Mikan paja (yhtye)

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Mikan paja oli tv-maalainen yhtye, joka koostui Maija Tappari -yhtyeen useista jäsenistä. Yhtye oli toiminnassa vuosien 2004 ja 2011 välillä. Mikan paja keikkaili aktiivisesti ja esitti Maija Tapparin suosituimpia kappaleita. Nimensä Mikan paja otti Maija Tapparin samannimisestä albumista ja sen nimikkokappaleesta.

Alkuperäisistä Maija Tapparin jäsenistä yhtyeessä olivat mukana Mika Kivivuori, Vesa Ollikkala, Veikko Kaustinen ja Turkka Virnes. Heidän lisäkseen Mikan pajassa oli mukana uutena jäsenenä Sören Öresko. Öresko oli jo 1970-luvulla soittanut yhdessä useiden Maija Tappari -jäsenten kanssa, ei kuitenkaan itse Maija Tapparissa. Alkuperäisen Maija Tappari -yhtyeen laulaja Mikko Palmia ei haluttu mukaan uuteen yhtyeeseen. Hän keikkaili tuohon aikaan Petri Eskolinin kanssa käyttäen nimeä Maija Tappari.

Mikan pajassa oli mukana enemmän alkuperäisiä Maija Tappari -soittajia Mikko Palmin johtamaan uuteen kokoonpanoon verrattuna.

Mikan pajan ensimmäinen single "TV-maan tykistö" julkaistiin toukokuussa 2006. Varsinkin alkuaikoina jäsenet lupailivat studioalbumia, mutta sellaista heiltä ei ehtinyt ilmestyä. Yhtyeeltä ilmestyi vielä kolme muuta singleä sekä livealbumi Keikkabussi vuonna 2007. Viimeinen julkaisu oli vuonna 2010 ilmestynyt cover Sladen kappaleesta "Hear Me Calling".

Kesällä 2007 yhtyeen kokoonpano muuttui, kun Turkka Virnes lähti henkilökohtaisista syistä. Hänen paikkansa otti Vesa Ollikkalan hyvin tuntema Make Hovila. Ollikkala ja Hovila päättivät yhdessä jättää yhtyeen syksyllä 2009 ja keskittyä uusiin musiikillisiin projekteihin. Tilalle liittyivät Maija Tapparissa 1980-luvulla muutamia vuosia soittanut Sami Lakka sekä Esa Partinen. Heistä Partinen oli aiemmin soittanut Pepe's Partyssa, joka oli Maija Tapparin jäsenen Petri Eskolinin oma yhtye.

Helmikuussa 2011 yhtyeen laulaja Sören Öresko vahvisti sairastuneensa sappitiesyöpään. Öresko kuoli 3. kesäkuuta 2011 55-vuotiaana. Öreskon kuoleman jälkeen Mikan pajan jäljelle jääneet jäsenet ilmoittivat yhtyeen toiminnan loppuvan.

Lokakuussa 2015 Ollikkala, Kivivuori, Virnes ja Kaustinen palasivat Maija Tappariin soittamaan Mikko Palmin kanssa. Virnes ja Kaustinen ovat sittemmin jättäneet yhtyeen, mutta Sami Lakka on liittynyt Virneksen paikalle.

Mikan pajan viimeisten vuosien kitaristi Esa Partinen kuoli 17. huhtikuuta 2020 aivohalvauksen seurauksena sairaalassa, jonne oli joutunut sairastuttuaan koronavirukseen. Partinen oli 63-vuotias.

Turkka Virnes kuoli 30. tammikuuta 2021 pitkän sairauden jälkeen 65-vuotiaana.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikan pajan kokoonpanot
2004–2007 (alkuperäinen)
2007–2009
  • Sören Öresko – laulu
  • Vesa Ollikkala – kitara
  • Make Hovila – kitara
  • Mika Kivivuori – basso, laulu
  • Veikko Kaustinen – rummut
2009–2011
  • Sören Öresko – laulu
  • Sami Lakka – kitara
  • Esa Partinen – kitara
  • Mika Kivivuori – basso, laulu
  • Veikko Kaustinen – rummut

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]