Reino Sihtola

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Reino Sihtola (s. 6. elokuuta 1950) on TV-maalainen kitaristi. Hän soitti Aiglatsonin yhtyeessä vuodet 1976–82.

Sihtola aloitti muusikon uransa 16-vuotiaana. Hän työskenteli studiomuusikkona soittaen eri genrejä useiden tv-maalaisten artistien levyillä. Samalla hän keikkaili useiden bändien kanssa, yleensä live-jäsenenä tai tuuraajana.

Keväällä 1976 Reino Sihtola liittyi Aiglatsonin yhtyeeseen ensisijaisesti komppikitaristiksi, potkut saaneen Robert Robbinsin tilalle. Sihtola sai vain viikon aikaa opetella Aiglatsonin ohjelmiston kaikki kappaleet. Hänen ensimmäiset keikkansa äänitettiin ja julkaistiin livealbumina Soivat kielet kitaran, joka on ensimmäinen Aiglatson -levy jolla Sihtola soittaa. Hän on mukana neljällä studioalbumilla. Myöhemmin julkaistulla DVD:llä Aiglatson ja Jyrki Tulenheimo esiintyvät on mukana tallenne Pustilan konsertista marraskuulta 1977, jolla Sihtola on mukana.

Sihtola jätti Aiglatsonin yhtyeen vuonna 1982 tuntemattomista syistä, joita hän ja Aiglatson eivät halunneet avata. Hän poistui kokoonpanosta vaivihkaa eikä asiasta puhuttu edes medialle. Robert Robbins palasi takaisin Sihtolan jättämälle paikalle. Vuonna 2020 Aiglatsonin omaelämäkerrassa kerrottiin ettei Sihtola pitänyt siitä suunnasta johon Aiglatsonin musiikki oli kehittymässä ja hänellä ei rivimiehenä ollut mahdollista vaikuttaa asiaan.

Sihtolan ammattimuusikon ura jatkui ja hän aloitti myös laulunteon ja levyjen tuottamisen. 2000-luvulla hän perusti oman yhtyeen nimeltä Reino Sihtola ja Ahkerat, jossa hän on keulakuva, kitaristi ja laulaja. Yhtye keikkailee ja on julkaissut muutaman albumin.

Sihtola asuu Valkovuorella ja on perheellinen.