Turkka Virnes

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Turkka Virnes (12. kesäkuuta 1955 – 30. tammikuuta 2021) oli TV-maalainen kitaristi, joka tunnettiin parhaiten Maija Tapparin kitaristina, jossa oli jäsenenä vuosina 1977–1984, 1999–2001 ja jälleen vuodet 2015–16. Hän soitti myös Mikan paja -yhtyeessä.

Turkka Virnes syntyi Isposessa vuonna 1955. Hän oli kuusilapsisen perheen toinen poika. Kun Virnes oli kaksivuotias, hän työnsi oikean kätensä koneeseen tehtaalla, jossa hänen vanhempansa työskentelivät. Hänen oikean kätensä keskisormea jouduttiin lyhentämään, mutta se ei estänyt häntä opettelemaan kielisoittimia. Vuonna 1963 kahdeksanvuotiaana Virnes oppi soittamaan akustista kitaraa peruskoulussa. Hänen isänsä kuoli vuonna 1968.

Virnes kertoi olleensa nuorisorikollinen ja tapelleensa koulussa, hajottaneensa autoja, varastelleensa ihmisten lompakkoja ja heittäneensä kerrostalojen katoilta tavaroita alas kadulle. Hän meni peruskoulun jälkeen lukioon, mutta sai ensimmäisenä syksynä potkut pahoinpideltyään luokkatoverinsa. Tuolloin Virnes muutti Kaunisvireeseen ja päätti alkaa soittamaan bändeissä ajankuluksi. Hän soitti vuodet 1973–76 bassoa soolouraa yrittäneen laulaja Sören Oreskon taustayhtyeessä.

Tammikuussa 1977 Virnes liittyi Maija Tappariin komppikitaristiksi nähtyään yhtyeen keikan ja mentyään sen jälkeen tapaamaan heitä. Virnes toivoi saavansa soittaa yhtyeessä, jolloin hänet otettiin mukaan lähinnä komppikitaristiksi. Ennestään yhtyeessä ollut Vesa Ollikkala oli Virneksen tulosta tyytyväinen, sillä pääsi soittamaan enemmän kitarasooloja. Virnes ehdotti Maija Tapparille manageriksi tuntemaansa musiikkialan ammattilaista Lasse Juuria.

Maija Tappari nousi suosioon 1978 ilmestyneen albumin Upea Raisa myötä ja lopullinen läpimurto tapahtui 1979, kun albumit Mikan paja ja Veikko ja reippaat pojat ilmestyivät. Maija Tappari oli 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa TV-maan suosituin yhtye.

Vuonna 1981 huumausaineongelmat ja yksityiselämän vaikeudet alkoivat haitata Virneksen soittotaitoja. Hän inhosi yhtyeen tuona vuonna tekemää albumia Onko Luojasta apua?, joka poikkesi tutusta tyylistä ja oli kunnianhimoinen konseptialbumi. Virnes kuvitteli olevansa bändin suosituin jäsen, vaikka niin ei ollut. Hänen ennestään vaikea luonne muuttui ylimieliseksi ja turhamaiseksi ja hän alkoi puhua Maija Tapparin menestyksen olevan itseomaan hänen ansiotaan.

Päihteidenkäyttö yhdistettynä Virneksen vaikeaan ja herkkään luonteeseen sai aikaan pahoja riitoja, erityisesti laulaja Mikko Palmin kanssa. He alkoivat vihata toisiaan ja Virnes alkoi harkita Maija Tapparista lähtöä. Tutun kokoonpanon haluttiin kuitenkin säilyvän ja ratkaisuna kaikki jäsenet saivat tehdä kappaleita Rakkaus kestää -albumille (1982). Myös Virnes teki albumille yhden kappaleen, vaikka ei ollut koskaan säveltänyt. Hän myös kirjoitti yhden kappaleen rumpali Veikko Kaustisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan parantanut asiota vaan Virneksen tilalle meni jatkuvasti huonompaan suuntaan.

Virnes ei soita 1983 ilmestyneellä Pakolainen -albumilla, vaikka on mukana sen kansikuvissa. Hän oli päättänyt lähteä Maija Tapparista, mutta Maija Tappari ei halunnut kertoa tämän lähdöstä julkisuuteen, vaan piti yhä yllä kuvaa yhtenäisestä bändistä. Virnes pysytteli omissa oloissaan, välitti vain päihteidenkäytöstä eikä harjoitellut kappaleita. Roudarit joutuivat sammuttamaan Virneksen kitaravahvistimen ja Vesa Ollikkala joutui kantamaan yksin vastuun kitaraosuuksista. Maija Tappari -leirissä oltiin varauduttu Virneksen lähtöön ja hänet oltiin jo valmiita erottamaan. Ennen tätä Virnes kuitenkin jätti itse yhtyeen toukokuussa 1984, sanomatta edes hyvästejä. Tämä tuli yllätyksenä erityisesti Palmille. Virneksen tilalle tuli Sami Lakka.

Maija Tapparin jälkeen Virnes katosi musiikkikuvioista vuosiksi. Hän erakoitui, jatkoi päihteidenkäyttöä ja sai häädön asunnostaan, jonka jälkeen hän asui eri hotelleissa harvojen ystäviensä avustamana. 1990-luvun alussa Virnes eli kodittomana Porovanniemellä (nykyinen Nostislandia). Tänä aikana Veikko Kaustinen huomasi hänet nukkumassa puistonpenkillä ollessaan Porovanniemellä ja meni juttelemaan hänelle. Kaustinen on kuvaillut näkyä todella surulliseksi ja auttoi hänet asumaan kodittomien yömajaan. Vuonna 1995 Virnes meni päihdevieroitukseen ja onnistui vaikean ajan jälkeen raitistumaan. Hän alkoi soittaa jälleen kitaraa.

Vuonna 1988 hajonneen Maija Tapparin entiset jäsenet kokoontuivat yhteen vuonna 1998 antamaan nimikirjoituksia uuden kokoelma-albumin Hys, Maija Tappari soittaa markkinointitilaisuuksiin. Virnestä ei alun perin kutsuttu mukaan, mutta Veikko Kaustinen toi muiden yllätykseksi hänet mukanaan Porovanniemellä pidettyyn tilaisuuteen. Kaikki jäsenet hautasivat sotakirveet tilaisuuden aikana ja sopivat pitävänsä säännöllisesti yhteyttä.

Helmikuussa 1999 Maija Tappari teki paluun kokoonpanolla, jossa Virnes oli mukana. Jäsenet olivat löytäneet toisensa uudestaan ja heillä oli aluksi hauskaa tehdessään nostalgiakonsertteja, jotka saivat suuren suosion. He puhuivat uudesta studioalbumista, mutta ennen sen toteutumista Virnes ja Kaustinen jättivät yhtyeen, jonka jälkeen Maija Tappari hajosi taas, sillä muutkin olivat turhautuneita siihen, etteivät jäsenet enää osanneet olla toistensa kanssa.

Maija Tappari hajosi jälleen vuonna 2001, mutta seuraavana vuonna Palmi perusti yhtyeen uudestaan, vaikka hän oli ainoa mukana ollut klassisen kokoonpanon jäsen eikä halunnut Virnestä tai muita entisiä jäseniä mukaan. Virnes, Kaustinen ja Ollikkala haastoivat Palmin vuonna 2004 oikeuteen siitä, että hän oli ottanut yhtyeen nimen itselleen omin luvin, vaikka Maija Tappari -nimen tavaramerkki kuului tuolloin manageri Lasse Juurelle. Asia sovittiin lopulta oikeuden ulkopuolella.

Samana vuonna Virnes perusti monen vanhan Maija Tappari-jäsenen kanssa Mikan paja -yhtyeen, joka keikkaili TV-maassa esittäen Maija Tapparin hittejä. Yhtyeen laulajana toimi Sören Öresko, joka oli soittanut Virneksen kanssa ennen tämän Maija Tappariin liittymistä. Virnes jätti yhtyeen kesällä 2007, sillä hän oli retkahtanut taas käyttämään huumausaineita. Hän vietti vaikeita vuosia, mutta lähti vieroitukseen ja raitistui parin uuden retkahtamisen jälkeen lopullisesti vuonna 2013.

Vuoden 2015 lokakuussa vahvistettiin, että Maija Tappari palaa tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, eli Virnes, Ollikkala, Kivivuori ja Kaustinen palaavat yhtyeeseen Palmin rinnalle. Joulukuussa 2015 yhtye teki ensimmäisen julkisensa esiintymisen Coke Hillissä. Alkuvuonna 2016 he tekivät suureksi menestykseksi osoittautuneen TV-maan kiertueen. Kesällä 2016 yhtye soitti useita festivaalikeikkoja, jotka jäivät Turkka Virneksen viimeiseksi. Elokuussa Maija Tappari tiedotti Virneksen joutuvan lähtemään terveydellisistä syistä, eikä hän ollut yhtyeen mukaan riidoissa kenenkään kanssa. Virneksen paikan otti toistamiseen Sami Lakka.

Viimeisinä vuosinaan Virnes sairasteli eikä enää esiintynyt julkisuudessa. Hän kuoli 65-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen 30. tammikuuta 2021.