Pakkolasku

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pakkolasku oli TV-maalainen blues-yhtye. Yhtye on kotoisin Naalasta. Vuodesta 1967 alkaen aina vuoteen 2024 asti toiminnassa ollutta Pakkolaskua pidetään yhdessä Avomeren ja Ylilennon kanssa TV-maan merkittävimpinä blues-yhtyeinä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkolaskun perustivat kitaristit Juha Rautionaho ja Ilkka Salonen vuonna 1967 Naalassa. Esikuvina olivat yhdysvaltalaiset blues-artistit sekä kotimainen Avomeri, jonka ensimmäiseen faneihin Pakkolaskun jäsenet kuuluivat. Rautionaho soitti myös huuliharppua, pianoa sekä lauloi. Hän ja Salonen olivat parhaat ystävät ja viettivät vapaa-aikansa pääasiassa kahdestaan. Pakkolasku oli alusta alkaen heidän yhteinen projekti, jonka muut jäsenet vaihtelivat.

Ensimmäisessä kokoonpanossa Salonen soitti bassoa, Juho Kirjasniemi rumpuja ja Matti Ikäkoivu harmonikkaa. Harmonikkaa ei kuitenkaan kuultu Pakkolaskussa pitkään. Vuoteen 1968 mennessä Kirjasniemi ja Ikäkoivu olivat lähteneet. Tilalle tulivat basisti Kimmo Viippola, jolloin Salonen vaihtoi kitaraan ja rumpali Pentti Askeli. Viippola ei soittanut bassoa pitkään, mutta palasi takaisin vuonna 1969 jolloin hän toimi toisena laulajana. Yhtye halusi itselleen kaksi laulajaa, kuten Avomeri. Bassoa soitti tämän jälkeen hetken Seppo Vismanen, ennen kuin tilalle tuli Kari Tauro. Vuonna 1969 rumpali vaihtui jälleen, yhtyeeseen liittyi Jorma Uimari. Tämän myötä koossa oli Pakkolaskun tunnetuin ja parhaana pidetty kokoonpano.

Kun oikeat soittajat olivat löytyneet, Pakkolasku alkoi esiintyä illanvietoissa ja muissa tapahtumissa. Pakkolaskun jäsenet olivat myös katumuusikoita, jotka soittivat Naalassa ja kesäaikaan myös muissa Nuormaan kaupungeissa, kuten Korholassa, TV-kaupungissa ja Porovanniemellä (nykyinen Nostislandia). 1970-luvun alussa keikkamatkat alkoivat suuntautua ympäri TV-maata. Näillä reissuilla yhtye tapasi ensimmäisen kerran esikuvansa Avomeren ja myös tulevan Ylilento-keulakuvan Jere Elon, joka seurasi heidän keikkaansa Isposessa.

Vuoden 1970 joulukuussa Pakkolasku matkusti Porovanniemelle äänittämään ensimmäisen singlensä. Tuolloin yhtye levytti kappaleet "Mr. President" ja "Lemon". Seuraavan kerran yhtye levytti jo vuoden 1971 maaliskuussa. Tuosta sessiosta julkaistiin ensin kappaleet "I Wanna Play" ja "The TV Land Blues", ja kun jälkimmäisestä tuli hitti, julkaistiin vielä samaan aikaan äänitetyt kappaleet "Naala Blues" ja "Five Friends Blues", jotka myivät niin ikään hyvin.

Pakkolaskun jäsenet olivat useita kertoja vankilassa. He elivät raskasta kasinoiden, bordellien, tanssilavojen, tupakan, alkoholin, ajamisen ja valvomisen täyttämää elämää. Kimmo Viippola sai vuonna 1971 puukotettuaan miestä tanssilavalla Korholassa. Viippola istui vankilassa vuoden ja vapautui toukokuussa 1972. Muut jäsenet kävivät usein tapaamassa Viippolaa ja soittelemassa hänen kanssaan, minkä lisäksi Pakkolasku onnistui järjestämään onnistuneita vankilakeikkoja Korholan vankilassa.

Viippolan vapauduttua vuonna 1972 Pakkolaskulla oli kiire päästä levyttämään. He saivat levytyssopimuksen hyvätasoisten keikkojensa avulla. Yhtye pääsi studioon, jossa he levyttivät uudestaan kaikki aiemmin julkaistut singlensä, joita oli yhteensä kuusi kappaletta. LP-levyn kääntöpuolelle levytettiin vielä neljä uutta kappaletta, joista neljäs oli improvisoitu noin kymmenen minuuttia kestänyt jammailu "Bad Blues". Yhtye tapasi soittaa sitä keikkapaikkojen takahuoneessa valmistautuessaan keikkoihin, mutta siihen mennessä ei vielä lavalla. Ensimmäisen albumin nimeksi annettiin Pakkolasku Blues ja se ilmestyi marraskuussa 1972.

Vuonna 1973 Pakkolasku päätti äänittää livealbumin, joka nimeksi annettiin Big City. Se ei ollut varsinainen livealbumi, sillä todellisen keikan sijaan se äänitettiin NR:n radiostudiossa. Pakkolasku osallistui NR:n radio-ohjelmaan, jossa rock- ja pop-yhtyeet esiintyivät studioyleisölle. Ohjelma radioitiin myöhemmin. Pakkolaskun esitys oli ainoa, joka julkaistiin albumina heti tuoreeltaan. Big City menestyi Pakkolasku Bluesia paremmin. Yhtyeen kehuttiin soittavan paremmin ja energisemmin. Pakkolasku alkoi saada mainetta ympäri TV-maan ja keikat lisääntyivät.

Kolmas albumi The TV Land Blues ilmestyi vuonna 1974. Pian albumin ilmestymisestä Juha Rautionaho joutui vankilaan tapettuaan serkkunsa. Pakkolaskun ihailijoiden, joiden etunenässä olivat Ylilennon jäsenet, ansiosta Rautionaho armahdettiin vuoden 1975 keväällä. He ystävystyivät Ylilennon jäsenten kanssa. Yhtye siirtyi jälleen levytysstudioon ja tuloksena oli albumi Are You Ready to Blues. Albumin jälkeen Pakkolasku keikkaili ahkerasti, kuin yrittäen korvata ajan joka oli menetetty Rautionahon vankituomion vuoksi.

Kesällä 1976 basisti Kari Tauro joutui vankilaan pahoinpitelystä tuomittuna. Taurolla oli tapana ratkoa yhtyeen riidatkin nyrkeillään. Pakkolaskun muut jäsenet eivät halunneet jäädä enää uudestaan tauolle, joten Tauro erotettiin. Tilalle otettiin Raimo Pusula. Hän oli mukana Pakkolaskun ensimmäisessä TV-esiintymisessä, joka on saavuttanut legendaarisen aseman ihailijoiden keskuudessa.

Syksyllä 1976 Pakkolasku keikkaili Aiglatsonin kanssa ja tämä toi heitä jälleen enemmän tunnetuksi suurelle yleisölle ja erityisesti nuorelle sukupolvelle. Kiertue oli kuitenkin levoton, sillä Aiglatson yhtyeineen pelästyi Pakkolaskun hurjaa elämäntapaa. Viippola teki julman tempun iskemällä Aiglatsonin rumpali Martti Taimilan naisystävän ja lähtemällä tämän kanssa Suomeen. Hänen välinsä Pakkolaskun jäseniin rikkoutuivat pitkäksi aikaa, sillä muut loukkaantuivat. Pakkolasku pärjäsi vielä yhdellä laulajalla, mutta kun rumpali Jorma Uimari vangittiin alaikäisen (15-vuotiaan) ihailijan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhtye joutui lähtemään Aiglatsonin kiertueelta. Aiglatson oli vain helpottunut päästessään eroon hurjista miehistä.

Yhtye jatkoi vielä vuoden 1976 lopussa keikkailua basisti Hannu Ylikylän ja rumpali Jukka Larjon kanssa. Tällä kokoonpano Pakkolasku oli kiertueella Rymy-Eetun kanssa sekä pääsi uransa toiseen televisioesiintymiseen vuoden 1977 helmikuussa.

Suuren kokoonpanomuutoksen myötä henkilökemiat eivät kuitenkaan toimineet. Rautionahon ja Salosen ystävyys alkoi kärsiä aiheuttaen riitoja kaikesta. Alkuperäinen Pakkolasku hajosi vuonna 1976, jolloin Salonen päätti erottaa Rautionahon ja kaikki muut jäsenet. Hän otti yhtyeen omakseen ja tämän jälkeen Pakkolasku oli pitkään hänen sooloprojektiksi mielletty yhtye. Pakkolasku etääntyi myös hieman alkuperäisestä blues-konseptistaan ja otti rock-vaikutteita. Salonen ei kuitenkaan koskaan sietänyt, jos Pakkolaskua kutsui rock-yhtyeeksi.

Vuonna 1977 Pauli Kaartinen liittyi Pakkolaskuun laulaja-kitaristiksi ja pysyi tässä pestissä kahdeksan vuotta. Kari Tauro palasi vähäksi aikaa basistiksi, mutta hänenkin välit Saloseen olivat myrskyisät ja basistiksi tuli pian Veikko Mäkipörhölä. Rumpujen taakse istahti Pertti Ravolainen. Sekavien vaiheiden jälkeen Pakkolasku sai ryhtiä toimintaansa ja levytti samana vuonna EP:n Can't Fail ja studioalbumin Monday, Tuesday, Wednesday. Kaartinen oli laulunkirjoittaja. Erona vanhaan Pakkolasku alkoi levyttää ja esittää myös omaa tuotantoaan.

Vuonna 1979 basisti ja rumpali vaihtuivat jälleen. Bassoa soittamaan tuli Kaarlo Hytti, entinen Ylilento-basisti sekä rumpuihin tuli Jouni Halonen. Tätä kokoonpanoa pidetään vuosien 1969–1976 kokoonpanon kanssa yhtenä Pakkolaskun parhaista. Tällä miehityksellä Pakkolasku levytti suurimman menestysalbuminsa, Best Stay Woke. Albumilta löytyy yhtyeen suurin hitti, "The Homes".

Pakkolasku teki vuonna 1981 yhteistyötä Kuusi pistoolia -punk-yhtyeen kanssa ja he levyttivät yhdessä albumin Swindle. Salonen ilmaisi pitävänsä kohutun punk-yhtyeen asenteesta ja niin ikään Kuusi pistoolia -yhtye ihaili Pakkolaskua. Seuraava albumi Roulette ilmestyi vuonna 1982.

Vuosina 1983 ja 1984 Pakkolaskun jäsenet soittivat Ylilennossa säestäen Jere Eloa. He tekivät kehuttuja keikkoja, mutta tämä vaihe jäi lyhyeksi, kun Salonen halusi palata Pakkolaskun nimen alle.

Vuonna 1985 kokoonpano tuli tiensä päähän ja Pakkolasku hajosi tilapäisesti. Salonen ei kuitenkaan koskaan pysähtynyt ja pian yhtye keikkaili uusien miesten kanssa: laulaja-pianistina oli Jari Konka, basistina Tuomas Pihlajakoski ja rumpalina Petteri Aapio. He olivat nuorempaa sukupolvea ja olleet vasta lapsia, kun Pakkolasku perustettiin vuonna 1967. Salonen oli nyt ainoa kitaristi. Tässä vaiheessa Pakkolaskulla ei enää ollut tekemistä vanhakantaisen bluesin kanssa.

Lokakuussa 1986 ilmestyi Pakkolaskun paluualbumiksi mainostettu Real Wild Band.

Kesällä 1988 julkaistu There She Comes -albumi tehtiin Kuusi pistoolia -kitaristi Matti Häijyn kanssa, joka oli ystävystynyt parhaiten Pakkolaskun kanssa. Kuusi pistoolia oli noihin aikoin hiipumassa. Sen hajottua vuonna 1989 Häijy liittyi Pakkolaskuun. Myöhemmin Häijy on muistellut tätä yhtenä uransa huippuhetkistä. Hän keikkaili Pakkolaskun kanssa vuoden verran ja tämä ikuistettiin livealbumiksi Pakkolasku with Matti Häijy (1990). Vuoden 1990 jälkeen yhtye jatkoi yhdellä kitaralla.

Ura jatkui albumilla Livin' on the Edge of Life, joka julkaistiin kesäkuussa 1990.

Vuonna 1992 Pakkolaskun rumpaliksi vaihtui Pasi Björn, joka soitti myöhemmin Ylilennossa vuodesta 2007 vuoteen 2022.

Syksyllä 1993 ilmestyi albumi Very Pure.

Tiivis keikkailu johti jälleen kokoonpanon hajoamiseen. Jari Konka ja Tuomas Pihlajakoski lähtivät vuonna 1995. Pasi Björn pysyi rumpalina. Mukaan tulivat basisti Sakari Larkkonen ja pianisti Esa Saukkosaari.

Useat Pakkolaskun ihailijat kaipasivat yhtyeen entisiä jäseniä. Sisimmässään myös Salonen kaipasi menneitä aikoja, vaikka julkisesti liputti uuden Pakkolaskun puolesta. Vuonna 1995 tapahtui monien ihailijoiden odottama yhteenpaluu Kimmo Viippolan kanssa. Salonen sopi erimielisyydet Viippolan kanssa, jonka kanssa hänellä oli ollut vuosikymmenien välirikko. Viippola palasi laulamaan Pakkolaskuun ja tästä myös ihailijat olivat riemuissaan.

Maaliskuussa 1996 julkaistiin albumi Heydays, jonka sanat vilisivät Viippolan ja Salosen nuoruusmuistoja sekä viittauksia Pakkolaskun alkuaikoihin. Musiikillisesti Pakkolasku palasi albumilla alkuperäiseen blues-tyyliinsä. Viippola innosti Salosen unohtamaan blues rockin ja keskittymään olennaiseen.

Kesällä 1996 Pakkolasku keikkaili Lasse Myllymäen toimiessa basistina.

12. elokuuta 1996 Kimmo Viippola kuoli sydänkohtaukseen, jonka aiheutti synnynnäinen sydänvika jota ei oltu koskaan huomattu. Viippolan oli tunnettu humoristi ja nuoren ikänsä vuoksi monet hänen ystävistä ja työtovereista ​​uskoivat hänen kuolemansa olevan vain yksi vitsi. Vain kaksi päivää aiemmin Viippola oli soittanut viimeisen keikkansa Pakkolaskun kanssa.

Viippolan kuolemasta masentunut Salonen piti tauon. Hautajaisissa hän tapasi pitkästä aikaa Juha Rautionahon, Kari Tauron ja Jorma Uimarin. He päättivät auttaa Viippolan vähävaraisia omaisia järjestämällä Viippolalle muistokonsertin. He kokoontuivat yhteen nelihenkisellä kokoonpanolla ja alkoivat harjoitella. Muut huomasivat Salosen pitkään jatkuneen lääkkeiden ja huumausaineiden väärinkäytön olevan todella vakava.

Tammikuussa 1997 Pakkolasku esiintyi Kimmo Viippolan muistokonsertissa Rautionahon, Tauron ja Uimarin kanssa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Esiintymisestä tehtiin livealbumi Genius. Jäsenet olivat muistokonsertin aikoihin lämpimissä väleissä, mutta sitten henkilökemiat jälleen ajautuivat solmuun. He kuitenkin jatkoivat keikkailua kesällä 1997.

Vuonna 1998 yhtye levytti albumin The Wink of Eye, joka julkaistiin syyskuussa 1999. Albumin teon aikaan Salonen päihdytti itseään raskaasti huumeilla ja alkoholilla. Albumi muistetaan lähinnä siitä, että se jäi Salosen viimeiseksi.

Muutama viikko The Wink of Eye -albumin ilmestymisestä, Ilkka Salonen kuoli 30. syyskuuta 1999 kokaiinin ja barbituraattien yliannostuksen. Työnarkomania kulki käsi kädessä huumeriippuvuuden kanssa ja verotti Salosen terveyttä. Tiiviistä työtahdistaan tunnettu Salonen sanoi ehtivänsä levätä, kun on kuollut. Hän uurastikin loppuun saakka. Ennen kuolemaansa Salonen työsti omaelämäkertaansa, jonka hän oli luvannut ilmestyvän vuonna 2000. Veren tahrima käsikirjoitus löytyi kitaristin ruumiin vierestä.

Pakkolasku oli kohdannut suuria vaikeuksia, kun he menettivät sekä Viippolan että Salosen. Rautionaho, Tauro ja Uimari kuitenkin jatkoivat sinnikkäästi. Parin vuoden suruajan jälkeen vuonna 2001 Pakkolaskuun liittyivät laulaja Duncan Boss ja kitaristi Markku Ollonen.

Vanhat jäsenet kokivat luovaa uudistumista, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä uusien muusikoiden kanssa. Tämä toi Pakkolaskun musiikkiin uusia elementtejä, ja heitä alettiin pitää entistä modernimpina bluesin tulkitsijoina. Yhtyeen soundi säilytti kuitenkin uskollisuuden perinteille, ja keikat olivat entistä suurempia tapahtumia, joissa vanhat ja uudet fanit kohtasivat.

Yhtye löysi uutta puhtia, ja he julkaisivat vuonna 2005 albumin I Think To Myself, joka sai ylistystä paluusta "juurilleen", bluesin syvimmän ytimen äärelle. Seuraavana vuonna 2006 ilmestyi livealbumi Felt Okay.

Pakkolaskulle 2000-luvun vuodet toivat ansaittua kunnioitusta vanhoina mestareina, ja heidän keikkansa vetivät suuria yleisöjä.

Vuonna 2010 Duncan Boss ja Markku Ollonen lopettivat Pakkolaskussa. Vanha kolmikko Rautionaho, Tauro ja Uimari jatkoivat edelleen yhtyeessä. Mukaan tulivat laulaja Richard Fogde sekä kitaristi Pekka Littu. Fogde kuitenkin lähti jo seuraavana vuonna, sillä ei kokenut Pakkolaskua omaksi jutukseen. Tällä kertaa yhtyeeseen liittyi kitaristi-laulaja Petri Myllyvainio. Hän otti yhtyeessä huomattavan roolin ja nousi lauluntekijäksi Rautionahon rinnalle. Tuossa kokoonpanossa oli kolme kitaristia, jolloin Rautionaho soitti entistä enemmän huuliharppua ja pianoa.

Todennäköisimmin viimeiseksi Pakkolaskun albumiksi jäänyt Hangin' Out ilmestyi vuonna 2013. Rautionaho ja Myllyvainio sävelsivät, sanoittivat ja sovittivat sen materiaalin pääasiassa yhdessä.

Hangin' Out -kokoonpanon viimeinen keikka oli 22. joulukuuta 2015. Seuraavana vuonna 2016 Pakkolasku piti taukoa. Tuolloin Juha Rautionaholta leikattiin virtsarakon syöpä. Hänen toipuessa rumpali Jorma Uimari riisti henkensä 29. marraskuuta 2016 yli 20 vuotta kestäneen sietämättömän tinnituksen takia. Kuolinsyy kerrottiin julkisuuteen vasta toukokuussa 2017. Uimarin kuoltua Pekka Littu jätti yhtyeen.

Menestyksestä huolimatta Pakkolasku esiintyi 50-vuotisjuhlakonsertissaan Naalassa 9. syyskuuta 2017. He esiintyivät erikoiskokoonpanolla, jonka muodostivat Rautionaho, Myllyvainio, Tauro, Markku Ollonen (kitara) ja Pentti Askeli (rummut), joka oli aikoinaan mukana ennen Uimaria. Ollonen ja Askeli eivät esiintyneet yhtyeessä sen enempää ja myös Tauro jätti yhtyeen. Rautionaholle ja Myllyvainiolle jäi kuitenkin kipinä jatkaa yhtyettä.

Vuonna 2018 Pakkolasku julkisti uuden kokoonpanonsa, jossa soittivat Rautionahon ja Myllyvainion lisäksi Jukka Rankka (basso) ja Tapio Pienonen (rummut). Rautionaho oli jäänyt ainoaksi alkuperäisjäseneksi. Pakkolasku jatkoi keikkailua satunnaisesti joka vuosi. 2020-luvun alussa he julkaisivat vielä muutaman singlen.

Elokuussa 2023 Pakkolasku esiintyi viimeistä kertaa ja tuolloin myös entinen basisti Kari Tauro oli mukana vierailijana. Konsertti nauhoitettiin ja myöhemmin lokakuussa 2024 se julkaistiin livealbumilla Irreplaceable.

Kari Tauro kuoli 20. lokakuuta 2023 linja-autoturmassa. Hän matkusti linja-autossa, joka syöksyi alas sillalta ja syttyi palamaan.

Vielä Tauron kuoleman jälkeen Rautionaho suunnitteli hänelle muistokonserttia, jossa Pakkolasku esiintyisi.

Juha Rautionaho kuoli muutama kuukausi myöhemmin 8. tammikuuta 2024 jäätyään auton alle. Hän nousi linja-autosta ja lähti ylittämään tietä linja-auton takaa, kun samasta suunnasta tullut henkilöauto törmäsi häneen. Ketään tunnetuimman kokoonpanon jäsentä ei ole enää elossa. Petri Myllyvainio kertoi joitain päiviä myöhemmin, ettei yhtye jatka ilman Rautionahoa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkolaskun kokoonpanot
1967–1968 (alkuperäinen)
1968
1968–1969
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Seppo Vismanen – basso
  • Pentti Askeli – rummut
1969–1976
1976
  • Kimmo Viippola – laulu
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Raimo Pusula – basso
  • Jorma Uimari – rummut
1976–1977
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Hannu Ylikylä – basso
  • Jukka Larjo – rummut
1977
1977–1979
  • Pauli Kaartinen – laulu, kitara
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Veikko Mäkipörhölä – basso
  • Pertti Ravolainen – rummut
1979–1985
1985–1989
1989–1990
  • Jari Konka – laulu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Matti Häijy – kitara
  • Tuomas Pihlajakoski – basso
  • Petteri Aapio – rummut
1990–1992
  • Jari Konka – laulu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Tuomas Pihlajakoski – basso
  • Petteri Aapio – rummut
1992–1995
  • Jari Konka – laulu, piano
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Tuomas Pihlajakoski – basso
  • Pasi Björn – rummut
1995–1996
1996
  • Kimmo Viippola – laulu
  • Ilkka Salonen – kitara
  • Lasse Myllymäki – basso
  • Esa Saukkosaari – piano
  • Pasi Björn – rummut
1997–1999
2001–2010
  • Duncan Boss – laulu
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Markku Ollonen – kitara
  • Kari Tauro – basso
  • Jorma Uimari – rummut
2010–2011
  • Richard Fogde – laulu
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Pekka Littu – kitara
  • Kari Tauro – basso
  • Jorma Uimari – rummut
2011–2016
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Petri Myllyvainio – laulu, kitara
  • Pekka Littu – kitara
  • Kari Tauro – basso
  • Jorma Uimari – rummut
2017
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Petri Myllyvainio – laulu, kitara
  • Markku Ollonen – kitara
  • Kari Tauro – basso
  • Pentti Askeli – rummut
2018–2023
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Petri Myllyvainio – laulu, kitara
  • Jukka Rankka – basso
  • Tapio Pienonen – rummut
2023
  • Juha Rautionaho – laulu, kitara, huuliharppu, piano
  • Petri Myllyvainio – laulu, kitara
  • Kari Tauro – basso
  • Jukka Rankka – basso
  • Tapio Pienonen – rummut

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]