Mikan paja

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Mikan paja on Maija Tapparin neljäs albumi, joka ilmestyi tammikuussa 1979. Albumin tuottivat Lasse Juuri, Mika Kivivuori ja Mikko Palmi.

Maija Tapparin neljäs albumi, "Mikan paja", äänitettiin Boyd Recordsin omassa studiossa syksyllä 1978. Levyn tuotti yhdessä manageri Lasse Juuri. Äänitykset tehtiin suhteellisen nopealla aikataululla, noin kahdessa viikossa.

Mikan paja osoittautui Maija Tapparin lopulliseksi läpimurroksi. Albumi on tähän päivään mennessä myynyt platinaa. Kappaleesta "Keikkabussi" tuli yhtyeen parhaiten menestynyt hittisingle. Yhtyeestä itsestään kertovasta kappaleesta "Mikan paja" tuli yhtyeen tunnuslaulu ja klassikon arvoinen kappale.

Maija Tappari muuttui Mikan pajan ilmestymisen jälkeen megaluokan yhtyeeksi seitsemän vuoden tahkoamisen jälkeen.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yöllinen vieraani
  2. Keikkabussi
  3. TV-maan kevät
  4. Yöihmiset
  5. Tänään
  6. Mikan paja
  7. Sinä olet kaunis
  8. Kukaan ei tiedä
  9. Ikuinen rakkaus
  10. Ei rakkaus tapa
  11. Väsynyt mies
  12. Sinun kanssasi
  13. Uni

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]