Kaljakurkut

Kaljakurkut on tv-maalainen yhtye, jonka musiikki tyyli on raskaan rockin, boogierockin ja punkin sekoitusta. Kaljakurkuista tuli hyvin suosittu 1980-luvun puolivälissä ja se kuuluu edelleen TV-maan suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Yhtye on kotoisin Nihdistä.

Kaljakurkut on perustettu vuonna 1981 ja sen kaikki kolme alkuperäisjäsentä ovat yhä mukana. Yhtyeen kokoonpano on tällä hetkellä nelihenkinen. Kaljakurkuissa soittavat laulaja-kitaristi Tapio Huttunen, basisti Juha Vellamo, rumpali Sami Härkälä ja kitaristi Bo Bernas.

Yhtyeen kappaleet ovat niin humoristisia kuin myös synkkiä. Iloiset kappaleet kertovat tavallisesti juhlimisesta, moottoriajoneuvoista tai seksuaalisista teemoista. Synkemmissä kappaleissa käsitellään kriittisesti uskontoa, itsetuhoisuutta tai jopa kuolemaa. Kaljakurkut on ylpeästi seisonut jokaisen pitkäsoittonsa takana. Kriitikot eivät ole Kaljakurkkuja paljoakaan koskaan arvostaneet, mutta yhtyeellä on uskollinen fanijoukko, joka vuodesta toiseen ostaa yhtyeen levyjä ja käy sen keikoilla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perustaja Tapio Huttunen on tuntenut Sami Härkälän viisivuotiaasta asti. He olivat parhaita kavereita ja varttuivat Nihdissä. Härkälä oli tulevan yhtyeen jäsenistä ensimmäinen, joka harrasti soittamista. Kaksikko kuunteli ja ihaili Aappo Epänormaalia, Aiglatsonia, Kuutta pistoolia ja Moronesia. Näiden artistien innoittamana he perustivat Kaljakurkut yhdessä 16-vuotiaina, vuoden 1981 kesällä. Nimenä oli aluksi Makkaran ja kaljan ystävät. Härkälä tutustutti Huttusen Juha Vellamoon, jotka muodostivat yhtyeen ensimmäisen kokoonpanoon.

Tapio Huttunen ei ollut aluksi kovin innokas yhtyeen suhteen, koska hän aikoi mennä ammattikouluun ja opiskella automekaanikoksi. Härkälä ja Vellamo saivat kannustettua Huttusen antamaan täyden panostuksensa yhtyeelle. Aluksi Huttunen soitti yhtyeessä kitaraa, Härkälä rumpuja sekä Vellamo bassoa ja lauloi. Vellamo ei kuitenkaan oppinut laulamaan ja soittamaan yhtä aikaa, jolloin Huttunen ryhtyi laulavaksi kitaristiksi. Hänellä oli myös jäsenistä paras ääni.

Yhtye saatiin kasaan ja soittamista harjoiteltiin määrätietoisesti. Yhteissoitto opeteltiin soittamalla cover-kappaleita, jonka jälkeen kolmikko alkoi tehdä omia kappaleita. Ensimmäinen keikka oli Nihdissä Härkälän ja Vellamon lukion juhlissa. Musiikillisen toiminnan lisäksi jäsenet viettivät yhdessä runsaasti aikaa, jakaen alkuaikoina jopa saman kimppakämpän, ajellen mopoilla sekä harrastaen humalapäissä vietettyjä viikonloppuja.

Vuonna 1982 Makkaran ja kaljan ystävät äänitti Härkälän vanhempien autotallissa ensimmäisen demonsa erittäin amatöörimäisellä tavalla. Yhtye esiintyi myös Nihdin bändikilpailussa, jota he eivät kuitenkaan voittaneet. Kilpailussa yhtyeen nimi herätti huvitusta ja nälvimistä, jonka jäsenet ottivat osittain itseensä ja halusivat vaihtaa sen. Uudesta nimestä piti keskustella porukalla, mutta Sami Härkälä järjesti muiden tietämättä yhtyeelle keikan pienelle klubille. Hän keksi hätäpäissään yhtyeelle nimen Kaljakurkut. Saatuaan tietää tästä Huttunen ja Vellamo ensin hämmästyivät, mutta alkoivat nopeasti pitää nimestä ja hyväksyivät sen.

Kaljakurkut alkoivat lähettää demoaan eri levy-yhtiöihin, mutta poikkeuksetta demo palasi takaisin mukanaan viesti, jossa valitettiin sen huonoa äänenlaatua. Kaljakurkut pääsi tekemään uuden, paremman demon Huttusen ystävän bändin treenikämpälle, jossa oli kohtalainen äänityslaitteisto. Tämä demo sisälsi useita tulevia klassikkokappaleita. Huttusen ystävä lähetti demon Räkä Rekordsin kuultavaksi, josta pian soitettiin Kaljakurkkujen jäsenille ja ehdotettiin levyttämään pääsyä. Yhtye ilahtui tarjouksesta ja matkusti TV-kaupunkiin allekirjoittamaan levytyssopimuksen.

Keväällä 1983 julkaistiin Kaljakurkkujen ensimmäinen single nimeltä "Romuauto". Singleä painettiin vain 1000 kappaletta ja se on nykyään erittäin harvinainen. "Romuauto" oli Kaljakurkkujen alkuaikojen keikkasuosikki. Alkuaikojen levytyksen musiikkityyli oli punkkia ja jäsenten soittotaidot olivat vasta kehittymässä.

Tapio Huttunen alkoi haluta toisen kitaristin kokoonpanoon ja löysi muita jäseniä hieman vanhemman kitaristin nimeltä Pertti Ruorasen kotirapustaan pian sen jälkeen, kun oli muuttanut ensimmäiseen omaan asuntoonsa. Aluksi he ajattelivat käyttää Ruorasta vain seuraavan singlen, nimeltä "Grillattua hirvenlihaa", äänityksessä. Ruoranen osoittautui taitavaksi muusikoksi ja jäi yhtyeeseen moneksi vuodeksi. Sami Härkälä ehdotti myös kosketinsoittajan ottamista ja oli pyytämässä tähän tehtävään kaveriaan nimeltä Aku, joka kuitenkin loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa eikä voinut soittaa enää koskettimia. Kaljakurkut päätti jatkaa nelimiehisenä luottaen Huttusen ja Ruorasen kitaroiden muodostaman äänivallin sekä Vellamon ja Härkälän luoman rytmin voimaan.

"Grillattua hirvenlihaa" ilmestyi kesällä 1983. Syksyllä Kaljakurkut teki ensimmäisen kiertueen, jolla he matkustivat lähes koko TV-maan läpi. Tällä kiertueella yhtye soitti hyvin paljon kappaleita, jotka tulisivat löytymään heidän ensimmäiseltä albumilta, Juostaan tyttöjen perässä.

Kaljakurkkujen ensimmäinen albumi Juostaan tyttöjen perässä ilmestyi maaliskuussa 1984 ja se sai kohtalaisesti huomiota. Se muistetaan ajan kuluessa hiteiksi nousseista kappaleista "Autonrakennus", "Saaran kanssa" ja "Kuoleva". Sillä olivat mukana myös aiemmin julkaistut singlet "Romuauto" ja "Grillattua hirvenlihaa". "Romuauto" -kappale oli levytetty uudelleen ja sovitettu uudelleen niin, että Pertti Ruoranen voisi osallistua sen esittämiseen.

Seuraava kesä meni kiertueella levyä markkinoiden. Elokuussa 1984 NTV kuvasi osan esityksestä Porovanniemessä, kun he toimivat ZZ Fröban lämmittelijöinä. Kaljakurkkujen esitys näytettiin NTV1 -kanavalla ja tämän avulla suuri yleisö tutustui heihin ensi kerran. Televisiossa nähtiin yhtyeen omien kappaleiden lisäksi cover-versio suomalaisen Ratsian kappaleesta "Täältä tulee yö". Myös tv-maalainen lehdistö huomasi yhtyeen ja erityisesti musiikkilehdet alkoivat tehdä Kaljakurkuista artikkeleita.

Keväällä 1985 Kaljakurkut julkaisi toisen albuminsa Poliisi ärsyttää mua, jonka myötä yhtyeen suosio kasvoi. Albumilla oli jälleen iloisia kappaleita kuten edeltäjällään, mutta niiden lisäksi Tapio Huttunen oli luonut kaksi synkkäsävyistä kappaletta nimeltä "Vau" ja "Keltainen auto". Niistä tuli hieman yhtyeen yllätykseksi hittejä. Iloisista kappaleista hiteiksi nousivat "Yksikätinen rosvo" ja "Puhuva hamsteri". Kappaleista "Keltainen auto" sekä "Yksikätinen rosvo" tehtiin pienellä budjetilla yhtyeen uran ensimmäiset musiikkivideot, jotka saivat esitysaikaa television musiikkiohjelmissa. Kaljakurkkujen jäsenet huomasivat kuinka musiikkivideoiden näyttäminen televisiossa paransi albumin myyntiä ja päättivät tehdä videot tästä edes miltei jokaisesta singlejulkaisusta.

Poliisi ärsyttää mua menestyi paljon paremmin kuin Juostaan tyttöjen perässä ja myi lopulta kultaa.

Poliisi ärsyttää mua -albumia seurasi kiertue, jolla Kaljakurkut huomasivat maineensa aloittaneen kiirimisen sekä yleisömäärien alkaneen nousta. Kaljakurkut tuli aikanaan tunnetuksi kovasta keikkatahdistaan; yhtye soitti 1980-luvun huippuvuosinaan yli 200 keikkaa vuodessa. Erityisesti Poliisi ärsyttää mua -levynjulkistuskiertueella oli niin kiihkeä tunnelma, että Kaljakurkut päättivät tallentaa joulukuussa 1985 Leimalaaksossa tehdyn keikan. Se julkaistiin seuraavan vuoden alkupuolella nimellä Kaljakurkut kiittää yleisöä. Albumista on tullut arvostettu muisto Kaljakurkkujen nuoruusvuosien energiasta ja kiihkosta.

Kolmas studioalbumi Kännimäki julkaistiin myöhemmin vuonna 1986. Albumin tunnetuimmat kappaleet ovat "Kiljutonkka" ja "Takku". Kännimäki -albumilla Kaljakurkkujen musiikki lähti punkista kohti rankempaan rockiin, joka oli merkittävä muutos yhtyeen historiassa.

Viimein vuonna 1987 ilmestyi Kaljakurkkujen läpimurtolevy, albumi nimeltä Naama valuu. Etenkin sen kappaleesta "Raakaa rokettirollia!" tuli yksi yhtyeen suurimmista klassikoista. Kaljakurkut nousi suosionsa huipulle ja pysyi siellä koko 1980-luvun loppupuolen. Naama valuu -hittilevyä seuranneet kaksi albumia Lähtöviiva (1988) ja Markka on pieni (1989) nousivat TV-maan virallisen albumilistan ykkössijalle. Näiden kahden albumin hitteihin kuuluvat "Nihdin Posti", "Jos kuolet naisen alla", "Puita etelään" sekä "Matkalaukku".

Menestyksen myötä Kaljakurkuilla heräsi kiinnostus käydä ulkomailla; he tekivät vierailuja Suomeen, Ruotsiin, Norjaan, Islantiin, Saksaan, Iso-Britanniaan ja jopa Neuvostoliittoon kerran ennen sen romahtamista. Yhtyeen suosikkimaat edellä mainituista ovat Suomi ja Saksa, joihin he matkustavat edelleen silloin tällöin esiintymään.

Vuonna 1990 Kaljakurkkujen sisällä tapahtui ensimmäinen miehistönvaihdos. Aiemmin hyvinä ystävinä tunnettujen Tapio Huttusen ja Sami Härkälän välit olivat kiristyneet niin, että Härkälä koki parhaaksi lähteä yhtyeestä ja jäädä kotiin viettämään aikaa vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa kanssa. Härkälän tilalle liittyi Eric Lillvik, joka oli erilainen rumpali verrattuna edeltäjäänsä eikä hän monien fanien mielestä ollut täydellinen valinta. Lillvik löysi kuitenkin nopeasti paikkansa Kaljakurkuissa ja soitti siinä 12 vuoden ajan.

Useamman hienon vuoden jälkeen, vuonna 1991 ilmestyneen Anna hullujen juosta -albumin aikoihin suurin suosio alkoi hiipua, osaksi valloilla olleen konemusiikkitrendin vuoksi. Vuonna 1993 ilmestynyt Pilke silmäkulmassa nousi TV-maassa myyntilistojen toiselle sijalle, joka antoi uutta toivoa sisältäen hitit "Lumiset enkelit" ja "TV-kaupungin veri".

Kesän 1993 ajan Kaljakurkut oli yhteisellä kiertueella Aiglatsonin kanssa. Tuntemattomiksi jääneistä syistä Pertti Ruoranen ja Juha Vellamo päättivät palata kotiin juuri ennen Coke Hillissä pidettyä keikkaa. Tapio Huttunen ja Eric Lillvik huomasivat olevansa pulassa, jolloin joku yhtyeen henkilökunnasta keksi kysyä apua Aiglatsonin orkesterilta. Pikaharjoituksen jälkeen Huttunen ja Lillvik esiintyivät Kaljakurkut -nimellä Aiglatsonin kitaristi Jyrki Tulenheimon ja basisti Paavo Mielon auttaessa heitä. Ruoranen ja Vellamo ilmaantuivat takaisin kiertueelle seuraavana päivänä, jolloin Huttunen sai huokaista helpotuksesta.

Vaisun vastaanoton saaneen Matkustelua jatkuvasti (1995) -levyn jälkeen Kaljakurkut tyytyi kiertämään vuosituhannen loppuun saakka aiempaa pienemmissä keikkapaikoissa, mutta säännöllisesti. Keikkoja tehtiin vuosittain yli sata sekä vuosituhannen vaihteeseen sijoittuneella vaisuimmalla aikakaudella noin 30 vuodessa.

Kitaristi Pertti Ruoranen erosi Kaljakurkuista vuonna 1997, päätti vetäytyä musiikkialalta ja meni päivätöihin. Tilalle toiseksi kitaristiksi tuli Markus Puukari.

Vuonna 2002 Eric Lillvik ja Markus Puukari jättivät yhtyeen. Tapio Huttunen toivoi uutta nousua Kaljakurkkujen uralle ja päätti yrittää koota kuuluisimman kokoonpanon takaisin yhteen. Hän otti yhteyttä Sami Härkälään ja Pertti Ruoraseen pyytäen erimielisyyksien selvittämistä. Juha Vellamo toimi kolmikon välisissä keskusteluissa sovittelijana.

Neuvottelut tuottivat toivotun lopputuloksen ja tammikuussa 2003 Kaljakurkut ilmoitti palanneensa kuuluiseen kokoonpanoonsa. Jäsenet olivat siirtäneet muut projektinsa syrjään ja kaikki keskittyivät jälleen täysillä Kaljakurkkuihin, mistä kävi osoituksena uusi livealbumi Hullut miehet ja sähkökitarat, ensimmäinen virallinen kokoelma Kaljakurkut sekä laaja koko TV-maan kattanut kiertue.

Helmikuussa 2005 yhtye teki 10 vuoden levytystauon jälkeen odotetun paluun albumilla Huonot pojat ovat tuolla. Albumi nousi TV-maan virallisen listan kolmannelle sijalle, ja pysyi listalla yhteensä kuusi viikkoa. Huonot pojat ovat tuolla sai loistavan vastaanoton ja on saavuttanut kultalevyyn oikeuttavan määrän.

Vuodesta 2005 piti tulla Kaljakurkuille hieno ja loistelias vuosi, mutta pian comeback-albumin julkaisusta tapahtui tragedia. Pitkäaikainen jäsen Pertti Ruoranen katosi ystävän kanssa vietetyn ravintolaillan päätteeksi 20. maaliskuuta 2005. Hänet löydettiin hukkuneena joesta tasan viikko myöhemmin. Poliisin mukaan tapaukseen ei liittynyt rikosta. Ruoranen oli kuollessaan vain 45-vuotias.

Suuren surun vallitessa Kaljakurkut päättivät jatkaa. Huhtikuussa 2005 tiedotettiin Bo Bernasin liittyvän yhtyeeseen toiseksi kitaristiksi. Bernas oli aiemmin soittanut muun muassa Aiglatsonin yhtyeessä. Bernas lähti Kaljakurkkujen mukana Huonot pojat ovat tuolla -levynjulkistuskiertueelle, jota Ruorasen poismeno varjosti.

Marraskuussa 2005 Kaljakurkut julkaisivat uransa ensimmäisen DVD:n nimeltä Kaljakurkkujen kiekko, joka myi kultaa joulukuussa, ja oli maaliskuuhun asti musiikki-DVD -listan ykkönen. Muutaman vuoden päästä DVD ylitti platinarajan.

Vuonna 2006 Kaljakurkut teki suuren kiertueen 25-vuotisjuhlansa kunniaksi.

Loppuvuonna 2006 yhtye julkaisi uuden hitiksi nousseen singlen "Eiks ookki hyvä meininki". Seuraavan vuoden keväällä julkaistiin studioalbumi Seksisymboli. Se on myynyt kultaa.

Kesäkeikkojen 2007 jälkeen Kaljakurkut ilmoitti jäävänsä tauolle vähintään vuoden ajaksi. Tauon aikana yhtyeeltä ilmestyi singlejen A- ja B-puolet sisältävä kokoelma-albumi Lauluja vähäosaisille.

Vuonna 2009 Kaljakurkut perusti oman YouTube-kanavan sekä avasi uudistetut kotisivunsa. Samalla yhtyeen tauko päättyi. Syksyllä soitetusta konsertista julkaistiin DVD Kaljakurkut on sikoja.

Vuonna 2011 ilmestyivät studioalbumi Rock ei kuole ja livealbumi Rock elää. Rock ei kuole menestyi niin että Kaljakurkut nousivat listaykköseksi. Samana vuonna yhtyeellä oli 30-vuotisjuhla ja yhtye teki pitkän juhlakiertueen, joka päättyi vasta 2012.

Yhtyeen entinen rumpali Eric Lillvik menehtyi 1. huhtikuuta 2013.

Vuonna 2014 ilmestyi studioalbumi Tähh??, joka menestyi hienosti. Siltä julkaistiin singlet "Kukkoilua" ja "Frendi lähti ilmavoimiin". Jälkimmäisessä kappaleessa Kaljakurkut muistelee edesmenneitä ystäviään.

Kaljakurkuista kirjoitettiin kirja nimeltä Kaljakurkut Nihdistä, joka ilmestyi vuonna 2015. Kirjassa käydään perinpohjaisesti läpi yhtyeen uran hienot ja huonot vaiheet. Kirjasta löytyy myös paljon harvinaisia valokuvia ja yhtyeen jäsenten omat kommentit tekemistään levyistä.

Loppuvuonna 2016 Kaljakurkut soitti loppuunmyydyn jäähallikonsertin Lutsilassa. Konsertissa nähtiin erikoisvierailijoita ja soitettiin vaihtoehtoinen settilista. Konsertissa sai ensiesityksensä uusi kappale "Pornotuottaja", joka ilmestyi singlenä. Tapahtumasta julkaistiin DVD Tarinaa on vielä jäljellä.

Yhtye teki vuonna 2017 studioalbumin Syömähammas, jolta julkaistusta singlestä "Mielenterveysongelma" tuli suuri hitti.

Kaljakurkkujen uusin studioalbumi Keskisormi ilmestyi vuonna 2020. Sen hittikappale on "Harmaan hautaan".

Kaljakurkut aikoi pitää kesäkuussa 2021 40-vuotisjuhlakonsertin Nostislandiassa. Koronapandemian vuoksi se jouduttiin siirtämään seuraavaan vuoteen ja lopulta se nähtiin ja kuultiin 18. kesäkuuta 2022.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

**Kaljakurkkujen kokoonpanot**
1981–1983 (alkuperäinen)	Tapio Huttunen – laulu, kitara Juha Vellamo – basso Sami Härkälä – rummut
1983–1990	Tapio Huttunen – laulu, kitara Pertti Ruoranen – kitara Juha Vellamo – basso Sami Härkälä – rummut
1990–1997	Tapio Huttunen – laulu, kitara Pertti Ruoranen – kitara Juha Vellamo – basso Eric Lillvik – rummut
1997–2002	Tapio Huttunen – laulu, kitara Markus Puukari – kitara Juha Vellamo – basso Eric Lillvik – rummut
2002–2003	Tapio Huttunen – laulu, kitara Juha Vellamo – basso
2003–2005	Tapio Huttunen – laulu, kitara Pertti Ruoranen – kitara Juha Vellamo – basso Sami Härkälä – rummut
2005– (nykyinen)	Tapio Huttunen – laulu, kitara Bo Bernas – kitara Juha Vellamo – basso Sami Härkälä – rummut