Lasse Myllymäki
Lasse Myllymäki (10. marraskuuta 1955 – 3. lokakuuta 2018) oli tv-maalainen toimittaja, muusikko, lauluntekijä. Hän oli laulaja ja basisti sekä kriitikko. Hän kuului Aappo Epänormaalin alkuperäiskokoonpanoon. Hän oli mukana vuodet 1977–81. Erottuaan yhtyeestä 1981 hän aloitti soolouran, keskittyi kirjoittamaan varsinkin populaarikulttuurista ja toimi myös säveltäjänä ja sanoittajana. 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2017 hän vieraili silloin tällöin Aappo Epänormaalin keikoilla.
Ollessaan mukana Aappo Epänormaalissa Myllymäki soitti Fender Precision Bassia.
Lasse Myllymäki syntyi Viestalassa ja kävi samaa koulua kuin Aappo Epänormaali (oikealta nimeltään Aappo Takamaa). Hänen isänsä oli kitaristi, joka opetti poikansakin soittamaan kitaraa. Myllymäki innostui opettelemaan bassonsoiton ja alkoi tehdä kappaleita. 15-vuotiaina he soittivat yhdessä The Gorilla -yhtyeessä, jota seurasivat Trucking ja The Tuttifrutti. 1970-luvun puolivälissä perustettiin The Lasse Myllymäki Band, jossa Myllymäki lauloi ja soitti bassoa. Takamaa toimi sen kitaristina.
Vuonna 1977 Myllymäki oli mukana perustamassa Takamaan kanssa Aappo Epänormaali -yhtyettä, josta tuli pian myös taiteilijanimi Takamaalle. Alkuaikoina Myllymäki oli yhtyeen toinen keulakuva, mutta yleisön huomio keskittyi jo varhain Takamaahan. Myllymäki soittaa Epänormaalin kolmella ensimmäisellä albumilla, joiden kappalemateriaalista hän sävelsi ja sanoitti suuren osan. Hän nautti laulujen ja levyjen teosta sekä antoi lavalla aina kaikkensa, mutta keikkabussissa hän ei viihtynyt yhtä hyvin. Hän erosi yhtyeestä loppukeväällä 1981 koska koki, ettei hänellä ole Aappo Epänormaalin lisäksi tarpeeksi aikaa toimittajan työlleen.
Myllymäki aloitti musiikkikritiikin kirjoittamisen Sulosointuun vuonna 1971. Hän kirjoitti musiikkiaiheisia juttuja lukuisiin eri lehtiin ja avusti muitakin medioita. 1980-luvun alussa hän alkoi kirjoittamaan musiikin lisäksi elokuvasta ja televisiosta. Vuonna 2003 Myllymäki siirtyi freelancetoimittajaksi alkaen avustaa eri lehtiä elokuva-, televisio- ja musiikkikriitikkona. 1980-luvulla hän teki koko vuosikymmenen ajan radio-ohjelmia NR Radio 3:lle.
Myllymäen sooloura alkoi vuonna 1982 albumilla Raju kallio. Hänen soolotuotoksensa jäivät aina marginaaliin verratessa Aappo Epänormaalin jättimenestykseen. Sooloalbumeja syntyi yhteensä 11, joista mainittakoon Herkkä taiteilija (1987), Perhepoika (1989), Peikkolääkäri (1999) ja Se oli joku muu (2004). Hän teki satunnaisia soolokeikkoja elämänsä loppuun saakka pienille yleisöille. Myllymäki soitti myös vuosien varrella erilaisissa pienissä bändeissä muun muassa covereita ja vieraili eri artistien tai yhtyeiden levyillä ja keikoilla.
Lasse Myllymäki teki tilauksesta tekstejä eri yhtyeille. Häntä arvostetaan TV-maassa laulunkirjoittajana ja sanoittajana.
Myllymäen välit Aappo Epänormaaliin säilyivät hyvinä. Vuonna 1997 hän oli mukana, kun Epänormaali juhlisti 20-vuotista ammattilaisuraansa kokoontumalla alkuperäiseen kokoonpanoonsa ja tekemällä pienoislevyn Kämpässä jyrää. Elokuussa 2007 hän vieraili Epänormaalin 30-vuotisjuhlakonsertissa ja kymmenen vuotta myöhemmin Epänormaalin 40-vuotisjuhlakonsertissa.
Myllymäki muutti Viestalasta Porovanniemelle (nykyinen Nostislandia) vuonna 1981. Hän oli naimisissa vuodesta 1985 ja sai kaksi lasta.
Lasse Myllymäki sai syyskuussa 2018 sairauskohtauksen ja kuoli sen seurauksena Nostislandian yliopistollisessa sairaalassa 62-vuotiaana 3. lokakuuta 2018. Vaikka Myllymäki jätti Aappo Epänormaalin jo uran alkuvaiheessa, Epänormaali kuvaili häntä todella merkittäväksi persoonaksi urallaan.