Ylilento

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ylilento (joskus muodossa Jere Elo ja Ylilento) on TV-maalainen blues-yhtye, joka perustettiin vuonna 1971. Ylilentoa pidetään yhdessä Avomeren ja Pakkolaskun kanssa TV-maan merkittävimpinä blues-yhtyeinä. Yhtyeen keulakuva ja laulaja-kitaristi on Jere Elo.

Ylilentoa on luonnehdittu tv-maalaisen bluesin legendaksi. He olivat suosittu esiintyjä 1970-luvulla, ensimmäisellä kultakaudellaan. Ylilennon seuraava läpimurto tapahtui 2000-luvulla, jolloin alkuperäinen kokoonpano kasattiin uudestaan. Vuodesta 2022 alkaen kokoonpano on pitänyt sisällään Elon ja joukon palkattuja muusikoita. Elo esiintyy edelleen korkeasta iästään huolimatta. Lähes kaikki muut alkuperäisjäsenet ovat kuolleet.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylilennon perustivat Isposessa vuonna 1971 veljekset Olavi Sevänen ja Matti Sevänen, serkkunsa Pekka Suihkola sekä ystävänsä Jouko Villanen. Heidän esikuvansa olivat yhdysvaltalaisten blues-artistien lisäksi TV-maalaiset Avomeri ja Pakkolasku. Olavi soitti kitaraa, Matti bassoa, Suihkola rumpuja sekä Jouko kitaraa ja lauloi. Aluksi he soittivat Sevästen kotona levyjen tahdissa ja haaveilivat maineesta ja mammonasta. He eivät käyneet töissä lukuun ottamatta Villasta vaan heidän aikansa kului kotona laiskotellessa sekä bluesia soittaessa. Ylilento -nimi keksittiin kunnianosoituksena Pakkolaskulle, jonka nimi liittyi myös ilmailuun.

Samaan Isposessa vaikutti Jere Elo, joka oli soittanut ensiksi huuliharppua, mutta 1970-luvun alussa hän oli jo vaihtanut kitaran pääsoittimekseen. Hän soitti kitaraa jäljitellen Avomeren Olli Mukkulan ja Pakkolaskun Juha Rautionahon tyyliä. Elo myös lauloi ja piti esikuvanaan Lauri Vesijärveä Avomerestä sekä Kimmo Viippolaa Pakkolaskusta. Elo oli muita jäseniä vanhempi ja piti Isposessa kapakkaa, jossa hän esitti bluesia. Hän oli työteliäs mies ja ajoi myös taksia Isposessa. Hän oli erilainen kuin patalaiskat Ylilennon jäsenet. Vuoden 1972 kesällä Seväset, Suihkola ja Villanen saapuivat kapakkaan ja pääsivät esiintymään. Elo nauhoitti heidän soittoa laitteillaan kelanauhalle. Ylilennon jäsenet olivat innoissaan, kun saivat kuulla omaa soittoa ja lauluaan nauhalta. Heistä tuli hyviä ystäviä Elon kanssa. Kun Villanen muutti pois Isposesta seuraavana vuonna, Elo liittyi Ylilentoon laulajaksi ja kitaristiksi.

Elon liittyminen teki Ylilennosta ammattimaisen ja vielä samana vuonna 1973 he julkaisivat debyyttialbuminsa Ylilento. Sisältö oli vanhoja blues-klassikoita. Albumi ei ilmestyessään saanut suosiota, mutta on myöhemmin noussut suosituksi. Yhtye keikkaili lähinnä Isposessa ja koko kaupunki tunsi heidät pian. Matti Sevänen erosi yhtyeestä juuri ennen äänityksiä vedoten olevansa liian huono soittaja, mutta alkoi työskennellä Ylilennon roudarina. Olavi joutui soittamaan bassoa albumilla ja myös keikoilla, mutta pääsi soittamaan albumilla kitaraa. Hän kaipasi kitaransoittoa ja vuonna 1974 yhtyeeseen liittyikin uusi basisti, Kaarlo Hytti.

Toinen albumi Isponen Blues ilmestyi vuonna 1974. Tälläkään albumilla Ylilento ei vielä saavuttanut suuren yleisön suosiota, mutta nykyisin albumia pidetään klassikkona. Sitä soitettiin radiossa ja siitä tuli pieni hitti. Ylilennon suosio TV-maassa alkoi kasvaa. Kesällä 1974 yhtye teki ensimmäisen TV-maan kiertueensa ja pääsi esiintymään myös televisioon. He herättivät hiljalleen myös esikuviensa, Avomeren ja Pakkolaskun, huomion. Ylilennon jäsenet olivat auttamassa Pakkolaskun kitaristi Juha Rautionahon armahtamisessa ja tämän myötä he ystävystyivät kaikkien Pakkolaskun jäsenten kanssa. Vuonna 1975 ilmestynyt kolmas albumi Another Mojo oli edelleen tyyntä myrskyn edeltä. Kaikilta näiltä kolmelta albumilta on myöhemmin noussut sellaisia hittejä joita kuullaan säännöllisesti Ylilennon keikoilla.

Aluksi Olavi Sevänen ei antanut Elon laajentaa Ylilento -yhtyettä. Vuoden 1976 alussa Sevänen kuitenkin antoi Elon ottaa uusia jäseniä mukaan ja Ylilentoon liittyi bluesharpisti Jouni Rubin. Hänen kanssaan yhtye loi uusia sovituksia kappaleistaan ja päätti ikuistaa ne livealbumille nimeltä Blues Comes to Town. Äänitykset tehtiin keikalla elokuussa 1976, mutta ne olivat liian huonolaatuisia joten kaikki uudelleenäänitettiin studiossa. Ylilento kuitenkin uskotteli pitkään albumin olevan aito livealbumi. Tästä seikasta huolimatta albumi on yksi Ylilennon arvostetuimpia.

Syksyllä 1976 rumpali Pekka Suihkola loukkaantui auto-onnettomuudessa lennettyään tuulilasista läpi. Hän sai munuaisvaurion ja jätti yhtyeen. Suihkola ei enää soittanut ja kuoli vuonna 1981 munuaisleikkauksen komplikaatioihin. Onnettomuus tapahtui lyhyellä varoitusajalla ennen seuraavaa keikkaa, että roudari Matti Sevänen yritti soittaa rumpuja. Sevänen soitti neljällä keikalla mutta antoi sitten periksi. Seuraava rumpali oli myös roudari, nimeltään Sergie Igmatulin. Hän oli mukana, kun Ylilento pääsi loppuvuonna 1976 ensimmäistä kertaa esiintymään suuren esikuvansa Avomeren kanssa. Hänkään ei ollut oikea muusikko ja erosi vuoden 1977 alussa. Samalla Jouni Rubin erosi yhtyeestä.

Elo olisi halunnut uuden huuliharpistin, mutta yhtyeessä ennen häntä soittanut Jouko Villanen oli palannut Isposeen ja palasi kokoonpanoon toiseksi laulajaksi ja kitaristiksi. Tämä kokoonpano oli Ylilennon harvoja, jossa soitti kolme kitaristia. Kokoonpanossa oli myös kaksi laulajaa josta Elo oli mielissään sillä sai keskittyä kitaransoittoon monissa kappaleissa.

Ylilennolle tuli kuitenkin ongelmia, kun Elo, Villanen ja Hytti ajautuivat huumeriippuvuuteen. Yhtyeen toiminta muuttui epäsäännölliseksi. Sevänen suostutteli heidät hoitoon. Toipumisen jälkeen he puhuivat julkisuudessa avoimesti riippuvuudestaan. Elolle jäi kuitenkin pitkäaikainen addiktio metadoniin, jota käytetään usein lääkkeenä huumeriippuvaisten kuntoutuksessa. Häikäilemättömänä persoonana tunnettu Villanen halusi Ylilennon omakseen ja pakotti Elon ottamaan metadonia pitkään, vaikka siitä seurasi myöhemmin terveysongelmia. Elolle kehittyi myös muita päihderiippuvuuksia joita Villanen ei hoitanut. Näin Villanen pystyi itse päättämään yhtyeen asioista Elon ollessa niin vahvasti lääkitty ettei pystynyt kuin kulkemaan Villasen mukana.

Villasella oli omia suunnitelmia Ylilennolle. Vuonna 1978 hän ja Elo erottivat Hytin, Jyrkäksen ja jopa Seväsen vaikka hän oli perustanut yhtyeen. Sevänen loukkaantui ja katkaisi pitkäksi aikaa yhteytensä Ylilentoon. Hän jäi Isposeen soittamaan Matti-veljensä kanssa jääden paitsi Ylilennon tulevasta menestyksestä. He matkustivat Porovanniemelle levyttämään Jalmari Jokamiehen toimiessa tuottajana. Jokamiehen piti löytää uudet jäsenet, mutta lopulta hänen ainoa löytönsä oli huuliharpisti Olavi Suokivi, joka oli hänen bändikaveri Jokamiesten Veljesorkesterista. Suokivi soitti ainoastaan levyllä ja ennen kiertuetta yhtyeeseen liittyi Veli Karkiainen.

Kun Ylilentoon ei löytynyt sopivia soittajia, Hytti ja Jyrkäs pyydettiin takaisin. Ylilento levytti albumin The Best Blues Ever, jonka nimestäkin huomasi kuinka Villanen oli aloittanut Seväsen väheksymisen. Hän myös neuvotteli itselleen suurimmat osingot. Jokamies hioi yhtyeen tyyliä tämän tyyliä valtavirran suuntaan. The Best Blues Ever menestyi erittäin hyvin ja nosti Ylilennon maanlaajuisesti tunnetuksi. Albumia seurannut kiertue oli kuitenkin vaikea, kun Elo toipui vielä huumeriippuvuudestaan ja retkahti muutamaan otteeseen.

Vuonna 1979 yhtye hajosi tilapäisesti Elon hermoromahduksen vuoksi sekä Villasen erotettua Hytin ja Jyrkäksen. Toiminta jatkui basisti Matias Tykkälän ja rumpali Victor Liljeströmin kanssa. Ylilento julkaisi albumin Strangers joka menestyi myös, tosin The Best Blues Everiä vähemmän. Ylilento oli näihin aikoihin erittäin railakkaasti elänyt yhtye.

Villanen päätti vuonna 1983 siirtyä Ylilennon manageriksi ja uudisti kokoonpanon. Yhtyeen suosio oli laskenut, vaikka levyttivät albumit Lean On (1981) ja Kings (1982). Huomion saamiseksi silloinen Pakkolasku -yhtyeen kokoonpano liittyi Ylilentoon säestämään Eloa. Pakkolaskussa soittivat tuolloin kitaristi-laulaja Ilkka Salonen, kitaristi Pauli Kaartinen, basisti Kaarlo Hytti joka näin ollen palasi Ylilentoon sekä rumpali Jouni Halonen. Tämä kokoonpano kuitenkin hajosi jo vuonna 1984 Salosen palattua Pakkolaskuun. Villanen palasi kokoonpanoon vielä kuuden vuoden ajaksi ja toimi samalla managerina. Bassoon tuli Pertti Laatokka ja rumpuihin entinen Avomeri-jäsen Olavi Kunnas.

Ylilento jatkoi levyttämistä aiempaa matalammalla profiililla. Hän siirtyi takaisin alkuaikojen tyyliinsä, jossa ei ollut huuliharpistia. Elon ja Villasen johdolla Ylilento levytti vielä kolme albumia: She Moves Me (1984), I'm Ready (1987) ja Satisfied (1989). Vuonna 1990 Villanen päätti lopetti soittamisen, mutta jatkoi Ylilennon managerointia pitäen yhtyeen otteessaan sekä Elon pahasti pielessä ollutta lääkitystä.

Keväällä 1991 uusi nuoremman polven rock-muusikoista koostettu Ylilento julkaisi blues rockia sisältävän albumin nimeltä Shakin' Goin' On. Elon lisäksi laulajana toimi basisti Duncan Boss. Albumi oli suunnattu rockia kuunnelleelle nuorisolle, myi hyvin ja nosti Ylilennon uran uudelle tasolle 10 vuoden hiljaisemman kauden jälkeen. Sitä seurasi useita samalle kohdeyleisölle suunnattuja kiertueita ja livealbumi Show Every Day. Ylilento pääsi jatkossa soittamaan samoilla suurilla estradeilla, joilla suositut rock-yhtyeet esiintyivät. Elo oli kuitenkin huonossa kunnossa. Duncan Boss ei ollut tyytyväinen heikkotasoisiksi vajonneisiin esiintymisen ja jätti yhtyeen vuonna 1994. Tämän jälkeen Ylilento jatkoi ainoastaan Elon laulaessa.

Vuonna 1997 yhtye levytti albumin Best Sellers, jonka lopputuloksesta Elo ei edes välittänyt. Seuraavana vuonna kokoonpano vaihtui jälleen. Rymy-Eetun yhtyeestä tunnettu Tahvo Narikka soitti Ylilennossa 1990-luvun lopussa, sitten hänen tilalleen liittyi Jan Erlanger. Erlangerin, Ari Lappalaisen ja Kake Kransin muodostama kokoonpano levytti vuonna 2000 albumin Gypsy King. Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2002 ilmestyi Old Dirt Road. Pian albumin jälkeen rumpaliksi vaihtui Ken Pihlström.

Marraskuussa 2004 Ylilento koki menetyksen. Basisti Ari Lappalainen pyörtyi kesken keikan, mutta virkosi ja meni takahuoneeseen. Takahuoneessa hän lyyhistyi ja kuoli. Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi todettiin sydämen vajaatoiminta. Hän oli ollut aikaisemmin samana vuonna sydänvian takia tarkkailussa sairaalassa. Tragedia johti lopulta kokoonpanon hajoamiseen. Villanen kasasi vielä yhden Ylilento-kokoonpanon joka keikkaili Elon kanssa vuonna 2005.

Lopulta vuonna 2006 Jouko Villanen erotettiin Ylilennon managerin työstään. Villanen oli itse alkoholisoitunut ja alkanut tehdä työtään epäpätevästi. Hän kuoli myöhemmin syöpään vuonna 2015. Ylilennon ja Elon pelastajaksi muodostui kitaristi Anton Eklundh, josta tuli myös Ylilennon manageri. Elo tuskin kykeni enää puhumaan tai soittamaan, mutta Eklundh aloitti hänen kuntouttamisen. Elo pääsi hitaasti eroon huumeista, alkoholista ja tupakasta. Vuoteen 2009 mennessä hän oli päässyt täysin eroon riippuvuuksistaan, mutta ne ovat jättäneet häneen jälkeensä eikä Elo ole enää nuoruutensa vedossa.

Elolle tapahtui kuntoutumisensa lisäksi toinen suuri asia. Hän paljasti Eklundhille kaipaavansa vanhoja bändikavereitaan ja heidän kanssa soittamistaan. Eklundh päätti järjestää heille jälleennäkemisen. Syyskuussa 2006 Elo, Olavi Sevänen, Kaarlo Hytti ja Jouni Rubin tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Sevänen oli kaikki vuodet kaivannut perustamaansa yhtyettään. He aloittivat neuvottelut hänen paluustaan sekä Ylilennon oikeuksien jakamisesta Elon ja Seväsen kesken. Helmikuussa 2007 ilmoitettiin Ylilennon uudelleenkokoamisesta Elon, Seväsen, Hytin, Eklundhin ja edesmenneen Pekka Suihkolan tilalle tulleen rumpali Pasi Björnin muodostamalla kokoonpanolla. Heidän suosionsa oli heti suuri. Ylilentoa arvostettiin yhtenä TV-maalaisen bluesin kivijaloista. Eklundh jäi kokoonpanosta sivuun vuonna 2008 ja siirtyi yksinomaan manageriksi. Tuolloin useita vierailuja keikoilla tehnyt Jouni Rubin palasi kokoonpanoon.

Ylilento julkaisi vuonna 2009 konsertti-DVD:n sekä seuraavana vuonna 2010 livealbumin Bluesmans, jotka olivat nauhoitettu eri konserteissa. Uusvanhan kokoonpanon ensimmäinen studioalbumi Foundation ilmestyi vuonna 2013. Albumista ei tullut suurta hittiä huolimatta kovasta mainonnasta, mutta yhtye esitti silti sen kappaleita keikoilla pitkään. Keikkasuosio säilyi suurena. Vuonna 2015 ilmestyi uusia versioita vanhoista kappaleista sisältänyt albumi Ylilento Tonight.

Toukokuussa 2016 Jere Elo sai aivoinfarktin, mutta toipui siitä niin hyvin, että julkaisi syyskuussa 2017 Ylilennon kanssa uuden albumin Driving Forever ja lähti lokakuussa kiertueelle. 3. marraskuuta Elo sai sairauskohtauksen kesken keikan. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänen tilansa vakiintui. Sairauskohtauksen vuoksi kiertue keskeytettiin. Ylilento jäi muutamaksi vuodeksi tauolle, Elon ollessa kuntoutuksessa.

Keväällä 2020 Ylilento palasi julkaisemalla albumin I Got It Bad. Yhtye oli valmis lähtemään keikoille Elon ollessa paremmassa kunnossa. He ehtivät kuitenkin esiintyä vain yhden kerran maaliskuussa 2020, ennen kuin koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne pakotti myös Ylilennon jäämään tauolle. TV-maan koronatilanteen helpotettua, alkusyksyllä 2020 Ylilento oli palaamassa lavoille. 5. syyskuuta 2020 he olivat valmistautumassa esiintymään Pustilassa, kun basisti Kaarlo Hytti kaatui takahuoneessa lyöden samalla päänsä. Hän menehtyi päävammoihin saamastaan ensiavusta huolimatta. Hytin kuolemasta järkyttyneet Ylilennon jäsenet vetäytyivät pohtimaan tulevaisuuttaan ja saivat lisää vastoinkäymistä. Huuliharpisti Jouni Rubin kuoli muutamaa viikkoa aiemmin todettuun keuhkosyöpään 22. toukokuuta 2021. Lisäksi kitaristi Olavi Sevänen sairastui ALS-tautiin ja joutui lopettamaan muusikon uransa. Hän jätti perustamansa yhtyeen vuonna 2022.

Kun Ylilennon kokoonpano oli lyhyessä ajassa hajonnut, manageri Anton Eklundh päätti koota uuden kokoonpanon, sillä Elolla oli halu jatkaa. Uusi kokoonpano julkistettiin lokakuussa 2022. Elon ja Eklundhin lisäksi Ylilennossa soittavat basisti Inka Heikinheimo, rumpali Rauno Koskenkylä ja huuliharpisti Aki Haukka.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avomeren kokoonpanot
1971–1973 (alkuperäinen)
1973
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Matti Sevänen – basso
  • Pekka Suihkola – rummut
1973–1974
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – basso
  • Pekka Suihkola – rummut
1974–1976
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Pekka Suihkola – rummut
1976
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Pekka Suihkola – rummut
  • Jouni Rubin – huuliharppu
1976
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Matti Sevänen – rummut
  • Jouni Rubin – huuliharppu
1976–1977
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Sergie Igmatulin – rummut
  • Jouni Rubin – huuliharppu
1977–1978
1978
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Jouko Villanen – laulu, kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Raimo Jyrkäs – rummut
  • Olavi Suokivi – huuliharppu
1978–1979
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Jouko Villanen – laulu, kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Raimo Jyrkäs – rummut
  • Veli Karkiainen – huuliharppu
1979–1983
1983–1984
1984–1990
1990–1994
1994–1998
1998–2000
2000–2002
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Jan Erlanger – kitara
  • Ari Lappalainen – basso
  • Kake Krans – rummut
2002–2004
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Jan Erlanger – kitara
  • Ari Lappalainen – basso
  • Ken Pihlström – rummut
2005–2006
2007–2008
2008–2020
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Kaarlo Hytti – basso
  • Pasi Björn – rummut
  • Jouni Rubin – huuliharppu
2020–2021
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Pasi Björn – rummut
  • Jouni Rubin – huuliharppu
2021–2022
  • Jere Elo – laulu, kitara
  • Olavi Sevänen – kitara
  • Pasi Björn – rummut
2022– (nykyinen)

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]