Tarmo Paltta

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tarmo Paltta (15. huhtikuuta 1948 – 5. helmikuuta 2009) oli Vierivät murikat -yhtyeen pitkäaikainen kosketinsoittaja. Häntä pidettiin erityisen hyvänä boogie woogie -pianistina. Paltta osasi soittaa korvakuulolta mitä tahansa.

Vierivien murikoiden laulaja Kössi Urmas ja basisti Eero Välipirtti kävivät vapun 1966 tienoilla katsomassa rossarilaisen paikallisen yhtyeen keikkaa, jossa heihin teki vaikutuksen urkuja soittanut Paltta. Urmas kävi pyytämässä Paltalta heti keikan jälkeen, voisiko hän liittyä Vieriviin murikoihin. Paltta paljastui The Beatlesin ihailijaksi ja suostui nopeasti. Yhtye oli nyt kuusimiehinen ja Urmas koki sen kokoonpanon olevan valmis.

Paltta löysi nopeasti paikkansa yhtyeessä ja hänen soittonsa toi uusia ulottuvuuksia yhtyeen musiikkiin. Paltan persoonallinen tyyli ja taito improvisoida teki hänestä suositun yhtyeen jäsenen.

Vuoden 1975 lopulla Vierivät murikat joutuivat tekemään useita keikkoja ilman Palttaa, sillä tämä oli loukannut kätensä tapeltuaan humalassa laulaja Kössi Urmaksen kanssa. Urmas onnistui murtamaan Paltan käden ja kosketinsoittaja joutui käyttämään kipsiä useita viikkoja. Tilalle ei kuitenkaan otettu tuuraajaa, vaan yhtye suoriutui ilman kosketinsoittimia.

Vuoden 1981 ajan Paltta soitti koskettimia Jokamiesten Veljesorkesterin keikoilla, kun Vierivät murikat pitivät taukoa ja Veljesorkesteri tarvitsi tuuraajan Richard Fogdelle. Paltta teki myös sooloalbumin vuonna 1983.

Paltta oli myös taitava kitaristi ja basisti, ja hän soitti näitä instrumentteja yhtyeessä tarvittaessa. Hänet tunnettiin energisenä esiintyjänä, joka antoi kaikkensa lavalla.

Paltta kuoli 60-vuotiaana keuhkosyöpään, joka oli todettu kesäkuussa 2008. Hän esiintyi viimeisen kerran Vierivien murikoiden kanssa toukokuussa 2008. Hänen kuolemansa järkytti Vierivien murikoiden faneja ja yhtyeen jäseniä ja hän on jäänyt muistettavaksi yhtyeen tärkeänä ja rakastettuna jäsenenä. Hänen tilalle Vieriviin murikoihin liittyi Aaron Nero.