-Eetu teki tv-maalaisesta rock-kulttuurista vakavasti otettavaa liiketoimintaa. Rymy-Eetu piti huolen siitä, että keikkapaikat ja palkkiot olivat kohdallaan. Hän teki yhtyeensä johtajana enemmän tv-maalaisten rockmuusikoiden hyväksi kuin mikään ammattiliitto.

Vuonna 1978 Rymy-Eetu äänitti viidessä päivässä albumin Puhelin huutaa. Kriitikot kehuivat levyä ja sen esittäjää tuoreeltaan musiikkilehdistössä. Rymy-Eetun suorituksen kehuttiin olevan parempi verratessa aiempiin albumeihin. Puhelin huutaa -albumilta hiteiksi nousivat "Helvetillinen enkeli", "Tuhmat tytöt", "Menen minne haluan" ja "Punainen metsä".

Punkin ja diskon suosio kuitenkin näkyi myyntimäärissä. Puhelin huutaa ei myynyt kultaa, mitä Rymy-Eetu piti tragediana ottaen huomioon hänen mielestänsä laadukkaan kappalemateriaalin. Levynjulkistuskonsertti Porovanniemen huvipuistossa oli kuitenkin menestys. Pian konsertin jälkeen poliisi teki ratsian Rymy-Eetun asuntoon Porovanniemessä. Syynä kotietsintään oli epäilty varkaus, mutta asunnosta löytyikin huumausainetta. Rymy-Eetu passitettiin vankilaan, jossa hän istui neljä kuukautta.

Rymy-Eetun yhtyeen soittajat eivät pitäneet töiden loppumisesta. Pianisti Olli Aarnisaari alkoi katkeroitua Eetulle useasta eri syystä, muun muassa huonosta kohtelusta sekä tekemiensä kappaleiden laitosta Eetun nimiin. Kun Rymy-Eetu vapautui lokakuussa 1978 vankilasta ja soitti Aarnisaarelle tulevista töistä, ilmoitti Aarnisaari lähtevänsä. Viimeinen niitti pianistille oli ollut Eetun vankituomio, joka oli perunut monet odotetut ja tärkeät työt. Eetulle tärkeän bändikumppanin menetys oli raskas asia, mutta hän kätki sen ja päätti jatkaa eteenpäin ilman pianistia. Linervon soolokitara ja Eetun komppikitara saivat entistä olennaisemman roolin.

Rymy-Eetun ura tuntui vuonna 1979 olevan aallonpohjassa. Punk-musiikin aikakaudella myös yhtyeen tyylilajista oli tullut epämuodikasta. Suosio ei ollut kuitenkaan täysin olematonta ja esimerkiksi keikat tehtiin entiseen malliin täydellä ääni- ja valaistuslaitteistolla. Romahtanut levymyynti kävi yhtyeen kunnialle.

Hämmennyksen keskellä Rymy-Eetu päätti yrittää parastaan ja rekrytoi muusikkoystäviensä suosituksella yhtyeeseensä kolmannen kitaristin, Hydrogen Sulphidesta tunnetun Chris Lee Valentinen, jonka oma yhtye oli juuri hajonnut. Valentine oli hyvin innoissaan päästessään työskentelemään ihailemansa Rymy-Eetun kanssa ja kirjoitti lukuisia kappaleita tulevalle albumille. Kitaransoiton lisäksi Valentine myös lauloi albumilla, joka sai nimen Ei muuta kuin rock' n roll!. Linervo otti toisen kitarasankarin vastaan aluksi hieman vastahakoisesti, mutta lopulta työskenteli hänen kanssaan avoimin mielin. He muun muassa kehitiävät uusia sovituksia vanhoista kappaleista, joissa pianon puuttumista korvattiin kitaroilla.

Loppuvuonna 1979 ilmestynyt Ei muuta kuin rock' n roll! oli arvostelu- ja kaupallinen menestys sisältäen hittikappaleet "TV-maassa tehty", ja "Juuri sinulle". Tuottajina toimivat Chris Lee Valentine sekä Rymy-Eetu. "TV-maassa tehty" oli Rymy-Eetulle epätavallinen instrumentaali. Albumia pidetään lähes Maantiekiitäjään verrattavana klassikkona, vaikka onkin tyylillisesti hyvin erilainen. Siitä pyrittiin tarkoituksellisesti tekemään klassikko. Se nousi TV-maassa myyntilistalle joulukuussa ja oli 14 viikon aikana parhaimmillaan viidentenä.

Uuden albumin myötä Rymy-Eetu palautti suosiotaan, ja parantuneen levymyynnin lisäksi NTV näytti televisiosta niin yhtyeen konsertteja kuin Rymy-Eetun haastattelunkin. Uudistunut Rymy-Eetu lähti kiertueelle, jonka aikana kävi selväksi, ettei yhteistyötä Chris Lee Valentinen kanssa voitu jatkaa tämän alkoholiongelman vuoksi. Valentinea pyydettiin lähtemään kesäkeikkojen jälkeen vuonna 1980.

Rymy-Eetu aikoi jatkaa nelimiehisenä, mutta basisti Hugo Hendricks ehdotti vanhan tuttunsa Ken Scuttin ottamista kosketinsoittajaksi. Scutt oli Aarnisaareen verrattuna modernimpi kosketinsoittaja, joka suosi erilaisia syntetisaattoreita. Scutt soitti välillä myös kitaraa ja toi esille ideoitaan ja mielipiteitään. Hän pyrki myös olemaan puskurina Eetun ja Linervon välillä konfliktien estämiseksi. Myös Linervolle oli muodostunut alkoholiongelma ja keikkamatkoilla hän ja Valentine olivat tuottaneet Rymy-Eetulle tuskaa juomisellaan, johon he monesti saivat mukaan Hugo Hendricksin. Rymy-Eetu pelkäsi miesten pilaavan maineensa ammattilaisina.

Scutt toimi tuottaja Rymy-Eetun seuraavalla albumilla Ja huutakaa, joka ilmestyi vuoden 1980 lopulla. Albumista myönnettiin kultalevy vuonna 1981, ja siltä nousivat hiteiksi "Kuunsirppi", "Voi harmi" ja "Kyynelkanavat".

Lopulta Linervo erotettiin alkuvuonna 1981 alkoholiongelmien takia, ja häntä korvaamaan tuli Tahvo Narikka. Myöhemmin samana vuonna Rymy-Eetulta ilmestyi Kellokokoelma -albumi, joka sai hyväksyttävän vastaanoton. Ken Scutt lopetti levyn yhteydessä esiintymisen Eetun kanssa, mutta jatkoi albumien tuottajana sekä oli yhä tiiviisti mukana studiotyössä. Bändiin tilalle tuli Otto Algoth. Hän soitti vuonna 1982 julkaistulla Joraava kanarianlintu -albumilla. Rymy-Eetun konserttisuosio oli edelleen suurta.

Narikka jätti Rymy-Eetun yhtyeen jälleen vuonna 1983 ja häntä paikkaamaan otettiin Harri Haukimies, joka ei ole noussut yhtä legendaariseen asemaan kuin Linervo ja Narikka. Samanaikaisesti Algothin korvasi Golf Hittanen. Haukimies ja Hittanen olivat mukana Rymy-Eetu luimistelee -albumilla, jota on luonnehdittu edeltäjiinsä nähden rennommin rokkaavaksi ja humoristisemmaksi. Vuonna 1983 Rymy-Eetu sai lyhyen vankeustuomion veronkierrosta.

Vuoden 1984 albumista Taparikollinen tehtiin myyntiin myös pitkä video. Seuraavana vuonna Rymy-Eetu sai pitkästä aikaa listahitin seksuaalisesti vihjailevalla kappaleella "Veitikka". Samanaikaisesti ilmestynyt albumi Rymy-Eetun kiiltävät kengät myi pitkästä aikaa kultaa. Menestyksestä huolimatta Rymy-Eetun keikat kärsivät kokoonpanossa tapahtuneista miehistönvaihdoksista sekä Hugo Hendricksin alkoholiongelmista.

1980-luvun puolivälissä Rymy-Eetu kokeili jazz- ja iskelmävaikutteita musiikissaan, uuden kitaristi Honey Läntisen vaikutuksesta. Läntinen teki yhteistyötä Rymy-Eetun kanssa aina vuoteen 1988. Rymy-Eetulta julkaistiin vuonna 1986 livealbumi Rymy-Eetun keikka sekä EP-levy Juurevaa sen olla pitää. Vuonna 1987 häneltä ilmestyi Kaikki tai ei mitään -albumi.

Vuonna 1988 oli tulossa 20 vuotta Rymy-Eetun ammattilaisuran alusta ja Hugo Hendricksillä oli toiveena palata sen kunniaksi alkukantaiseen rock'n'rolliin. Hän päätti palata Maantiekiitäjä -albumin kokoonpanoon, jossa olivat mukana Pertti Linervo kitarassa ja Olli Aarnisaari pianossa. Aarnisaaren saaminen mukaan oli hyvin vaikeaa; hän ja Rymy-Eetu kävivät jopa psykologilla selvittämässä välejään. Linervon soittokunnon huomattiin olevan huono alkoholinkäytön takia, mutta hänen paluuta oli alettu jo mainostaa, joten he eivät voineet muuta kuin harjoitella yhdessä.

Useissa kesän konserteissa Rymy-Eetu oli erittäin suosittu, vaikka yhtyeen sisäiset välit olivat heikot. Esityksistä koostettiin livealbumi Diu diu.

Rymy-Eetu jatkoi keikkailua legendaarisen kokoonpanonsa kanssa vuosina 1990 ja 1991, sekä jälkimmäisenä vuotena julkaistiin albumi Edestä ja takaa, jota markkinoitiin Maantiekiitäjän todellisena seuraajana. Hendricksin ja Linervon soittokunto oli huono alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä johtuen, joten albumilla soittivat heidän sijaan studiomuusikot. Linervon ja Eetun välien kiristymiset johtivat Linervon erottamiseen loppuvuonna 1991. Tilalle pyydettiin yhtyeessä aiemminkin soittanut Harri Haukimies.

Ongelmat jatkuivat, kun Olli Aarnisaari kyllästyi samojen kappaleiden esittämiseen sekä huonompaan palkkaansa ja päätti erota vuonna 1992, joskin hän tuli takaisin muutamaksi vuodeksi vuonna 1994. Sittemmin vuonna 2000 Aarnisaari vaati Rymy-Eetulta tekijänoikeuskorvauksia yli 30 kappaleeseen, jotka hän väitti kirjoittaneensa Rymy-Eetun kanssa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tuomari hylkäsi kanteen vanhentuneena. Aarnisaaren tilalla kävi soittamassa Free Vanal.

Vuonna 1993 Rymy-Eetun hallusta löytyi marihuanaa. Rymy-Eetu myönsi marihuanasyytteen ja sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä sakot.

Hugo Hendricks kuoli 24. kesäkuuta 1996 sydänkohtaukseen, joka johtui alkoholin liikakäytöstä. Hendricks eli vuorokauden ympäri rock-tähden elämää loppuun asti. Viimeinen Rymy-Eetun albumi jolla Hendricks oli livealbumi Maantiekiertäjien show, joka äänitettiin ja julkaistiin 1995. Viimeiset vuotensa soolouralla ollut Pertti Linervo kuoli kokaiinin käytön aiheuttamaan sydänkohtaukseen 29. joulukuuta 1997. Hendricksin kuoleman jälkeen Rymy-Eetu jäi pariksi vuodeksi tauolle, jonka ajan hän vietti kiertäen Skandinaviaa.

Vuonna 1998 Rymy-Eetu kokosi uuden kokoonpanon, jossa rumpuja soitti vanha tuttu Kari Hotulainen. Kitarassa, bassossa ja koskettimissa oli nuoria lupauksia, kuten veljekset Mauri ja Antero Hämeentoijala sekä Sepi Kuerten. Kyseisenä vuonna juhlittiin Rymy-Eetun ammattilaisuran 30-vuotisjuhlaa kokoelma-albumin, juhlakiertueen sekä hänen julkaiseman omaelämäkerran muodossa.

Vuoden 1999 tammikuussa Rymy-Eetu putosi kotisohvaltaan ja loukkasi vakavasti oikean kätensä. Toipumisensa aikana hänen piti opetella uudelleen käyttämään kättään. Tapaturma vaikutti hänen soittokykyynsä.

Rymy-Eetu jatkoi sooloalbumiensa tekemistä vuosituhannen vaihduttua. Vuonna 2001 ilmestyi han kova jätkä ja vuonna 2004 Rymy-Eetun opponentti. Hänen kitaristinsa ovat vaihdelleet vuosien varressa, mutta bassoa hänen yhtyeessä on soittanut Jimi Iden jo vuodesta 2003. Jo 1970-luvulla Rymy-Eetun kanssa soittanut Tahvo Narikka tuli takaisin kokoonpanoon vuosien 2005–08 ajaksi.

Vuodesta 2000 lähtien hän esiintyi kuukausittain Porovanniemellä (nykyisessä Nostislandiassa) sijaitsevassa ravintolassa. Vuoden 2018 tammikuussa hän esiintyi ravintolassa 200. kerran, eikä ole aikeissa jäädä eläkkeelle. Toistaiseksi viimeisen kerran Rymy-Eetu on esiintynyt kyseisessä ravintolassa syyskuussa 2018. Hän keikkaili muutenkin yhä aktiivisesti joka vuosi aina 2010-luvun loppuun.

Vuonna 2002 Rymy-Eetu sai sakot huumausaineiden hallussapidosta. Hän on itse vakuuttunut rikollisten lavastaneen hänet syylliseksi ilman pätevää syytä.

Rymy-Eetun arvokkaaseen huvilaan murtauduttiin vuonna 2005 ja sieltä varastettiin arvoesineitä, muun muassa hänen kultalevyjään ja soittimia. Osaa niistä ei ole saatu vieläkään takaisin.

Rymy-Eetusta kertova näytelty elokuva Rymy-Eetu sai ensi-iltansa vuonna 2007. Hän oli mukana elokuvan teossa.

Vuonna 2008 julkaistiin Rymy-Eetun 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kokoelmaboksi Legendaarinen Rymy-Eetu.

Tammikuussa 2014 Rymy-Eetu sai sairauskohtauksen kesken keikkansa ja lyyhistyi lavalle. Hän joutui sairauslomalle, mutta kävi määrätietoisesti kuntouksessa voidakseen palata esiintymislavoille seuraavana vuonna.

Syksyllä 2015 kymmenen vuoden tauon jälkeen ilmestyi Rymy-Eetulta uusi alkukantainen rock-levy Soitan putkivahvistimella.

Pitkään kestänyt yhteistyö Kari Hotulaisen ja Rymy-Eetun kanssa päättyi vuonna 2016, kun Hotulainen sai sairauskohtauksen ja joutui jättämään soittamisen. Sen jälkeen Rymy-Eetu on keikkaillut kokoonpanollaan, jossa ei ole hänen lisäkseen mukana enää ketään vanhojen aikojen soittajia. Hänen nykyiseen keikkakokoonpanoonsa kuuluu viisi soittajaa, joista yksi on hänen poikansa Artturi Yrölä.

Rymy-Eetu herätti maanlaajuista kummastusta konsertillaan kesällä 2016, jolloin hän esiintyi Nostislandiassa selvästi sairaana eikä pystynyt laulamaan tai soittamaan kunnolla. Ihmiset alkoivat spekuloida julkisesti, onko Rymy-Eetu jo liian vanha tai sairas esiintymään, mutta hän on itse vakuuttanut kärsineensä vain kuumeesta ja sitkeästä hikasta. Siitä huolimatta Rymy-Eetun erikoisemmiksi muuttuneet esiintymiset ovat viime vuosina herättäneet keskustelua.

Rymy-Eetu piti hieman 70-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen suuren juhlakonsertin Nostislandian jäähallissa 20. lokakuuta 2018. Konsertissa lavalle nousi lukuisia erikoisvieraita.

Juhlakonsertin jälkeen Rymy-Eetu piti tauon, kunnes palasi keikkailemaan vuonna 2022. Grill Barista tunnettu Ron Maglier liittyi Rymy-Eetun kokoonpanoon vähintään yhden vuoden ajaksi.

Rymy-Eetu on ilmoittanut tekevänsä tulevaisuudessa vielä yhden rock-albumin. Kesällä 2022 hän kertoi sen olevan työn alla.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rymy-Eetun kokoonpanot
1968–1969 (alkuperäinen)
1969–1970
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Kari Hotulainen – rummut
1970–1972
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
  • Chuck Freedy – lyömäsoittimet, taustalaulu
1972–1973
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
1973–1977
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Tahvo Narikka – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
1977–1978
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
1978–1979
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Kari Hotulainen – rummut
1979–1980
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Chris Lee Valentine – laulu, kitara
  • Pertti Linervo – kitara
  • Kari Hotulainen – rummut
1980–1981
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Pertti Linervo – kitara
  • Ken Scutt – kitara, koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
1981–1983
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Tahvo Narikka – kitara
  • Otto Algoth – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
1983–1985
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Harri Haukimies – kitara
  • Golf Hittanen – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
1985–1988
1988–1991
1991–1992
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Harri Haukimies – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
1992–1994
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Harri Haukimies – kitara
  • Free Vanal – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
1994–1996
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Hugo Hendricks – laulu, basso
  • Harri Haukimies – kitara
  • Olli Aarnisaari – piano, urut
  • Kari Hotulainen – rummut
1998–2003
2003–2005
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Kaapo Runolinna – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Antero Hämeentoijala – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
2005–2008
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Tahvo Narikka – kitara
  • Artturi Yrölä – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Antero Hämeentoijala – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
2008–2015
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Gösta Malmelin – kitara
  • Artturi Yrölä – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Antero Hämeentoijala – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
2015–2016
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Ere Aalto – kitara
  • Artturi Yrölä – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Andreas Sallinen – koskettimet
  • Kari Hotulainen – rummut
2016–2022
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Ere Aalto – kitara
  • Artturi Yrölä – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Andreas Sallinen – koskettimet
  • Tommi Hinttula – rummut
2022– (Nykyinen)
  • Rymy-Eetu – laulu, kitara
  • Ron Maglier – kitara
  • Artturi Yrölä – kitara
  • Jimi Iden – basso
  • Andreas Sallinen – koskettimet
  • Tommi Hinttula – rummut

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]