Vesa Ollikkala

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Vesa Ollikkala vuonna 2022.

Vesa Ollikkala (s. 27. kesäkuuta 1950) on TV-maalainen kitaristi, joka tunnetaan parhaiten Maija Tapparin alkuperäisenä ja tunnetuimpana kitaristina. Hän on soittanut myös yhtyeissä Mikan paja sekä Vesa Ollikkala ja Verinen Ien. Nykyisin Ollikkala soittaa jälleen Maija Tapparissa.

Ollikkala syntyi Jacklinissa vuonna 1950. Hänellä oli isoveli, joka kuoli 1990-luvulla. Jo kaksivuotiaana hänen perhe muutti Coke Hilliin. Hänen isänsä työskenteli autotehtaalla ja äitinsä puhelinyhtiössä. He erosivat, kun Ollikkala oli yhdeksänvuotias. Ollikkala oli hiljainen ja varautunut lapsi ja on edelleen ujo ihminen. Hän sanoo ilmaisevansa tunteitaan mieluiten musiikin avulla kuin puhumalla.

Ollikkala kiinnostui musiikista kahdeksanvuotiaana. Hänen tärkeimmät esikuvansa ovat Chuck Berry, Muddy Waters, The Rolling Stones, Bob Dylan. Ollikkala on kuitenkin sanonut suurimman musiikillisen sankarinsa olevan isoisänsä, joka soitti rumpuja jazz-yhtyeessä. Ollikkala sai äidiltään syntymäpäivälahjaksi rumpusetin.

Peruskoulua käydessään Ollikkala soitti monessa bändissä kavereidensa kanssa. Tällöin hän tapasi Veikko Kaustisen, joka oli kuusi vuotta nuorempi. Hän oli yhden Ollikkalan bändikaverin pikkuveli, joka tykkäsi olla mukana kuuntelemassa harjoituksia ja auttamassa laitteiden kasaamisessa. Ollikkalasta ja Kaustisesta tuli ikäerosta huolimatta hyviä kavereita, ja Kaustinen pyysi Ollikkalaa opettamaan hänelle rumpujensoiton. Ollikkala opetti hänelle kaiken tietämänsä rummuttamisesta ja huomasi pian Kaustisen alkaneen harrastaa rummutusta. Hän antoi Kaustisen tuurata häntä, jos ei joskus päässyt harjoittelemaan kavereidensa kanssa.

Ollikkala inhosi koulunkäyntiä ja häntä kiusattiin. Siitä huolimatta hän meni peruskoulun jälkeen lukioon ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1970. Tämän jälkeen hän päätti ryhtyä muusikoksi.

Lukion jälkeen Ollikkala soitti rumpuja yhdessä rock-bändissä, kunnes neljän kuukauden jälkeen hänen rumpusetti varastettiin, kun se oli purettu osiin ja laitettu hänen autoon kuljetusta varten. Rumpuja ei saatu koskaan takaisin. Tämän jälkeen Ollikkala siirtyi soittamaan bassoa, kunnes vaihtoi sen kitaraan. Hän liittyi uuteen bändiin kitaristiksi, vaikka ei osannut vielä soittaa kunnolla, mutta teki paljon töitä oppiakseen kitaransoiton. Ollikkala onnistui kehittämään ainutlaatuisen tavaramerkkisoundin ja omaperäisin lähestymistavan kitaraan. Improvisointi tuli varhain mukaan ja se on yksi Ollikkalan kitaransoiton suurimmista vahvuuksista. Ollikkalan ilo oli suuri, kun hän alkoi ajan kuluessa saada kehuja "tyylikkäistä kitarasooloistaan".

Soittamisen lisäksi Ollikkala oli töissä Coke Hillissä soitinkaupassa useamman vuoden.

Elokuussa 1973 Ollikkala liittyi Veikko Kaustisen pyynnöstä Maija Tappari -yhtyeeseen, jonka muut jäsenet olivat Kaustinen (rummut), Mikko Palmi (laulu) ja Petri Eskolin (laulu ja basso). Ollikkala meni jännittyneenä harjoituksiin ajatellen muiden olevan taitavia soittajia verratessa häneen, mutta huomasikin olevansa soittajana muita taitavampi. He keikkailivat Coke Hillin pienissä klubeissa pienillä palkkioilla, välillä he pääsivät tekemään matkan jonnekin naapurikaupunkiin.

Vuonna 1975 Maija Tappari sai levytyssopimuksen ja julkaisi debyyttialbuminsa Sähköinen maailma. Samana vuonna Eskolinin tilalle tuli Mika Kivivuori. Vuonna 1977 yhtyeeseen liittyi kakkoskitaristi Turkka Virnes, josta Ollikkala oli mielissään sillä pääsi keskittymään enemmän kitarasooloihin.

Tehtyään muutaman huonosti menestyneen albumin, ennen joulua 1977 ilmestyi hitiksi noussut single "Mieletön Otto". Kappale nosti Maija Tapparin tähteyteen ja hetkessä yhtye oli tv-maalaisen rockin kuuminta hottia. Helmikuussa 1978 ilmestyi menestysalbumi Upea Raisa. Vuosina 1979 ilmestyivät Mikan paja ja Veikko ja reippaat pojat sekä vuonna 1980 Aikainen lypsy. Ne ovat Maija Tapparin menestyneimmät albumit ja niiltä löytyy suuri osa yhtyeen hiteistä. Maija Tappari muuttui megaluokan yhtyeeksi seitsemän vuoden työnteon jälkeen. Keikat olivat loppuunmyytyjä, levyt kävivät kaupaksi ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Vuosina 1979 ja 1980 Maija Tappari oli TV-maan suosituin yhtye.

Menestyksen kasvaessa myös jännitteet Maija Tapparin sisällä lisääntyivät. Ollikkalan noustua muiden jäsenten tavoin kuuluisuuteen hänen ympärillä alkoi pyöriä hännystelijöitä. Hän alkoi istua kapakoissa juomassa ja ennen pitkää hänellä oli alkoholiongelma. Vuoteen 1981 mennessä Ollikkala joi alkoholia litratolkulla roudareiden ja ystäviensä kanssa. Juomisen seurauksena aiemmin hiljainen ja kiltti Ollikkala muuttui äänekkääksi ja huonokäytökseksi. Hän muun muassa virtsasi julkisesti junamatkalla ja sai siitä suuret sakot. Hänellä oli myös juomisen aiheuttamia harhanäkyjä, sammumisia mihin tahansa paikkaan ja kestämättömiä krapuloita.

Samana vuonna 1981 ilmestyi Onko Luojasta apua?, jolla yhtye yritti olla musiikillisesti kunnianhimoinen ja vakavasti otettava. Vaikka yleisö osti Maija Tapparin levyjä paljon ja piti niistä, kriitikot mollasivat yhtyettä ja moittivat sitä liian kaupalliseksi. Yhtye halusi näyttää epäilijöille ja teki Onko Luojasta apua? -albumin eri asenteella kuin aiemmat, mutta se floppasi sillä fanit olisivat halunneet tuttua Maija Tappari -musiikkia.

Maija Tapparin jäsenten välit tulehtuivat ja tilanteelle täytyi tehdä pian jotain, sillä Ollikkala, Kaustinen ja Virnes haluavansa lähteä bändistä ja siirtyä soolouralle. Palmi, Kivivuori ja manageri Lasse Juuri halusivat pitää kiinni samasta kokoonpanosta. Kivivuori keksi, että seuraavalle studioalbumille kaikki saavat tehdä kappaleita. Hän uskoi sen olevan ratkaisu kiistoihin ja palauttavan yhtyeen takaisin yhtenäiseksi. Vuonna 1982 ilmestyneellä Rakkaus kestää -albumilla oli myös monta Ollikkalan säveltämää kappaletta ja se oli ensimmäinen kerta kun yhtye levytti hänen laulajaan. Kaikki olivat hetkellisesti tyytyväisiä, mutta ongelmat palasivat kun albumi ei onnistunut saavuttamaan suurta suosiota. TV-maahan oli ilmestynyt uusia rock-yhtyeitä, jotka alkoivat syödä Maija Tapparin suosiota.

Ollikkala jatkoi juomista ja kärsi työmääränsä lisääntymisestä, sillä Turkka Virnes kärsi päihde- ja mielenterveysongelmista ja harkitsi jättävänsä Maija Tapparin. Virnes ei enää jaksanut harjoitella ja tämän kitaravahvistin jouduttiin sammuttamaan keikoilla. Niinpä vain Ollikkalan kitara kuului ja hänen piti vastata sekä sooloista että komppauksesta. Ollikkala ilmoitti muille jäsenille ettei hyväksy tätä vaan haluaa kunnollisen kitaristikumppanin. Vuonna 1983 ilmestyneellä Pakolainen -albumilla toista kitaraa soitti Virneksen sijaan Sami Lakka. Seuraavana vuonna Lakka liittyi virallisesti yhtyeeseen Virneksen lähdettyä. Lakka oli ammattimainen kitaristi ja Ollikkala oli jonkin aikaa tyytyväinen, sillä tajusi yhteistyön Lakan kanssa toimivan erinomaisesti.

Seuraavana Ollikkalaa alkoi vaivata Maija Tapparin musiikin muuttuminen rock'n'rollista hard rockin suuntaan. Ollikkala oli enemmän kiinnostuneempi vanhakantaisesta rock'n'rollista ja alkoi kypsytellä ideaa omasta bändistä jossa saisi sitä soittaa. Hän perusti vuonna 1986 muiden jäsenten tietämättä Vesa Ollikkala ja Verinen Ien, joka erikoistui blues rockiin. Hän harjoitteli sen kanssa cover-kappaleita ja teki myös ensimmäiset keikat pienille yleisöille. Pian hän huomasi tämän olevan hänelle paljon mielekkäämpää puuhaa kuin Maija Tapparissa rokkaaminen.

Vuonna 1987 Maija Tappari teki albumin Joku on selän takana, mutta Ollikkala osallistui sen tekoon hyvin vähän ja soittaa vain yhdellä kappaleella, joka on hänen säveltämänsä "Lensin pienkoneella". Ollikkala sanoi levytyssessioiden aikana Kivivuorelle kyllästyneensä yhtyeeseen. Albumin singlejulkaisujen musiikkivideot sekä levynkansi olivat viimeiset joissa Ollikkala oli mukana, niiden jälkeen hän ilmoitti lähtevänsä.

Ollikkala sai nyt keskittyä Verinen Ien -yhtyeeseensä ja alkoi tehdä sen ensimmäistä albumia. Lokakuussa 1988 ilmestyi Vesa Ollikkala ja Verinen Ien -albumi, joka sai hyvän vastaanoton. Vuonna 1989 Ollikkala oli kiertueella yhtyeensä kanssa. Joulukuussa soitettujen keikkojen jälkeen Ollikkala piti taukoa muusikon urasta, muutti TV-kaupunkiin, meni hoitoon päästäkseen eroon alkoholista, matkusti paljon ja keskittyi toiseen intohimoonsa, autourheiluun.

Vuonna 1993 Ollikkala alkoi luoda Verinen Ien -yhtyeen toista albumia. Maaliskuussa 1995 ilmestyi Nimensä veroinen, jolla vierailee hänen vanha bändikaverinsa Veikko Kaustinen. Joulukuussa 1996 Verinen Ien julkaisi kolmannen levynsä Radalle. Ollikkalalla ei ollut juurikaan kiinnostusta mainostaa musiikkiaan; hän teki muutamia haastatteluja ja esiintyi vain pienillä klubeilla.

1990-luvulla Ollikkala työskenteli myös soitonopettajana, johon hänet kannusti musiikkikoulussa työskennellyt ystävä.

1990-luvun puolivälissä Ollikkala alkoi korjailla välejään Maija Tappari-bändikavereidensa kanssa. Maija Tapparin paluusta liikkui huhuja joka vuosi. Hän oli pitänyt koko ajan yhteyttä Veikko Kaustiseen, mutta alkoi myös tavata tai keskustella puhelimitse Mikko Palmin, Mika Kivivuoren, Sami Lakan ja Petri Eskolinin kanssa. Ollikkala teki Palmin, Kivivuoren, Lakan ja Eskolinin kanssa uuden kappaleen nimeltä "Viime yönä sanoin hyvästi", joka ilmestyi kokoelma-albumilla Hys, Maija Tappari soittaa vuonna 1998. Yhtyeen jäsenet markkinoivat kokoelmaa saapumalla useisiin levykauppoihin antamaan nimikirjoituksia Maija Tapparin albumeihin. Porovanniemellä pidetyssä tilaisuudessa he hautasivat sotakirveet ja sopivat pitävänsä säännöllisesti yhteyttä.

Lopulta helmikuussa 1999 Maija Tappari ilmoitti tekevänsä paluun kokoonpanolla, jossa olivat mukana Ollikkala, Palmi, Kaustinen, Kivivuori ja Virnes. Jäsenet olivat löytäneet toisensa uudestaan ja heillä oli aluksi hauskaa tehdessään nostalgiakonsertteja, jotka saivat suuren suosion. He puhuivat uudesta studioalbumista, mutta ennen sen toteutumista Kaustinen ja Virnes jättivät yhtyeen, josta kuultuaan myös Ollikkala päätti lähteä, sillä oli turhautunut siihen, etteivät jäsenet enää osanneet olla toistensa kanssa.

Maija Tappari hajosi jälleen vuonna 2001, mutta seuraavana vuonna Palmi perusti yhtyeen uudestaan, vaikka hän oli ainoa mukana ollut klassisen kokoonpanon jäsen eikä halunnut Ollikkalaa tai muita entisiä jäseniä mukaan. Ollikkala oli uutenavuonna 2002 tulossa katsomaan yhtyeen konserttia TV-kaupungissa, mutta hänet käännytettiin pois ovella, eikä häntä päästetty sisälle.

Ollikkala palasi Verinen Ien -yhtyeensä pariin ja se julkaisi vuonna 2003 albumin Kimalteleva jalokivi.

Ollikkala, Kaustinen ja Virnes haastoivat Palmin vuonna 2004 oikeuteen siitä, että hän oli ottanut yhtyeen nimen itselleen omin luvin, vaikka Maija Tappari -nimen tavaramerkki kuului tuolloin manageri Lasse Juurelle. Asia sovittiin lopulta oikeuden ulkopuolella.

Samana vuonna Ollikkala perusti monen vanhan Maija Tappari-jäsenen kanssa Mikan paja -yhtyeen, joka keikkaili TV-maassa esittäen Maija Tapparin hittejä. Yhtyeen laulajana toimi Sören Öresko, joka oli soittanut samoissa bändeissä Ollikkalan kanssa ennen tämän Maija Tappariin liittymistä. Ollikkala jätti yhtyeen syksyllä 2009.

Ollikkala julkaisi vuonna 2011 uuden Verinen Ien -albumin nimeltä Aallon harjalla. Seuraavina vuosina tuli lisää Verinen Ien -albumeja: Keitto lämpenee (2012) ja Savikuori (2014).

Lokakuussa 2014 Ollikkala sanoi haastattelussa sopineensa kaikki riitansa Mikko Palmin kanssa. He eivät olleet puhuneet toisilleen sitten vuoden 2001. Tästä käynnistyi uusi huhu alkuperäisen Maija Tapparin paluusta, sillä Palmin perustama uusi kokoonpano oli hajonnut aiemmin 2014.

Vuoden 2015 lokakuussa vahvistettiin, että Maija Tappari palaa tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, eli Ollikkala, Virnes, Kivivuori ja Kaustinen palaavat yhtyeeseen Palmin rinnalle. Joulukuussa 2015 yhtye teki ensimmäisen julkisensa esiintymisensä Coke Hillissä. Alkuvuonna 2016 he tekivät suureksi menestykseksi osoittautuneen TV-maan kiertueen. Maija Tapparin uusi tuleminen on saanut valtavan suuren suosion ja hyvän vastaanoton. Ollikkala on edelleen mukana yhtyeessä ja tehnyt sen kanssa tähän mennessä "Mennään rantaan" -singlen, joka ilmestyi 2019.

Ollikkala on jatkanut myös Verinen Ien -yhtyeensä kanssa soittamista ja vuonna 2018 ilmestyi sen uusin albumi Uusi uni. Nykyisin Verinen Ien -yhtyeessä soittavat Ollikkala (kitara), Make Hovila (laulu ja kitara), Saku Sviili (basso) ja Kalle Tammisuo (rummut).

Ollikkala meni vuonna 1979 naimisiin ensimmäisen vaimonsa kanssa, mutta pari erosi 1981. Vuonna 1984 hän avioitui toisen kerran mutta erosi 1987. Vuonna 1994 Ollikkala meni naimisiin nykyisen vaimonsa kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, jotka ovat syntyneet vuosina 1993 ja 1996. Ollikkala ja hänen perheensä asuvat TV-kaupungissa. Hän on ainoa Maija Tapparin jäsen, jolla on lapsia.

Selvittyään alkoholismistaan 1990-luvun alussa, Ollikkala oli pitkään absolutisti mutta alkoi 2000-luvun puolivälissä juoda joskus, mutta ei koskaan perheensä seurassa tai töissä.

Ollikkalan harrastuksia ovat autourheilu, putkiradiot ja lukeminen.