Mikko Palmi

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Mikko Palmi vuonna 2022.

Mikko Palmi (s. 6. lokakuuta 1956) on tv-maalainen muusikko ja Maija Tappari-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hän on toiminut laulajana myös yhtyeissä Mikko Palmi ja Pändi, Mikko Palmi Duo ja Mikko Palmi Trio. Palmi asuu nykyään Nostislandiassa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Palmi syntyi lokakuussa 1956 Rossarissa köyhään perheeseen, johon oli aiemmin syntynyt kolme lasta. Hänen isänsä oli alkoholisti, joka pahoinpiteli lapsiaan ja perheen äitiä. Palmin lapsuus oli hyvin vaikea. Palmin ollessa yhdeksänvuotias, humalainen isä tappoi perheen äidin ja sitten itsensä uutenavuonna 1965. Hän oli uhkaillut myös lapsia, mutta nämä onnistuivat juoksemaan pakoon naapuriin. Palmi vietiin orpokotiin, joka oli eri kuin mihin hänen sisaruksensa laitettiin. Orpokodissa oli ankara kuri ja Palmi pelkäsi siellä olemista. Hän asui orpokodissa neljä vuotta, kunnes hänen setänsä haki hänet pois ja vei kotikaupunkiinsa Coke Hilliin. Setä kävi töissä ja elätti perhettään, jossa oli vaimo ja kaksi lasta. He ottivat Palmin osaksi perhettään ja tämä viihtyi uudessa kodissa. Hän sai myös käydä tapaamassa omia sisaruksiaan. Myöhemmin setä adoptoi Palmin virallisesti.

Palmin ongelmat helpottuivat, mutta biologisten vanhempien kanssa ja orpokodissa koetut kauhut olivat jättäneet jälkensä. Hän oli jo orpokodissa alkanut oireilla henkisesti. Setänsä luona asuessaan Palmi sulkeutui kokonaan itseensä ja kärsi henkisistä kivuista. Hän alkoi murehtia kaikkia asioita ja tunsi elämän turhaksi. Nämä näkyivät Palmissa raivona ja uhmana, jotka saivat aiemmin hiljaisen ja kiltin pojan hankkiutumaan hankaluuksiin koulussa ja uudessa perheessään. Opettajat pitivät häntä pahana ongelmatapauksena. Yläasteelle siirryttyään hän alkoi myös kärsiä koulukiusaamisesta.

Palmi oli jo lapsesta lähtien pitänyt musiikista, jonka kuuntelusta ja mukana laulamisesta häntä kuitenkin rankaistiin orpokodissa. Hänen setänsä piti kantrista ja Palmi pääsi kuuntelemaan tämän kantrilevyjä. Sedän lähtiessä perheineen ostoksille 14-vuotias Palmi oli mukana ja he kävivät myös levykaupassa. Hän ei tiennyt minkä levyn ottaisi ja päätti lopulta setänsä vanhimman lapsen neuvosta valita Creedence Clearwater Revivalin albumin Cosmo's Factory. Hän rakastui levyyn sekä yhtyeeseen heti ja kuunteli sitä joka päivä. Yhdysvaltalaiset rokkarit sytyttivät Palmissa suuren kiinnostuksen rockmusiikkia kohtaan.

Palmi ilmoitti sedälle ja tämän vaimolle haluavansa seuraavaksi joululahjakseen kitaran. Hän saikin jouluna 1970 lahjaksi akustisen kitaran, jonka oli rakentanut sedän veli. Kitara ei ollut paras mahdollinen, mutta Palmi harjoitteli antaumuksella ja oppi nopeasti soittamaan Creedence Clearwater Revivalin laulujen tahdissa. Vaikka hän nautti musiikin kuuntelusta ja soittamista, mielessä ollut tuska ja ahdistus eivät loppuneet.

Palmi innostui käymään levykaupassa ahkerasti ja löysi monta levyä Creedence Clearwater Revivalin rinnalle. Näitä olivat ulkomaiset Uriah Heep, MC5 ja Slade sekä kotimaiset Vierivät murikat ja Rymy-Eetu. Yhtyeet tekivät Palmiin suuren vaikutuksen ja hän päätti itsestään tulevan rocktähti.

15-vuotiaana Palmi liittyi rockyhtyeeseen, jonka oli perustanut hänen kanssa samalla luokalla ollut Jouni Kääpä. Kitaraa soittanut ja laulanut Kääpä oli rumpuja soittaneen Veikko Kaustisen ohella ainoat Palmin kaverit, jotka pitivät Creedence Clearwater Revivalista. Kolmikon soittaessa ensimmäistä kertaa yhdessä Kääpä sanoi Palmin olevan huonompi kitaristi kuin hän ja ehdotti tätä vaihtamaan bassoon. Palmi ei ollut ikinä koskenutkaan bassoon, mutta Kääpä sanoi sen olevan helppoa. Kieliäkin olisi vain neljä. Kääpä lainasi oman bassonsa Palmille, joka oppi nopeasti perusasiat. Maaliskuussa 1972 bändille annettiin nimi Jouni Johnny and The Travelin'. He soittivat ihailemiensa yhtyeiden kappaleita. Palmin setä päästi heidät harjoittelemaan talon kellariin.

Kun kaverusten yhteissoitto alkoi sujua, Kääpä paljasti kääntäneensä hieman ulkomaisia kappaleita suomen kielelle ja harjoitelleensa omien kappaleiden tekoa. Palmi ja Kaustinen pitivät Kääpän aikaansaannoksista. Palmi jopa rohkaistui tekemään itse lauluja, joihin hän alkoi purkaa henkistä tuskaansa, mutta ei vielä tietoisesti. Hän ei halunnut kertoa lainkaan mistä kappaleet kertoivat.

Rocktähtiunelmalleen omistautunut Palmi käytti jo kaiken vapaa-aikansa bänditoimintaan. Jouni Johnny and The Travelin' -yhtye sai koulun opettajien hyväksynnän ja pääsi esiintymään yläasteen päättäjäisjuhliin. He esittivät lainakappaleita ja yhden oman laulun. Keikka meni hienosti. Vaikka Kääpä keräsi kaikkien huomion, Palmi nautti valtavasti ja oli löytänyt kotinsa. Hän halusi päästä esiintymään lisää. Kesällä 1972 he pääsivät esiintymään myös Coke Hillin markkinoille, jossa omia lauluja kuultiin jo kaksi.

Kääpä koki tiukan kitaroinnin ja laulamisen yhtä aikaa vaikeaksi ja halusi mukaan toisen laulajan, jottei hänen tarvisi laulaa itse kaikkea. Hänellä oli rokkarituttava nimeltä Petri Eskolin, joka tuli mielihyvin mukaan mutta sanoi ensimmäisissä treeneissä haluavansa soittaa myös bassoa. Eskolin tunnettiin taitavana basistina ja hyvänä laulajana, mutta myös dominoivana persoonana, joka oli tottunut saamaan kaiken haluamansa.

Bändillä oli nyt kaksi laulajaa, mutta kahta basistia ei tarvittu. Palmi ei kestänyt ajatusta lähteä itselleen rakkaan bändin jättämisestä. Bändikaverit yllättyivät valtavasti, kun Palmi paljasti pitäneensä pitkään piilossa laulutaitojaan. Eskolinin ja Kaustisen yhteistyö rytmiryhmänä sujui hyvin, joten Palmi siirtyi muiden kannustamana kokonaan laulajaksi. Hänen taitojensa turvin Jouni Johnny and The Travelin' alkoi esittää myös Marc Bolan & T. Rexin, Sweetin ja Deep Purplen lauluja.

Kääpän mielestä uudistunut yhtye oli erilainen verratessa vanhaan ja alkoi puhua nimenmuutoksesta. Eskolin ehdotti heti Maija Tappari -nimeä, johon muut suhtautuivat ensin huonosti. Eskolin kuitenkin piti päänsä ja jankutti joka päivä uuden nimen mahtavuudesta. Palmin kysyessä kuuluiko nimi jollekin ihmiselle, Eskolin paljasti nähneensä sen Coke Hillin hautausmaalla. Vasta parin vuoden päästä Eskolin raotti salaisuuden verhoa sanomalla nimen saaneen alkunsa hänen tyttöystävästä. Tämän nimikirjaimet olivat M. T., mutta Eskolin halusi varjella hänen mieltymystä rauhalliseen elämään. Hän keksi Maija Tappari -nimen käveltyään bändikavereidensa kanssa hautausmaan läpi ja kiinnitti huomiota Tappari -nimeen, mutta ei vielä tuolloin sanonut siitä muille. Palmi on tosin sanonut vuosia myöhemmin epäilevänsä Eskolinin selityksen todenmukaisuutta, mutta se kuulosti hänestä hyvältä.

Maija Tappari -nimi jäi pysyvästi käyttöön. Kaverusten hinku keikalle oli kova ja aloitettuaan lukion syksyllä 1972, he järjestivät itselleen uuden koulukeikan. Eskolin ilmoitti oppilaitokselle bändin nimen olevan Maija Tappari. Sinne he kutsuivat kaikki naapurikoulujenkin oppilaat ja saivat salin täyteen. Lukiossa Palmi tapasi lisää rock-henkisiä nuoria ja sai uusia ystäviä.

Vaikka bändillä alkoi mennä lujaa, 16 vuotta täyttäneen Palmin oireilu alkoi näkyä enemmän ulospäin. Lukion opettajat eivät hyväksyneet Palmin pitkäksi kasvanutta tukkaa ja musiikkiharrastusta. Rockmusiikkia pidettiin paheellisena ja sen soittajia automaattisesti ongelmatapauksina. Hän alkoi käydä kavereineen kivittämässä koulun ikkunat tai töhrimässä seinät. Palmi ei viihtynyt koulussa ja haaveili sen keskeyttämisestä, mutta ei uskaltanut tehdä sitä. Elämä alkoi jälleen tuntua turhalta. Hän alkoi hengata paljon rokkarikavereidensa kanssa ja osallistui näiden kolttosiin. Sedän perheen kanssa ei enää mennyt hyvin, mutta Palmi esitti heille kilttiä ja tottelevaista.

Lukion ensimmäisen vuoden edetessä Palmi alkoi lintsata koulusta. Hän käveli rautatiesillalle seisoskelemaan ja meni lopulta istumaan sillankaiteelle. Palmi ajatteli hetken ajan vakavissaan päästää irti, mutta alkoi lopulta katua, palasi takaisin sillalle ja käveli tiehensä. Hän ajatteli joka päivä, mitä eläminen oli, miksi ihmiset elivät ja millaista kuoleman jälkeen oli. Palmi alkoi myös satuttaa itseään, sillä halusi selvittää oliko hän itse edes elossa.

Palmin elämä jatkui synkkien ajatusten kanssa, mutta hän esitti kaiken olevan hyvin.

Vuoden 1973 kesällä Maija Tappari äänitti alkeellisella laitteistolla ensimmäisen demonsa. Kasetin äänitys ja sen kopiointi osoittautui todella työlääksi. Demon sisältö oli yksinomaan omaa tuotantoa, joista vastasivat yhteistyössä Palmi, Kääpä ja Eskolin. Cover-kappaleet olivat jäämässä vähemmistöön. Palmi oli päälaulaja sekä Kääpä ja Eskolin taustalaulajia, vaikka heillä oli myös omia sooloesityksiä. He halusivat tehdä levyn ja lähettivät demonsa monille kuuluisille levy-yhtiölle. Vastaukset olivat kuitenkin välinpitämättömiä, eräässä jopa valitettiin huonoa äänenlaatua.

Elokuussa 1973 Jouni Kääpä kertoi bändikavereilleen jättävänsä Maija Tapparin ja haluavansa aloittaa sooloartistin uran. Palmille tämä oli suuri yllätys ja järkytys. Koko bändi oli saanut alkunsa Kääpän aloitteesta ja tämä oli ollut Palmille tärkeä opettaja ja tuki muusikon uran käynnistämisessä. Hän ei saanut kaivettua irti Kääpästä lähdön syytä, mutta sai pian Kääpän kavereiden kautta kuulla tämän inhonneen Eskolinia ja erityisesti tämän vaikeaa luonnetta. Asia vaivasi Palmia niin, että yhteydenpito Kääpän kanssa hiipui, mutta Maija Tapparin toiminta jatkui. Eskolinillekaan hän ei pystynyt sanomaan asiasta mitään. Hän tähtäsi entistä vimmaisemmin kuuluisaksi rokkariksi ja haaveili näyttävänsä Kääpälle bändin hienouden.

Palmi etsi Kääpän paikalle uutta kitaristia kaveriporukastaan, mutta sopivaa ei löytynyt. Sitten hän ajatteli palaavansa itse kitaran varteen, mutta huomasi taitojensa ruostuneen. Treenikämpällä kävi kokeilemassa useampi kitaristi. Palmi muisti Coke Hillin markkinoilla esiintyneen toisen nuoren bändin, jonka soolokitaristina oli Sami Lakka. Palmi etsi tämän yhteydentiedot ja jutteli tälle epätoivoisesta tilanteesta. Lakka lupasi tulla koesoittoon ja kävikin viikon päästä soittamassa bändin kanssa. Lakka soitti pätevästi ja sanoi pitävänsä Maija Tapparin musiikista. Hän ei tullut toimeen Petri Eskolinin kanssa eikä Eskolinkaan katsonut tätä suopeasti. Koesoiton jälkeen Lakka kiitti Palmia mutta sanoi, ettei halua soittaa Eskolinin kanssa. Lakasta ja Palmista tuli kuitenkin kavereita ja ajan kuluessa myös kollegoita molempien uraan vaikuttaneilla tavoilla.

Veikko Kaustinen pelasti tilanteen kertomalla kitaristiystävästään Vesa Ollikkalasta, joka oli muita vanhempi, soittajana taitavampi sekä soittanut jo useissa yhtyeissä. Ollikkala osoittautui taitavaksi kuusikielisen käsittelijäksi, joka erityisesti hallitsi tyylikkäät kitarasoolot. Palmi ilahtui ja alkoi uskoa Maija Tapparin olevan parempi kuin mikään muu yhtye maailmassa.

Tunteensa Palmi purki musiikkiin, ja lopulta lukion opettajat huomasivat hänen tosissaan pyrkivän johonkin elämässään. Ahkeran itsensä markkinoinnin ansiosta Maija Tapparille alkoi vuodenvaihteessa 1973-74 löytyä keikkoja, pääasiassa Coke Hillin pienissä klubeissa pienillä palkkioilla, välillä he pääsivät tekemään matkan jonnekin naapurikaupunkiin. Tuntematonta yhtyettä tuli kuitenkin katsomaan yleensä vain muutama maksanut asiakas. Palmi jahtasi keikkoja niin kovasti, että he olivat soittamassa joka viikonloppu jonkin paikan nurkassa. Maanantaina he menivät kouluun rättiväsyneinä, paitsi Eskolin joka oli jo eronnut koulusta ja käytti kaiken aikansa musiikkiin. Koulunkäynti alkoi tuntua muistakin pelkälle sivutoimelle.

Kun Palmi täytti lokakuussa 1974 18 vuotta, hän alkoi ravata baareissa, tutustui uusiin ihmisiin ja esitteli heille bändiään. Maija Tapparille alkoi kertyä pieni muutaman kymmenen hengen joukko faneja, jotka tulivat aina heidän keikoilleen pitämään hauskaa. Coke Hillissä alettiin puhua uudesta rockbändistä, joka soittaa hyvin ja saa yleisön tyytyväiseksi. Monet alkoivat jutella bändille toivovansa, että heidän lauluja voisi kuunnella myös kotona. Palmin päässä välähti – Maija Tapparin pitää päästä tekemään LP-levy. Hän ei kuitenkaan tiennyt yhtään, miten sellaisen saa aikaan.

Otettuaan selville miten levyttämään pääsee, Palmi alkoi lukea rocklehtiä ja metsästi Maija Tapparille keikkojen lisäksi levy-yhtiötä. 1970-luvun TV-maassa vain jotkin tietyt levy-yhtiöt sietivät rockmusiikkia ja ilmoittivat bändille, että ensin pitäisi saada kuunneltavaksi demo. Niinpä Vesa Ollikkala kantoi treenikämpälle vanhan avokelanauhurin, jolla Maija Tappari teki toisen demonsa. He harjoittelivat normaalia kiihkeämmin demoäänitystä varten ja antoivat kaikkensa äänitystilanteessa. Demo sisälsi kuusi laulua, jotka olivat kaikki omaa tuotantoa.

Demoa tarjottiin saatekirjeen kera muutamalle tunnetulle levy-yhtiölle, joista maan merkittäviin kuulunut Stereolevy päätti ottaa Maija Tapparin artistikseen. Palmi ja muut tajusivat päässeensä samaan talliin esikuviensa Vierivien murikoiden ja Rymy-Eetun kanssa ja ihmettelivät onneaan. He ajattelivat matkan kuuluisuuteen alkavan tästä.

Helmikuussa 1975 Maija Tappari matkusti Porovanniemelle (nykyinen Nostislandia) tekemään ensimmäisen levynsä. Stereolevyn studiot edustivat aikansa parasta tekniikkaa, mutta Palmin mielestä levy ei onnistunut lainkaan soundeiltaan. Tuottajana toimi Golf Hittanen, joka opasti levytystilanteessa kokematonta ja jännittynyttä yhtyettä sekä sai heidät soittamaan raivokkaasti. Hittanen tunnettiin progressiivinen rockin esittäjänä eikä ollut paras vaihtoehto rock'n'roll -levyn tuottajaksi, vaikka yhtye arvosti hänen tarkkuttaan ja ammattitaitoa.

Albumille tallennettiin 13 kappaletta, eli kaikki joita Maija Tappari soitti keikoillaan sekä muutama uusikin. Nimeksi sille annettiin Sähköinen maailma. Palmin mielestä bändin rankka asenne kuuluu levyllä, sumuisesta ja diskanttirähjäisestä äänityksestä huolimatta, samoin hänen itsensä tulkinnallinen karisma ja Veikko Kaustisen tanakasti takomat rummut.

Sähköinen maailma ilmestyi loppukesällä ja se oli suuri tapaus Maija Tapparille, mutta menestystä siitä ei tullut. Se kuitenkin otettiin huomioon TV-maan rock-piirien keskuudessa ja monet kuuluisat artistit kiinnostuivat yhtyeestä. Palmi ja muut tapasivat heitä alituisilla keikkamatkoillaan ja jakoivat heille Sähköistä maailmaa. Levy myös erotti bändin muista nuorista ja nälkäisistä bändeistä ja jäsenet olivat siitä ylpeitä.

Kesällä 1975 järjestetyn, valtavan suosion saaneen, Lutsila Rock -tapahtuman pääesiintyjä Hydrogen Sulphide ja sen keulahahmo Chris Lee Valentine antoi Maija Tapparille esiintymismahdollisen heidän syyskiertueen lämmittelijäksi. Hydrogen Sulphide oli tuohon aikaan TV-maan suosituin bändi, jonka keikkapaikat pakkautuivat täyteen ja joka herätti yleisössä hysteriaa. Palmi kysyi Valentinelta, kiinnostaako lämmittelijäbändi lainkaan yleisöä. Hän vastasi, että TV-maassa yleisö katsoo myös lämmittelijäbändin keikat. Niinpä Maija Tappari hyväksyi tarjouksen ja lähti ensimmäiselle kiertueelleen Hydrogen Sulphiden kanssa. He saivat oppia, millaista on matkustaa suuren tuotannon matkassa ja soittaa suurissa rakennuksissa.

Kaikki kiertueen liput ja keikat myytiin loppuun. Maija Tapparille tämä oli unohtumaton kokemus ja yhtyettä riemastutti huomio siitä kuinka jotkin yleisön jäsenet olivat kiinnostuneita myös heistä. Keikat menivät hyvin, keikkapalkkiot kasvoivat ja bändillä tuntui menevän hyvin. He pääsivät mukaan myös Hydrogen Sulphiden kuuluisiin keikkojen jälkeisiin juhliin, joihin kutsuttiin kaikki tutut ja ventovieraat.

Koko ajan lisääntyneet ongelmat ja erimielisyydet Petri Eskolinin kanssa kuitenkin kärjistyivät kiertueen aikana. Viimeisen keikan jälkeen Eskolin jätti bändin, Palmin mukaan lähinnä erimielisyyksien vuoksi. Eskolin olisi halunnut Maija Tapparin tavoittelevan taiteellisuutta ja älyllisyyttä musiikissaan sekä esittää kappaleita myös englannin kielellä. Palmille, Ollikkalalle ja Kaustiselle kuitenkin riitti rokata niin lujaa kuin laitteet antavan myöten sekä kertoa tarinoita elämästä. Eskolin perusti uuden yhtyeen nimeltä Pepe's Party, joka oli hyvin erilainen kuin Maija Tappari. Hän työskenteli tiiviisti oman bändinsä kanssa yli kymmenen vuotta, jona aikana hän ja Palmi eivät pitäneet mitään yhteyttä.

Uusi jäsen oli helppo löytää, sillä Palmi oli Sähköisen maailman ilmestymisen jälkeen päättänyt hylätä koulunkäynnin, muutti vuokralle omaan asuntoon ja rahoitti elämisensä musiikista sekä eri hanttihommista saamillaan tuloilla sekä työttömyyskorvauksilla. Jos Palmilla oli hyvin vaikeaa, setä perheineen auttoi. Palmin naapurissa asui Mika Kivivuori ja hän huomasi usein tämän asunnosta myöhään yöhön asti kuuluneen musiikin. Hän tutustui Kivivuoreen ja sai hänestä elinikäisen ystävän ja selkärangan. Palmi pyysi Kivivuorea soittamaan bassoa ja laulamaan Maija Tappariin ja saikin myönteisen vastauksen. Palmi ja Kivivuori olivat Maija Tapparin keulahahmot ja yleensä ne, jotka esiintyivät yhdessä haastatteluissa.

Maija Tapparilla oli nyt hauskaa keskenään ja se näkyi alituisella uusien laulujen luomisella sekä iloisilla keikoilla. Stereolevyn mielestä oli aika mennä taas studioon, sillä levytyssopimus kattoi kolme albumia. Niinpä Maija Tappari matkusti jälleen Porovanniemellä ja sai aikaan toisen albuminsa Salaperäinen sade. Soundit ja kappalemateriaali olivat Palmin mielestä paljon paremmat kuin edeltäjällä. Ostava yleisö ei siitä kuitenkaan innostunut, kun albumi ilmestyi kesän 1976 kynnyksellä.

Keväällä 1976 armeija kutsui Palmia ja Kaustista. Palmi suhtautui siihen välinpitämättömästi ja tiesi bänditoiminnalle olevan siitä suurta haittaa. Muistellessaan alokasaikaansa Palmi sanoi armeijan tuntuneen pahimmillaan vankilalta. Kantahenkilökunta höykytti alokkaita ja Palmi piti sitä ahdistavana. Hän oli ennen pitkää henkisesti rikki ja koki armeijassa palvelemisen todella rankaksi. Jälkeenpäin Palmi on todennut, että hänen paikkansa olisi ollut jossain muualla kuin armeijassa. Ajan kuluessa hän alkoi kuitenkin yrittää parhaansa ja eteni tykkimieheksi. Hän ja Kaustinen kotiutuivat ennen joulua 1976.

Viikonloppulomilla Palmi kiirehti Coke Hilliin Maija Tapparin kiihkeiden harjoitusten pariin. Bändi oli siirtynyt laulajansa sedän kellarista Ollikkalan kotiin, joka oli paljon laadukkaampi tila harjoitteluun. He saivat soittaa siellä halutessaan keskellä yötä. Bänditoiminta söi kaikkien vähäisetkin tulot. Bändihommien sivussa yliopistossa opiskellut Kivivuori otti toisen työpaikan tiskaajana oman osansa maksaakseen, Kaustinen oli töissä huoltoasemalla ja Ollikkala työskenteli soitinkaupassa. Palmi puolestaan jatkoi hanttihommissa, joita teki kuitenkin hieman vasemmalla kädellä, musiikkiuran hallitessa ajatuksiaan. Kun rahat eivät muuten riittäneet elämiseen, kaverukset myivät omaisuuttaan.

Helpottaakseen rahahuoliaan Maija Tappari teki jatkuvasti keikkoja. Jatkuva harjoittelu ja esiintyminen alkoikin kuulua bändin yhteissoitossa. Tammikuussa 1977 he olivat keikalla Kaunisvireessä. Esitystä oli katsomassa muuan Turkka Virnes. Hän oli 21-vuotias kitaristi, piti Maija Tapparista ja meni keikan jälkeen tapaamaan bändiä, kun he tulivat ravintolaan viettämään iltaa. Virnes kertoi Palmille ja kumppaneille toivovansa saavansa soittaa yhtyeessä. Virnes kertoi olevansa erikoistunut komppikitarointiin, jolloin hänet päätettiin ottaa mukaan. Ollikkala suhtautui toisen kitaristiin tuloon positiivisesti, sillä pääsi soittamaan enemmän kitarasooloja.

Uusi jäsen paljastui pian hyödylliseksi muutenkin kuin soittotaidoiltaan. Virnes huomasi miten Palmi hoiti kaikkia yhtyeen asioita ja yritti siinä sivussa vielä laulaa, tehdä kappaleita, käydä välillä töissä sekä myös viettää vapaa-aikaa. Virneksen mielestä Maija Tappari kaipasi kipeästi ammattitaitoista manageria ja ehdotti tehtävään tuntemaansa Lasse Juuria. Juuri oli työskennellyt jo monta vuotta musiikkialalla ja tiesi kaikesta kaiken. Juuri ihastui korviaan myöten ihastunut asiat omalla tavallaan tekevään Maija Tappariin, hän näki siinä tv-maalaisen rockin tulevaisuuden. Palmi myönsi työmäärän käyneen liian suureksi ja yhtye teki managerointisopimuksen Juuren kanssa.

Juurella oli hyvät välit Stereolevyn henkilökuntaan, mutta hän ei vakuutteluistaan huolimatta saanut tukea ajatukselleen Maija Tapparin pitämisessä yhtiössä. Stereolevyn mielestä yhtyeessä ei ollut kaupallista potentiaalia, sillä kaksi levyä eivät olleet menestyneet lainkaan. Juuren ansiosta levy-yhtiön tuotantopäällikkö kävi vielä yhtyeen treenikämpällä kuulemassa kappaleita joita yhtye oli saanut valmiiksi tulevalle levylleen. Viisihenkinen bändi pisti parastaan, mutta koesoiton jälkeen Juurelle sanottiin, ettei musiikki onnistunut vakuuttamaan Stereolevyn edustajaa. Levy-yhtiö hylkäsi Maija Tapparin ja se oli raskas isku.

Juuri piti lannistuneen yhtyeen mielialaa yllä, järjesti tuntemansa videoharrastajan taltioimaan Maija Tapparin keikan kuvanauhalle, etsi niistä virheitä ja analysoi bändin esiintymisiä kuin urheiluvalmentaja, ja sitten antoi Palmille esiintymisvinkkejä. Koulittuaan laulajaa mielestään tarpeeksi, Juuri alkoi tarjota Maija Tapparia levy-yhtiöille vakuutellen yhtyeen kaupallista potentiaalia.

Kesäkuussa 1977 Maija Tappari osui keikalle Aiglatsonin lämmittelijäksi. He ystävystyivät tämän kanssa kyseisenä yhtyeenä, sillä Aiglatson oli kiinnostunut lämmittelijäyhtyeestään ja jopa seurasi heidän keikkaa lavan sivusta ennen omaansa. Maija Tapparin tietämättä paikalla oli myös Aiglatsonin levy-yhtiön, Boyd Recordsin johtaja, jonka kanssa Lasse Juuri oli hyvää pataa. Aluksi Boyd Recordsin johtaja ei syttynyt nuorista rokkareista, ennen kuin Aiglatson kävi sanomassa hänelle kuuluisat sanat: "Olet hullu, jos et allekirjoita Maija Tapparia".Tämän jälkeen Boyd Records ei paljoa aikaillut ja tarjosi Maija Tapparille levytyssopimusta. Yhtye otti tämän riemuiten vastaan.

Maija Tapparin kolmannen albumin esituotanto aloitettiin heti sopimusneuvottelujen jälkeen. Lasse Juuri oli mukana levynteossa ja kertoi bändin musiikin olevan kaupallisesti todella helppoa hyödynnettävää. Ennen joulua 1977 ilmestyi singlenä "Mieletön Otto", joka nousi hitiksi, sai radiosoittoa ja myi lopulta kultaa. Kappale nosti Maija Tapparin tähteyteen ja hetkessä yhtye oli tv-maalaisen rockin kuuminta hottia. Viimein helmikuussa 1978 ilmestyi albumi Upea Raisa, joka rynnisti myyntilistojen sijalle 9 myytyään kymmeniä tuhansia kopioita. "Mieletön Otto" soi jatkuvasti radiossa ja albumia myytiin jatkuvasti. Kultaa se ei vielä myynyt, mutta paljon kuitenkin.

Menestyksen myötä keikat lisääntyivät, Maija Tappari pääsi kokemaan ensimmäisen festivaalikesänsä sekä palkkiot kasvoivat. Jäsenet uskoivat huipun olevan tässä ja olivat onnellisia, mutta todellinen huippu oli vasta tulossa.

Tammikuussa 1979 ilmestyi jo neljäs albumi Mikan paja, joka osoittautui Maija Tapparin lopulliseksi läpimurroksi. Se myi lähes 100 000 kopiota, joka oli saavutus, johon vain Hydrogen Sulphide oli aiemmin yltänyt. Ilmestymisvuonnaan yhtye sai kultalevyn, tähän päivään mennessä se on myynyt platinaa. Kappaleista "Keikkabussi" ja "Mikan paja" tuli uusia hittejä, joista jälkimmäistä pidetään jopa yhtyeen tunnuslauluna.

Joulukuussa 1979 Maija Tappari julkaisi toisen albuminsa saman vuoden aikana, nimeltä Veikko ja reippaat pojat. Se oli jälleen menestys nousten myyntilistoilla kolmossijalle. Myös tämä albumi on tähän päivään mennessä myynyt platinaa.

Maija Tappari muuttui megaluokan yhtyeeksi seitsemän vuoden työnteon jälkeen. Bändi oli onnensa kukkuloilla. Keikat olivat loppuunmyytyjä, levyt kävivät kaupaksi ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Palmin oli vaikea tottua rikastumiseen. Hän kulutti nopeasti kaiken mikä tuli.

Menestyksen kasvaessa Palmi muutti Porovanniemelle asuntoon, jossa oli seitsemän huonetta. Hän oli erittäin ylpeä kodistaan ja esitteli sitä mielellään tuttavilleen. Palmi ajoi myös ajokortin ja osti itselleen kalliin auton, joka oli hänelle menestyksen vertauskuva. Myöhemmin hän osti itselleen lisää suuria ja nopeita autoja.

Kesällä 1980 Maija Tappari -huuma huipentui Aikainen lypsy -albumiin, joka on yhtyeen myydyin ja se on myynyt jopa tuplaplatinaa. Maija Tappari oli tähän aikaan TV-maan menestynein yhtye. Yhtyettä eivät kuunnelleet pelkästään kovanaamaiset rokkarit, vaan myös lapset ja teini-ikäiset. Yhtyettä vietiin joka paikkaan ja markkinoille tuotiin mitä erilaisempia oheistuotteita.

Kaikkiin Maija Tapparin jäseniin iski 1980-luvun alettua eräänlainen vauhtisokeus. Heidän levynsä hallitsivat myyntitilastojen kärkipaikkoja, keikat olivat aina loppuunmyytyjä ja rahaa tuntui tulevan hänelle suorastaan kaatamalla. Palmi sanoikin kiireisen keikkakesän 1980 aikana rumpali Veikko Kaustiselle, ettei enää tiedä mihin käyttäisi rahojaan, sillä niitä tuli jatkuvasti.

Menestyksen ja kehujen lisäksi Maija Tappari sai kuulla myös arvostelua. Vaikka yleisö osti bändin levyjä paljon ja piti niistä, kriitikot mollasivat yhtyettä ja moittivat sitä liian kaupalliseksi. Yhtye päätti näyttää epäilijöille ja halusi seuraavasta albumistaan kunnianhimoisen ja vakavasti otettavan. Myöhemmin Palmi on sanonut ettei niin olisi pitänyt tehdä. Syksyllä 1981 ilmestyi albumi Onko Luojasta apua?. Se on Palmin mukaan konseptialbumi, joka kertoo nuoren matkailijan seikkailusta ympäri TV-maan. Hän joutuu matkansa aikana kokemaan paljon epäonnea ja vaarallisia tilanteita sekä turvautuu jopa Jumalaan apua tarvitessaan. Palmi haaveili tekevänsä aiheesta myös elokuvan, mutta sellaista ei ikinä syntynyt.

Onko Luojasta apua? ilmestyi syksyllä 1981 ja sai yleisöltä hämmentyneen vastaan. Tutun kitaravallin sekä rumpujen takomisen rinnalla oli kosketin- ja jousisoittimia. Kriitikoilta levy kirvoitti jopa kehuja, mutta fanit eivät pitäneet siitä vaan halusivat tavanomaista Maija Tappari -musiikkia. Kitaristi Turkka Virneksen mielestä albumi on Maija Tapparin huonoin ja hän olisi halunnut hyllyttää sen.

Vuoden 1981 lopulla Maija Tapparin sisällä alkoi syntyä riitoja. Palmin alkoholinkäyttö alkoi riistäytyä käsistä, vaikka hän ei suostunut myöntämään sitä. Palmin mielestä kaikki oli hallinnassa ja alkoholista oli hänelle hyötyä esiintymisjännityksen poistamiseen. Palmi alkoi kärsiä myös alati kasvavasta egosta. Vesa Ollikkala käytti myös alkoholia ja joi sitä litratolkulla roudareiden ja ystäviensä kanssa. Veikko Kaustiselle alkoholi maistui myös ja kolmikko alkoi olla sekaisin.

Turkka Virnekselle alkoholi maistui, mutta niin maistuivat myös amfetamiini että heroiini. Hänen elämäntavat olivat muutenkin epäterveellisiä; hän saattoi aloittaa päivänsä kaatamalla kulhoon ensin muroja ja sen sekaan olutta. Virnes kuvitteli olevansa bändin suosituin jäsen, vaikka niin ei ollut. Hänen luonne muuttui ylimieliseksi ja turhamaiseksi ja hän alkoi puhua Maija Tapparin menestyksen olevan itseomaan hänen ansiotaan. Päihteidenkäyttö yhdistettynä Virneksen vaikeaan ja herkkään luonteeseen sai aikaan pahoja riitoja, lähinnä Palmin kanssa. Palmi oli aikoinaan kuvitellut, ettei Petri Eskolinia vaikeampaa ihmistä voi olla. Tavattuaan Virneksen hän joutui toteamaan toisin.

Mika Kivivuori ei käyttänyt lainkaan alkoholia tai muita päihteitä, joista hän oli päättänyt kieltäytyä veljensä kuoltua teini-ikäisenä alkoholimyrkytykseen. Hän sai huomata tulleensa bändikaveriensa kiistojen selvittelijäksi ja joutui puuttumaan niihin jatkuvasti. Erityisesti tekemistä riitti Palmin ja Virneksen kanssa.

Maija Tapparin jäsenten välit olivat tulehtuneet ja tilanteelle oli paras tehdä pian jotain. Virnes, Ollikkala ja Kaustinen alkoivat puhua haluavansa lähteä bändistä ja siirtyä soolouralle. Palmi ja Kivivuori halusivat pitää kiinni samasta kokoonpanosta, samalla kannalla oli myös Lasse Juuri. Kivivuori keksi, että seuraavalle studioalbumille kaikki saavat tehdä kappaleita. Hän uskoi sen olevan ratkaisu kiistoihin ja palauttavan yhtyeen takaisin yhtenäiseksi.

Vuonna 1982 ilmestyi Rakkaus kestää, joka todella sisälsi kaikkien tekemiä kappaleita. Albumi oli myös paluu rock-juurille, mutta sillä oli vaikutteita hard rockista. Kaikki olivat hetkellisesti tyytyväisiä, mutta ongelmat palasivat kun albumi ei onnistunut saavuttamaan suurta suosiota. Suuri yleisö ei yksinkertaisesti tietänyt albumin olemassaolosta. Asiaan saattoi vaikuttaa että TV-maahan oli ilmestynyt uusia rock-yhtyeitä, jotka alkoivat syödä Maija Tapparin suosiota. Näihin kuului yhtyeen entisen jäsenen Petri Eskolinin Pepe's Party -yhtye, joka oli kovassa nosteessa vuonna 1982. Palmi koki Pepe's Partyn pahaksi kilpailijaksi. Mediakin loi heidän välille kilpailuasetelmaa. Monet Maija Tapparin fanit pitävät kuitenkin Rakkaus kestää -albumista ja kutsuvat sitä aliarvostetuksi.

Kaivattua ratkaisua Maija Tapparin ongelmiin ei tullut. Palmi, Ollikkala ja Kaustinen joivat sekä Virnes käytti huumeita, joi ja painiskeli mielenterveydellisten ongelmien parissa. Virnes koki olevansa muita jäsentä heikompi ja hänen ennestään heikko itsetunto mureni. Virnes puhui joka päivä haluavansa jättää yhtyeen. Maija Tappari oli pahassa kriisissä ja menettämässä yhden jäsenistään.

Bändi päätti julkaista kokoelmalevyn jolle äänitettäisiin neljä uutta biisiä. Levyn nimeksi tuli Maija Tappari ja se ilmestyi vuonna 1983. Uudet kappaleet edustivat tuttua ja turvallista Maija Tapparia. Kansikuvasta huolimatta Turkka Virnes ei soita levyllä, vaan Ollikkala soitti uusissa kappaleissa kitaraa yksin. Virnes oli päättänyt lähteä Maija Tapparista, mutta bändi ei halunnut kertoa tämän lähdöstä julkisuuteen, vaan piti yhä yllä kuvaa yhtenäisestä bändistä.

Maija Tappari alkoi suunnitella uutta levyä. Yhtyeen ura oli pahassa laskusuhdanteessa ja sen jäsenten elämät yhtä hullunmyllyä. Kaksi edellistä studioalbumia olivat olleet erilaisia kuin menestyslevyt ja karkottaneet paljon faneja. Maija Tappari tiesi, että faneja piti kuunnella tai yhtye voitaisiin unohtaa. Heillä oli paljon paineita saadakseen seuraavasta levystä menestyksekäs.

Loppuvuonna 1983 julkaistiin studioalbumi Pakolainen, jonka kansikuvissa Turkka Virnes jälleen esiintyi, vaikka komppikitaraa levyllä soitti Sami Lakka. Palmi oli tuntenut hänet jo kymmenen vuotta ja he olivat pitäneet koko ajan yhteyttä. Vuosien varrella Lakka oli aloittanut yhteistyön Maija Tapparin kanssa laulunteon merkeissä ja osoitti kykynsä taitavana säveltäjänä, sekä ammattitaitoisena kitaristina. Lakka osallistui lähes jokaisen Pakolaisen kappaleen tekoon ja soittaa monessa kappaleessa myös soolokitaraa. Musiikillisesti albumi on Maija Tapparin luultavasti taitavin levy. Albumilta löytyi jopa uusi hitti, "Yliannostus juhlissa", josta tehtiin yhtyeen uran ensimmäinen musiikkivideo, joka sai jäsenten riemuksi esitysaikaa televisiossa. Levymyynti ei kuitenkaan parantunut toivotulla tavalla, vaan levy floppasi.

Pakolainen -levynjulkistuskiertueella oli selvää ettei Virnes enää jatka bändissä. Muut jäsenet olivat selvästi skarpanneet, mutta Virneksen tilanne meni jatkuvasti huonoon suuntaan. Hän pysytteli omissa oloissaan, välitti vain päihteidenkäytöstä eikä harjoitellut kappaleita. Roudarit joutuivat sammuttamaan Virneksen kitaravahvistimen. Maija Tappari -leirissä oltiin varauduttu Virneksen lähtöön ja hänet oltiin jo valmiita erottamaan. Ennen tätä Virnes kuitenkin jätti itse yhtyeen toukokuussa 1984, sanomatta edes hyvästejä. Tämä tuli yllätyksenä erityisesti Palmille.

Palmi halusi Virneksen tilalle Sami Lakan, joka luonnollisesti valittiin mukaan eikä muita vaihtoehtoja edes pohdittu. Lakka oli mukana kesäfestivaaliesiintymisissä ja osoitti olevansa paras mahdollinen vaihtoehto. Loppuvuonna yhtye äänitti konserttinsa kotikaupunki Coke Hillissä ja teki siitä livealbumin Se painovoima, joka ilmestyi seuraavana vuonna. Maija Tappari halusi näyttää ihmiselle uuden kokoonpanon olevan erinomainen ja se kuuluukin albumin tiukassa ja taitavassa soitossa.

Syyskuussa 1985 näki päivänvalon seuraava studioalbumi Herra vuorenpeikko, joka sai ristiriitaisen vastaanoton. Se myi kuitenkin kultaa pian ilmestymisensä jälkeen. Kivivuoren kirjoittama kappale "Itkuinen viulu" julkaistiin singlenä ja siitä tehty musiikkivideo nousi valtavan suosituksi television musiikkiohjelmissa. Päävastuu laulunteossa oli tuohon aikaan Kivivuoren ja Lakan harteilla. Palmi toi studioon muutamia biisejä, mutta niitä ei kelpuutettu mukaan. Palmi suuttui tästä bändikavereilleen, mutta on myöhemmin myöntänyt olleensa tähän aikaan kiireinen muun muassa naisseikkailujen sekä juomisensa kanssa.

Palmi ei ollut kuitenkaan niin huonossa kunnossa kuin rumpali Veikko Kaustinen, jonka alkoholismi oli niin pahassa pisteessä, ettei hän pystynyt enää soittamaan yhtä energisesti kuin aiemmin. Kaustisen tilanne huomattiin studiossa ja apuun jouduttiin kutsumaan studiorumpali. Lopulta Kaustinen soitti vain muutamalla Herra vuorenpeikon kappaleista. Hänen kanssaan keskusteltiin aiheesta ja pyydettiin hankkiutumaan hoitoon, mutta Kaustinen kieltäytyi ja hänet erotettiin.

Herra vuorenpeikko -kiertueelle löytyi koesoittojen rumpaliksi Iiro Västinsalo, jonka ajateltiin olevan mukana sijaisena, mutta kiertueen aikana hän paljastui täydelliseksi valinnaksi ja jäi vakituiseksi rumpaliksi.

Maija Tapparin vakava tilanne jatkui kuitenkin edelleen. Miehistövaihdokset ja uusi hard rock-linja olivat kova pala nieltäväksi vanhoille faneille. Lakka ja Västinsalo olivat onneksi nöyriä miehiä, eivätkä vaatineet liikoja. Palmi teki paljon muuta bändiin keskittymiseen sijaan ja tästä aiheutui kovaa stressiä Kivivuorelle. Ollikkala oli enemmän kiinnostuneempi vanhasta kunnon rock'n'rollista ja alkoi kypsytellä ideaa omasta bändistä jossa saisi sitä soittaa.

Herra vuorenpeikko -kiertue päättyi vappuna 1986, jonka jälkeen Maija Tappari jäi luovalle tauolle. Tänä aikana Ollikkala perusti muiden tietämättä oman bändin nimeltä Vesa Ollikkala ja Verinen Ien, joka erikoistui blues rockiin. Pian hän huomasi tämän olevan hänelle paljon mielekkäämpää puuhaa kuin Maija Tapparissa rokkaaminen. Palmi pysytteli poissa julkisuudesta; hänen alkoholiongelmansa oli tuona aikana pahimmillaan.

Lopulta tammikuussa 1987 Maija Tapparin oli aika kokoontua jälleen. He alkoivat tehdä seuraavaa albumia, joka sai nimen Joku on selän takana. Albumista tuli Herra vuorenpeikon selvä seuraaja. Lakka ja Västinsalo soittivat levyllä hyvin. Albumi on lähes kokonaan Kivivuoren käsialaa, soundillisesti ja tuotannollisesti, sillä Palmi kävi tässä vaiheessa vain laulamassa kappaleet. Palmia suurempi huolenaihe oli Ollikkala, joka ei soittanut albumilla nuottiakaan, lukuun ottamatta ainoaa sille säveltämäänsä kappaletta, "Lensin pienkoneella". Ollikkala myönsi levytyssessioiden aikana Kivivuorelle kyllästyneensä yhtyeeseen.

Joku on selän takana myi huonosti, bändi toivoi jälleen suurempia myyntilukemia. Hiteiksi levyiltä nousivat "Uskon ihmeisiin" ja "Kristallipallo", joista tehtiin musiikkivideot joita pyöritettiin paljon televisiossa. Musiikkivideoiden kuvaussessiot sekä levynkannen kuvaustuokio olivat viimeiset joissa Ollikkala kävi mukana, niiden jälkeen hän ilmoitti lähtevänsä.

Uutta albumia piti jälleen markkinoida kiertueella ja sille kaivattiin kipeästi kitaristia. Kaikkien yllätykseksi yhtyeeseen tuli takaisin Jouni Kääpä, joka oli aikoinaan lähtenyt perustamansa yhtyeen uran alkumetreillä soolouralle. Kääpä ei kuitenkaan menestynyt soolourallaan toiveidensa mukaan ja seurasi kaiholla sivusta Maija Tapparin menestystä. 1980-luvun puolenvälin jälkeen hänen välinsä Palmin kanssa lämpenivät ja he uudistivat ystävyytensä. Kun Maija Tappari tarvitsi vuonna 1987 kitaristia, Palmi halusi mukaan Kääpän jota piti luonnollisena valintana. Palmi oli tyytyväinen, mutta soolokitaristin taidoiltaan Kääpä ei ylittänyt Ollikkalaa ja etenkin Kivivuori oli häneen tyytymätön. Joku on selän takana -albumin jälkeisten keikkojen yleisö huomasi Lakan nousseen varsinaiseksi soolokitaristiksi ja Kääpän keskittyvän enemmän komppaukseen.

Maija Tappari jatkoi vielä yrittämistä, mutta menestyksen haihtuminen jatkui ja keikkapaikat pienenivät. Yhtyeen ilmapiiri huononi jälleen ja lopulta Kivivuori ei enää jaksanut luotsata Maija Tapparia yksinään. Hän otti aiheen esille ja vihjasi halustaan lähteä. Palmi oli samaa mieltä ja ajatteli bändin hajottamisen olevan parempi vaihtoehto kuin sen maineen pilaaminen. Yhtye päätettiin hajottaa kaikkien yhteisellä päätöksellä.

Vuoden 1988 lokakuussa Maija Tappari soitti viimeisen keikkansa Houstolassa ja lopetti toimintansa. Jäähyväisiksi yhtye julkaisi livealbumin Parhaat laulut elävinä. Se oli äänitetty kesällä 1988 ja osoittaa bändin soittaneen loppuun asti ammattitaitoisesti miehistönvaihdoksista huolimatta. Palmi sanoo olevansa heikoin lenkki albumilla, alkoholinkäytön vuoksi.

Maija Tapparin kuihtuessa pois Palmin ja Kääpän ystävyys kukoisti ja heille syntyi haave jatkaa soittamista yhdessä vanhojen aikojen kunniaksi. He päättivät perustaa uuden yhtyeen, joka soittaisi vanhaa kunnon rock'n'rollia, yhteishenki olisi hyvä ja joka on vapaa kaikista rock-maailman tuomista lieveilmiöistä. He päättivät kasata uuden bändin. Palmi sekä Kääpä toimivat laulajana sekä Kääpä komppikitaristina.

Ensimmäiseksi Palmi pyysi Petri Eskolinia, niin hankala tyyppi kuin tämä oli, mukaan bändiin ja sai, sekä itsensä että Kääpän hämmästykseksi, myönteisen vastauksen. Palmi ja Eskolin olivat pitkään karsastaneet toisiaan, kunnes kesällä 1987 he tapasivat toisensa TV-kaupungissa, molempien ollessa omilla keikkareissuillaan. He lähtivät yökerhoon muistelemaan menneitä. Kaksikolla oli hyvin hauskaa ja he totesivat kaikkien erimielisyyksien olleen täysin turhia. Eskolinilla oli mennyt hyvin Pepe's Partyn kanssa, kunnes erimielisyydet alkoivat rasittaa yhtyettä ja hän laittoi sen telakalle. Eskolin yllätti kaikki faninsa liittymällä Palmin uuteen bändiin.

Muut bändiin löytyneet soittajat olivat Tuesday's Comfortista tunnettu, rhythm & bluesia harrastanut soolokitaristi A. H. Laitinen, sessiomuusikkona ahertanut kosketinsoittaja Johannes Kessel sekä rumpali Iiro Västinsalo, joka tuli mukaan Maija Tapparin viimeisestä kokoonpanosta. Bändille keksittiin nimeksi Pändi ja Palmin mukaan se oli aina tasavertainen yhtye. Siitä huolimatta keikkoja myynyt Kääpä laittoi Palmin koko nimen mukaan bändin nimeen. Yhtye opittiin tuntemaan nimellä Mikko Palmi ja Pändi.

Ankaran treenijakson jälkeen Mikko Palmi ja Pändi teki levytyssopimuksen tutun Boyd Recordsin kanssa ja vuonna 1989 ilmestyi eponyymi studioalbumi. Albumista tuli Pändin suurin menestys ja sillä oli myös yhtyeen ainoa hitti, "Norsun muisti". Musiikki oli 50-lukuista rock'n'rollia höystettynä blues-vaikutteilla ja kiihkeydellä. Yhtyeellä oli paljon keikkoja, joilla yleisö kuuli bändin omia kappaleita, useita covereita sekä hyvällä onnella myös muutaman palan Maija Tapparin tuotannosta. Alkuaikoina Pändin keikoilla tuli paljon ihmisiä, jotka odottivat näkevänsä Maija Tapparin seuraajan, mutta yhtye teki tiukasti omaa juttuaan ja halusi ottaa etäisyyttä menneisyyteen.

Uusi alku ja positiivisessa ilmapiirissä elänyt bändi näkyi positiivisesti Palmin terveydessä. Hänen alkoholiongelmansa hellitti 1980- ja 1990-lukujen taitteessa hetkeksi. Vaikka hän ei raitistunut, hänellä ei ollut aikaa eikä edes halua juoda runsaasti, ollessaan jälleen innoissaan bänditoiminnasta.

Mikko Palmin ja Pändin toinen albumi Kohta kilahtaa vuodelta 1991 ei menestynyt kovin hyvin, jonka Palmi otti raskaasti ja alkoi jälleen juoda rankasti. Albumin teon aikana A. H. Laitisen tilalle tuli Tommi Ikuri. Vuonna 1993 ilmestyi vielä kolmas albumi Tarhapöllö, joka ei kovasta yrityksestä huolimatta menestynyt. Pändin toiminta alkoi hiipua ja Palmin mielenkiinto sen mukana. Muut jäsenet pyörittivät yhtyettä sitkeästi vielä pari vuotta ja Palmi vain roikkui mukana.

Lopullisesti Mikko Palmin ja Pändi hajosi joulukuussa 1995 sen jälkeen, kun Jouni Kääpä oli kuollut sairauden uuvuttamana vain 39-vuotiaana. Palmi otti vanhan ystävänsä kuoleman valtavan raskaasti. Läheisilleen Palmi tunnusti myöhemmin harkinneensa useaan kertaan itsemurhaa elämänsä ollessa huonolla tolalla.

Sisimmässään Palmi oli 1990-luvulla yksinäinen ja masentunut mies. Hän ei tienannut paljoa, keikkoja ei ollut tarpeeksi ja niistä saadut rahat kulutettiin saman tien ja hän kerrytti itselleen velkoja. Jouduttuaan myymään hienon asuntonsa Porovanniemellä hänen asuinpaikkansa vaihtuivat tuon tuostakin.

Uudenvuoden 1996 jälkeen Palmi vietti puoli vuotta asunnossaan juoden, eikä suostunut poistumaan ulos käydäkseen edes ulkoilmassa. Elokuussa 1996 Palmi sai vakavan sairauskohtauksen, ja hänellä todettiin diabetes ja maksatulehdus. Molempien aiheuttajana oli pitkään jatkunut liiallinen alkoholinkäyttö. Samoihin aikoihin hän sai sakot rattijuopumuksesta. Lääkäreiden sanat pelottivat Palmia niin että hän alkoi panostaa terveyteensä, liikkua, syödä terveellisesti sekä juoda kohtuudella.

Kuntoutumisen jälkeen Palmi alkoi keikkailla duona yhdessä Petri Eskolinin kanssa. Eskolin toimi johtavana osapuolena ja jätti Palmin harmiksi vain laulamisen. He keikkailivat ahkerasti kaksi ja puoli vuotta, mutta levyttämässä he eivät käyneet, sillä Palmilla oli maine epäluotettavana artistina. Alkoholia hän ei enää nauttinut ennen esiintymisiä, mutta niiden jälkeen hän otti pari lasillista. Palmi teki sooloartistina useita studio- tai keikkavierailuja. Palmia imarteli myös se, että monet nuoret rock-bändit pitivät häntä isähahmonaan ja esikuvanaan.

Maija Tapparin paluusta liikkui huhuja joka vuosi. Palmia pyydettiin monta kertaa vuodessa kokoamaan yhtye kokoon, johon hän vastasi vain että asiasta voidaan neuvotella. Vuonna 1998 hän kokoontui Ollikkalan, Lakan, Kivivuoren ja Eskolinin kanssa tekemään uutta kokoelma-albumia. He äänittivät albumille yhden uuden kappaleen nimeltä "Viime yönä sanoin hyvästi", jonka sanoituksissa kunnioitettiin Jouni Kääpää ja muisteltiin kadonnutta nuoruutta. Kokoelman nimeksi tuli Hys, Maija Tappari soittaa ja Palmi antoi sen kansilehteen harvinaisen avoimen haastattelun, jossa kertasi yhtyeen uraa.

Jäsenet markkinoivat kokoelmaa saapumalla useisiin levykauppoihin antamaan nimikirjoituksia Maija Tapparin albumeihin. Porovanniemellä pidettyyn tilaisuuteen paikalle tulivat yllättäen myös Veikko Kaustinen ja Turkka Virnes. Kaustinen oli etukäteen sopinut tulostaan muiden jäsenten kanssa, mutta yllätti kaikki tuomalla mukanaan Virneksen, jonka kanssa oli viime ajat pitänyt yhteyttä. Kaikki jäsenet hautasivat sotakirveet tilaisuuden aikana ja sopivat pitävänsä säännöllisesti yhteyttä. Tämä oli monille positiivinen yllätys, sillä TV-maan musiikkipiireissä Maija Tapparin jäsenten välit ajateltiin todella tulehtuneiksi.

Maija Tapparin jäsenet olivat paljon yhteydessä puhelimitse, faksilla tai tapaamisissa. He kävivät läpi mukavia ja ikäviä asioita sekä kuulivat mitä toiset olivat tehneet bändin jälkeen. Palmi sai yllättyneenä kuulla hyvin monen jäsenen kamppaillen päihdeongelmia vastaan ja kärsineen terveysongelmista itsensä tapaan. Loppuvuonna 1998 he kokeilivat yhdessä soittamista ensi kertaa kymmeneen vuoteen.

Helmikuussa 1999 Maija Tappari vahvisti tiedon paluustaan kokoonpanolla, jossa olivat mukana Mikko Palmi, Vesa Ollikkala, Veikko Kaustinen, Mika Kivivuori ja Turkka Virnes. Alun perin myös Eskolinin ja Lakan piti olla mukana, mutta he päättivät jäädä sivuun ja yleisö sai haluamansa eli tunnetuimman Maija Tappari -kokoonpanoon. Ensimmäinen esiintyminen oli vappuaattona 1999 Coke Hillissä. Lisää esiintymisiä tuli kesällä ja syksyllä sekä ne jatkuivat vuonna 2000. Suosio oli suurta ja Maija Tappari oli vuosituhannen vaihteessa jälleen kaikkien huulilla TV-maassa.

Vanhojen tuttujen bändikavereiden kanssa soittaminen merkitsi Palmille paljon ja hän oli näihin aikoihin hyvässä kunnossa. Hän muutti paluukiertueesta ansaitsemillaan rahoillaan Porovanniemelle (nykyinen Nostislandia) suureen kartanoon, jossa asuu edelleen. Hän löysi pitkän poikamieselämän jälkeen rinnalleen naisen, tv-maalaisen psykologin, jonka kanssa hän avioitui kesällä 2000. He olivat naimisissa noin 14 vuotta. Pariskunnalle ei syntynyt lapsia, mutta Palmi toimi isäpuolena vaimonsa kahdelle pienelle lapselle.

Keikoilla soitettiin vanhoja hittejä joka kelpasi yleisölle hyvin, mutta muun muassa Ollikkalan ja Virneksen tahtona oli myös tehdä uutta musiikkia. He keskustelivat yhdessä studio- ja livealbumista sekä suunnittelivat myös ulkomaan keikkoja. Yhtyeellä oli hauskaa yhdessä, kunnes Kaustinen ja Virnes ajautuivat riitaan Palmin kanssa ja jättivät yhtyeen tammikuussa 2001. Pian myös Ollikkala päätti jättää yhtyeen turhautuneena. Palmi ajatteli jatkavansa yhtyettä kaksin Kivivuoren kanssa, mutta hänkin erosi yhtyeestä. Näin ollen Palmi jäi yksin yhtyeeseen, joka hajosi jälleen. Hän suhtautui tilanteeseen julkisesti tyynesti, mutta oli yksityisesti todella surullinen tilanteesta.

Palmi jatkoi keikkailua, esiintyen pääasiassa duona Eskolinin kanssa. Jonkin aikaa mukana oli myös Kivivuori, ennen kuin tämä päätti panostaa äänityöläisen uraansa.

Keväällä 2002 julkaistiin uusi Maija Tappari -kokoelma ja ilmoitettiin, että yhtye alkaa keikkailla uudella miehistöllä. Palmi ja Eskolin olivat ainoat, jotka olivat mukana Maija Tapparin vanhoista muusikoista. Ollikkalan ja Virneksen tilalle palkattiin kitaristit A. H. Laitinen ja Jari Inkala. Kaustisen korvasi rummuissa Pasi Takatupa. Maija Tappari nähtiin monilla kesäfestivaaleilla ja saivat yleisön suosion lähinnä vanhojen hittiensä sekä Palmin karisman avulla. He aikoivat myös tehdä klubikiertueen, joka kuitenkin jouduttiin perumaan.

Yhtyeen entiset jäsenet suuttuivat Palmille ja kommentoivat lehdistölle hänen tekevän vain rahaa. Musiikkilehdet ja useat vanhat fanit nimittivät uutta kokoonpanoa pelkäksi tribuuttiyhtyeeksi. Vesa Ollikkala päätti uutenavuonna 2002 mennä katsomaan uuden Maija Tapparin konserttia TV-kaupungissa, mutta hänet käännytettiin pois ovella, eikä häntä päästetty sisälle.

Lukuun ottamatta itseään, Palmi oli onnistunut junailemaan jokaisen Maija Tapparin menestysvuosien kokoonpanon jäsenen pois yhtyeestä ja ottamaan Maija Tapparin nimen täydellisesti omaan hallintaansa. Aikoinaan yhtyeen jäsenet eivät olleet valvoneet oikeuksiaan. Yhtyeen hajottua ensimmäistä kertaa vuonna 1988, manageri Lasse Juuri pelkäsi epärehellisten ihmisten varastavan Maija Tappari -nimen itselleen. Estääkseen tämän Juuri osti nimen käyttöoikeudet itselleen. Vuonna 2004 Palmi osti Maija Tappari -nimen oikeudet itselleen Juurelle ja on ollut siitä lähtien nimen ainoa laillinen omistaja. Pian sen jälkeen Ollikkala, Kaustinen ja Virnes haastoivat Palmin oikeuteen, mutta hävisivät jutun.

Keikkailun lisäksi yhtye vuonna 2003 alkoi työstää odotettua uutta studioalbumia. Kyseisenä vuonna yhtye teki kiertueen, joka oli onnistunut siihen asti kunnes Palmi jätti saapumatta konserttipaikalle Nihdissä. Järjestäjä päätti peruttaa konsertin viime hetkellä. Yleisö raivostui ja aloitti mellakoinnin tuhoten koko konserttisalin ja -lavan. Tämän jälkeen Maija Tappari ilmoitti peruvansa koko loppukiertueen.

Huhtikuussa 2004 Maija Tappari soitti sarjan keikkoja, joiden jälkeen kokoonpano vaihtui lukuun ottamatta Palmia ja Eskolinia. Lopulta 18 vuoden odotuksen jälkeen yhtye julkaisi syksyllä 2005 uuden albumin Vaaleansininen maatalo. Albumi floppasi, sillä se vietti listoilla vain kolme viikkoa eikä onnistunut myymään kultaa. Albumin jälkeen Palmi keikkaili ahkerasti Maija Tapparin kanssa, jonka kokoonpano vaihteli tiheään tahtiin.

Kesäkiertueella 2007 yhtye kärsi epäonnesta ja joutui lopulta jättämään kiertueen kesken. Lähes jokainen keikka alkoi jopa kaksi tuntia myöhässä ilmoitetusta ajasta sekä Mikko Palmi esiintyi selvästi humalaisena eikä kyennyt laulamaan kunnolla. Palmi myös loukkaantui heinäkuussa pudottuaan liikkuvan auton kyydistä. Tapauksessa olisi voinut käydä todella huonosti, mutta Palmi selvisi pelkällä käsivammalla, jonka parantumisessa kesti kuitenkin monta vuotta. Hänelle on tehty käsileikkauksia. Palmi joutui heti sairasloman jälkeen keikkailemaan koko ajan elantonsa takia. Palmin sairastelun takia Maija Tappari joutui pitämään usean kuukauden tauon.

Myöhemmin Palmi on myöntänyt alkoholinkäyttönsä pahentuneen vuonna 2007 työssään sekä yksityiselämässä kokemiensa vaikeuksien vuoksi. Hän meni vieroitushoitoon toipumaan alkoholismistaan. Keväällä 2008 hän palasi julkisuuteen muuttuneena miehenä. Palmi kertoi alkaneensa liikkua paljon harrastaen muun muassa kehonrakennusta. Hän alkoi myös käydä psykologilla, sillä tunsi lapsuuden traumojen vainoavan häntä edelleen ja halusi tehdä kaikkensa, jotta voi jättää ne taakseen ja keskittyä tähän päivään. Vuonna 2015 Palmi lopetti alkoholin käytön kokonaan ja ryhtyi kasvissyöjäksi.

Elokuussa 2008 Petri Eskolin jätti Maija Tapparin siirtyäkseen soolouralle, jolloin Palmi jäi ainoaksi mukana olevaksi alkuperäisjäseneksi. Yhtye levytti uuden albumin nimeltä Kivet ja kovakuoriaiset, mutta se menestyi todella huonosti.

Toukokuussa 2011 Palmi loukkaantui auto-onnettomuudessa, jossa hänen autonsa meni lunastuskuntoon. Palmi loukkaantui vakavasti ja on myöhemmin kertonut saaneensa aivotärähdyksen, jonka seurauksena hän ei aluksi kyennyt puhumaan tai nostamaan asioita. Hän kävi fysioterapiassa ja on toipunut lähes normaaliin kuntoonsa, mutta onnettomuus jätti häneen pysyviä jälkiä. Myöhemmin vuonna 2011 Palmi lähti lääkäreiden suositusten vastaisesti kiertueelle Maija Tapparin kanssa, vaikka häntä oli suositeltu keskittymään parantumiseen. Liian aikainen töihin paluu aiheutti Palmille hermovaurioita molempiin käsivarsiin sekä kroonista kipua, joiden hän kanssa hän joutuu tulemaan toimeen loppuelämänsä. Myöhemmin Palmi paljasti hänellä olleen itsetuhoisia ajatuksia jonkin aikaa auto-onnettomuuden jälkeen, sillä koki kiduttavansa itseään keikkailemalla. Lääkäreiden suosituksesta Palmi muutti ruokavaliotaan terveellisemmäksi, jotta saisi hellitettyä kroonisia kipujaan.

Joulukuussa 2012 Palmi sai aikaan kohun tehtyään Maija Tapparin nimellä singlen nimeltä "Vihreys", jolla hän esitti elektronista musiikkia. Suunnanvaihdoksesta suuttuneet fanit raivosivat internetissä, "Vihreys" sai paljon huomiota ja nousi viraalihitiksi. Maaliskuussa 2013 ilmestyi EP-levy nimeltä Seitsemän oikeaa lotossa, jolla oli yhteensä kuusi elektronista musiikkia edustavaa uutta Maija Tappari -kappaletta. Käytännössä EP oli kuitenkin vain Mikko Palmin ja studiomuusikkojen tekemä soolotuotos.

Vuonna 2014 Palmi erosi vaimostaan. Nykyisin hän asuu Nostislandiassa nuoruuden tyttöystävänsä kanssa ja elää rauhallista elämää.

Toukokuussa 2014 silloinen basisti Marko Lassfolk ja kitaristi Jari Inkala jättivät Maija Tapparin, jolloin Palmi päätti yhtyeen kulkeneen oman tiensä loppuun ja olevan aika lopettaa. Viimeiset keikkansa yhtye soitti elokuussa, jonka jälkeen se jäi tauolle. Tästä alkoi huhumylly vanhan kokoonpanon paluusta, sillä Vesa Ollikkala kertoi vuoden 2014 lokakuussa sopineensa riitansa Mikko Palmin kanssa. He eivät olleet puhuneet toisilleen sitten vuoden 2001. Palmi oli pitänyt säännöllisesti yhteyttä ainoastaan Mika Kivivuoreen, eikä ollut nähnyt Kaustista tai Virnestäkään yli kymmenen vuoteen.

Vuoden 2015 lokakuussa vahvistettiin, että Maija Tappari palaa tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, eli Ollikkala, Virnes, Kivivuori ja Kaustinen palaavat yhtyeeseen Palmin rinnalle. Joulukuussa 2015 yhtye teki ensimmäisen julkisensa esiintymisensä Coke Hillissä. Alkuvuonna 2016 he tekivät suureksi menestykseksi osoittautuneen TV-maan kiertueen. Seuraavana kesänä tehdyt festivaalikeikat jäivät Virneksen viimeiseksi, sillä hän joutui lopettamaan keikkailun terveytensä takia. Virneksen paikan otti jälleen Sami Lakka. Tammikuussa 2018 Kaustinen päättää jättää yhtyeen, jolloin hänen tilalle liittyi Santeri Hieta.

Maija Tappari on jatkanut keikkailua tähän päivään asti ja työstänyt samalla odotettua uutta albumia. Kesäkuussa 2019 julkaistiin uusi single nimeltä "Mennään rantaan", josta tuli pieni hitti.

Mikko Palmin virallinen omaelämäkerta julkaistiin vuonna 2017. Hänestä ja Maija Tapparista on myös kirjoitettu useita epävirallisia teoksia.