Morones

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Morones on tv-maalainen vuonna 1975 perustettu punk rock -yhtye. Yhtye hajosi vuonna 1985, mutta se koottiin uudestaan vuonna 2001, josta lähtien se on ollut toiminnassa tähän päivään asti. Yhtye luetaan tv-maalaisten punkrockin tärkeimpien edustajien joukkoon. Ollessaan toiminnassa 1970- ja 1980-luvuilla Morones sai osakseen lähinnä kulttimainetta. Myöhemmin yhtyeen arvostus ja suosio ovat kasvaneet suurelle tasolle. Moronesin musiikki on humoristista ja yksinkertaista, jonka vastapainona on laulaja Jopi Raikaan kaaottinen lavaesiintymistyyli.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moronesin kerrotaan saaneen alkunsa syksyllä 1975, kun TV-kaupungissa asuneet koulukaverit Jopi Raikaa ja Jussi Asuinmaa viettivät vapaa-aikaansa juoden alkoholia, haistellen liimaa sekä kuunnellen muun muassa Rymy-Eetua. Koulunkäynti ei heitä suuremmin kiinnostanut eikä heillä ollut mitään päämäärää elämälleen. Rymy-Eetun esimerkki innoitti nuoret miehet perustamaan oman yhtyeen, josta he toivoivat tulevan itselleen työn. Raikaa halusi laulaa ja Asuinmaa soittaa kitaraa. Rumpaliksi pyydettiin samalla luokalla ollut Hannu Eteläsaari, joka kuitenkin kieltäytyi heidän tarjouksesta vedoten siihen, että halusi olla laulaja. Eteläsaari kertoi veljensä Karpo Eteläsaaren soittavan taitavasti kitaraa, joka saatiin mukaan. Rumpalina toimi alussa Raikaan kaveri Tom Cliffe.

Karpo Eteläsaari oli Moronesin ensimmäisistä jäsenistä ainoa soittotaitoinen. Toiset eivät pahemmin osanneet soittaa, mutta innostus korvasi soittotaitojen puutteen. Ensimmäisinä kuukausina he harjoittelivat Raikaan äidin kotona kellarissa soittaen Rymy-Eetua ja ulkomaalaista Bay City Rollersia. Harjoitukset eivät menneet hyvin. Raikaan ääni käheytyi nopeasti, Cliffe ei jaksanut pitää rumpukomppia kasassa sekä yhteissoitossa oli toivomisen varaa.

Eteläsaaren musiikkialalla työskennelleen ystävän ansiosta he saivat järjestettyä itselleen ensimmäisen keikan TV-kaupungin syrjäseudulla sijainneeseen pieneen Purtava -ravintolaan marraskuussa 1975. Vielä ilman nimeä ollut yhtye käytti ensimmäisessä esiintymisessään nimeä Morobändi, jonka Jussi Asuinmaa keksi hätäisesti ilmoittaessaan yhtyeen tietoja ravintolanpitäjälle puhelimitse. Yleisöä oli neljä henkeä, jos baarimikkoa ei lasketa mukaan. Jopi Raikaa ilmestyi paikalle itsensä naiseksi pukeutuneena, mikä herätti ravintolan kantaväessä suoranaista vihaa. Yhtye soitti puoli tuntia lainakappaleita sekä ensimmäisen omatekoisen kappaleensa, jonka nimi oli "Ei kiinnosta". Sitten Asuinmaan kitarasta katkesi kieli ja he päättivät lopettaa.

Cliffe lähti yhtyeestä ensikeikan jälkeen, sillä ei oppinut soittamaan ankarasta yrittämisestä huolimatta. Muut pyysivät jälleen Hannu Eteläsaarea rumpaliksi, joka tällä kertaa kaikkien iloksi suostui. Hän huomasi basistin puutteen ja vaati asiaan muutosta. Jopi Raikaa ei halunnut ruveta laulavaksi basistiksi eikä Asuinmaa halunnut vaihtaa soitinta, joten ratkaisuna Karpo Eteläsaari siirtyi soittamaan bassoa, sillä ehdolla, että siihen tehtävään löydetään myöhemmin joku toinen, jotta Karpo voisi palata suosikkisoittimensa pariin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan hän jäi basistiksi.

Mielentilasta riippuen nimeä Morobändi tai pelkkää Moro käyttäneet kaverukset jatkoivat soittoharjoittelua, joka alkoi kovan yrityksen tuloksena tulla seuraavana vuonna tuottaa tulosta. Kesällä 1976 tapahtui merkittävä käännekohta. Ulkomaista musiikkielämää tarkkaan seurannut Jussi Asuinmaa oli löytänyt yhdysvaltalaisen Ramones -yhtyeen ja tilannut heidän albuminsa itselleen postimyynnistä. Asuinmaa innostui albumista niin, että kutsui bändikaverinsa kuuntelemaan sitä. Ramones innosti yhtyeen siirtymään punk rockiin, joka osoittautui soitannollisesti riittävän helpoksi kaikille. He opettelivat soittamaan kaikki Ramonesin kappaleet, ja Rymy-Eetun musiikki sai nopeasti jäädä. Bändin nimi vakiintui muotoon Morones.

Uuden suunnan löytänyt Morones alkoi järjestää lisää keikkoja, joilla he viihdyttivät yleisöä soittamalla Ramonesia ja pikkuhiljaa myös Jopi Raikaan ja Karpo Eteläsaaren yhdessä luomia kappaleita. Kaikki ensimmäisen albumin kappaleet syntyivät tänä aikana ja pienen mutta innokkaan yleisön huomattiin pitävän niistä.

Alkuvuonna 1977 Morones koki olevansa valmis tallentamaan kappaleitaan demonauhalle, jota he lähtivät tarjoamaan sinnikkäästi eri levy-yhtiöille. Lukemattomien yritysten jälkeen TV-kaupungissa toiminut Räkä Rekords vakuuttui yhtyeestä ja päätti ottaa sen levyttämään. Räkä Rekords panosti kovassa nousussa olleeseen punkmusiikkiin. Morones sai heidän kautta huomata, etteivät ole ainoita tv-maalaisia punkkareita. Räkä Rekordsiin oli aiemmin otettu punk-yhtye nimeltä Kuusi pistoolia, johon Moronesit tutustuivat. Kuusi pistoolia -punkkarit esittelivät Moronesille muun muassa Sex Pistolsin ja The Clashin, jotka eivät kuitenkaan vakuuttaneet Moronesia. Jopi Raikaalle ja kumppaneille punk edusti hauskanpitoa. Heidän oli vaikea omaksua Kuusi pistoolia -yhtyeen anarkismia ja poliittista kantaaottavuutta.

Kesäkuussa 1977 Morones kävi Porovanniemellä (nykyinen Nostislandia) levyttämässä kappaleet "Suunsoittaja" ja "Ei kiinnosta", jotka julkaistiin singlenä syyskuussa. Marraskuussa oli vuorossa debyyttialbumi Morones, josta tuli hitti nuorison keskuudessa. Albumin kappaleista nousivat suosituiksi "Suunsoittaja", "Päiväkirjat", "Yy kaa koo nee!", "Kellarissa", "Rattopoika" ja "Vuonna 1976". Morones alkoi myös herättää kiinnostusta musiikkilehdissä.

Singlen ja albumin julkaisun välissä basisti Karpo Eteläsaari lähti, vaikka hän oli Moronesille tärkeä apu laulunkirjoittajana. Basisti on antanut ymmärtää lähtönsä syyksi, että häntä kiinnosti soittaa kunnianhimoisempaa ja haastavampaa musiikkia sekä palata sähkökitaran pariin. Jussi Asuinmaa järjesti uudeksi basistiksi ystävänsä Simi Vintturin, joka oli aiemmin tarjonnut apuaan Moronesille roudarina. Soittotaidoiltaan Vintturi jäi toiseksi verratessa Eteläsaareen, mutta oli tyyliltään ja ulkonäöltään täydellinen valinta. Vintturista tuli pian Moronesin keulakuva yhdessä Raikaan kanssa ja fanien suosikki.

Seuraava Morones-albumi oli nimeltään Vekkulitalo ja ilmestyi 1978. Vekkulitalolla yhtyeen musiikki muuttui hyökkäävämmäksi ja nopeammaksi. Sen tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Putki", "Kadonnut" ja "Olen sekaisin". Suuren yleisön suosiota Morones ei saavuttanut, mutta heistä tuli yhdessä Kuusi pistoolia -yhtyeen kanssa TV-maan tunnetuimmat punk-yhtyeet.

Vuoden 1978 aikoihin Jopi Raikaa alkoi laajentaa lavaesiintymisen rajoja äärimmilleen. Suurimpana esikuvana tässä hänelle toimi yhdysvaltalainen Iggy Pop. Raikaa on tästä lähtien esiintynyt konserteissa uskomattoman energisenä ja villinä. Hänellä on tapana sukeltaa lavalta yleisön sekaan monta kertaa keikan aikana, harrastaa crowd surfingia sekä hypätä alas todella korkeilta paikoilta. Raikaa myös esiintyy usein erikoisissa asuissa, kuten naiseksi pukeutuneena, ilman paitaa tai kasvonsa valkoiseksi maalanneena. Hänen ulkonäkönsä on vaihdellut dramaattisesti eri vuosina.

Kesäkuussa 1978 Moronesin Lootalassa soittamasta ulkoilmakeikasta tehtiin legendaariseen maineeseen noussut livealbumi Kuka mahtaa olla tuo?, joka ilmestyi helmikuussa 1979. Yhtye kohtasi humalaisen ja aggressiivisen yleisön, jota Jopi Raikaa provosoi esiintymisellään.

Vuoden 1979 aikoihin Moronesilla meni varsin lujaa ja he uskoivat nousevansa TV-maan suosituimmaksi yhtyeeksi. Keikkoja tehtiin lähes tauotta. Toimintaa alkoivat kuitenkin haitata jäsenten huumeongelmat (joista Simi Vintturi kärsi pahiten), Jopi Raikaan villi käytös ja sekasortoinen elämä sekä Hannu Eteläsaaren alkoholinkäyttö. Moronesin johtohahmon rooli lankesi Jussi Asuinmaalle, joka ei halunnut käyttää kovia huumeita. Hän kuvaili värikkäiden bändikavereidensa kaitsemisen ajaneen hänet välillä hermoromahduksen partaalle.

Moronesin seuraavalta albumilta odotettiin paljon ja yhtye halusi siitä korkeatasoisen, joka nostaisi yhtyeen lopullisesti tähteyteen. He halusivat ja saivat tuottajiksi rock-muusikot Aiglatsonin ja Chris Lee Valentinen. Loppuvuonna 1980 ilmestyi Pää täynnä puuroa -albumi, josta on tullut Moronesin myydyin ja ehkä tunnetuin levy. Se on myös ainoa albumi, josta Morones on saanut platinalevyt. Erityisesti kappaleista "Kukko jaloissa", "Raaka kana" ja "Sua en näe" on tullut kuuluisia. Musiikillisesti kokoonpano siirtyi Vekkulitalon kokeellisuudesta vauhdikkaan punk rockin ja repivän rock 'n' rollin yhdistelmään.

Yhteistyö Aiglatsonin ja Valentinen kanssa toi toivottua huomiota Moronesille. Yhtye nousi marginaalista huomattavaan rocktähteyteen. Sekä Aiglatson että Valentine osoittautuivat Moronesin musiikin ystäviksi ja he ystävystyivät hyvin yhtyeen kanssa.

Vuonna 1981 ilmestyi studioalbumi Jalat jäi kotiin, joka sisälsi pieneksi hitiksi nousseen kappaleen "Koira nimeltä Teemu" sekä cover-kappaleet "Ralliauto" (käännös Iggy & The Stoogesin "Raw Power"- hitistä) ja "Haavemaa" (käännös Ramonesin "California Sunista"). "Koira nimeltä Teemu" -kappaleesta tehtiin myös Moronesin uran ensimmäinen musiikkivideo. Uutena asiana albumilla kuultiin kosketinsoittimia.

Basisti Simi Vintturi oli tässä vaiheessa niin huonossa kunnossa huumeiden käytön seurauksena, ettei hän soittanut koko albumilla. Vintturi aiheutti yhdessä Jopi Raikaan kanssa harmaita hiuksia jatkuvalla sekoilulla. Syksyllä 1981 Jussi Asuinmaa alkoi uhkailla Raikaata ja Eteläsaarea vannoen, että hän lähtee, jos Vintturi ei lähde. Raikaa oli aikeissa valita Vintturin, mutta Eteläsaari sai hänen mielen muuttumaan sanoen, että Moronesiin sopivaa kitaristia on vaikeampi löytää kuin basistia. Niinpä muut antoivat potkut Vintturille, mutteivät pystyneet sanomaan suoraan miksi. Hallitsematon huumeiden käyttö johti pian Vintturin kuolemaan 5. joulukuuta 1981; hän oli 24-vuotias.

Morones alkoi etsiä uutta basistia. He kokeilivat yli kahtakymmentä eri soittajaa, mutta eivät löytäneet ketään sopivaa. Jussi Asuinmaa ehdotti yhteydenottoa Karpo Eteläsaareen, joka oli lähtenyt neljä vuotta aikaisemmin. Epäröinnin jälkeen soittajat pyysivät häntä takaisin ja yllätykseksi basisti palasi.

Fanit olivat jääneet kaipaamaan Vintturia, joten Jopi Raikaa halusi näyttää heille uuden kokoonpanon olevan edellistä parempi. Karpo Etelänsaari ehdotti kosketinsoittajan ottamista mukaan. Hän tunsi muusikko Seppo Maininkin, joka liittyi Moronesiin tammikuussa 1982. Maininki alkoi maustaa Moronesin musiikkia koskettimillaan, mutta ei varsinaisesti muuttanut sitä huomattavasti.

Vuonna 1982 ilmestyneellä albumilla Äidin mielestä mukava poika Morones palasi lähellä alkuaikojen tyyliä. Albumilta muistetaan hittikappale "Haluan tyttöystävän", joka julkaistiin singlenä. Albumi ei kuitenkaan menestynyt suuremmin. Vuonna 1982 Morones myös teki ensimmäiset ulkomaan kiertueensa, käyden muun muassa Suomessa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Vastaanotto oli pääasiassa positiivista. Yksi Saksan keikoista äänitettiin ja vuosikymmeniä myöhemmin se julkaistiin livealbumilla Moronesin paita päällä vuonna 2009.

Seppo Maininki keikkaili Moronesin kanssa aina kevääseen 1983, jolloin hän lähti uusien musiikkiprojektien pariin. Kahden kuukauden häntä tuurasi yhtyeen roudari Pauli Estlander, joka ei kuitenkaan osannut soittaa hyvin ja aneli paluuta roudarin työhön. Tässä vaiheessa Jopi Raikaa päätti ottaa mukaan toisen kitaristin, hyvin tuntemansa Antti Vesaniemen. Uudessa kahden kitaristin Moronesissa Jussi Asuinmaa keskittyi voimasointuihin ja komppaamiseen, kun taas Vesaniemi keskittyi soittamaan kitarasooloja.

Morones teki vuonna 1984 albumin Paikkakunnan rokkikuviot, jonka tuotti jälleen Aiglatson. Korkeatasoisena pidetty albumi oli menestys, jolta kiitosta sai erityisesti kitaristien yhteistyö. Albumin hittikappaleita ovat "En ole lainkaan katkera", "Paikkakunnan rokkikuviot", "Apuri" ja "Videot soi". Pian kultaa myynyt albumi vei Moronesin jälleen suosion huipulle.

Vuonna 1985 Morones teki päätöksen lopettamisesta, syynä olivat muun muassa useiden jäsenten huumeongelmat, bändinjohtamisen puute, pahentunut yhteishenki sekä Jopi Raikaan mielenterveysongelmat. Kaikki olivat samaa mieltä epämukavan työympäristön hajottamisesta kuin siinä väkisin pyristelyssä. Moronesin viimeinen keikka oli marraskuussa 1985 Viestalassa, jossa Raikaa romahti täysin lavalle ja hänet täytyi kantaa paareilla pois.

Morones vietti taukoa seuraavat kuusitoista vuotta. Tauon aikana jäsenet tekivät kukin musiikkia ja esiintyivät tahoillaan.

Jopi Raikaa taisteli koko 1980-luvun huume- ja mielenterveysongelmia vastaan. Lopulta vuonna 1989 hän onnistui raitistumaan ja aloitti uuden elämän sooloartistina. Raikaa nautti rocktähteydestä, teki keikkoja suurille yleisöille ja levytti viisi sooloalbumia. Omilla albumeillaan hän kuitenkin tyytyi kierrättämään ja kopioimaan Moronesin vanhoja kappaleita.

Kitaristi Jussi Asuinmaa työskenteli ammattimuusikkona soittaen useissa yhtyeissä, joita olivat Oratorio, Hirviöputki ja Takapihan sika. Veljekset Karpo ja Hannu Eteläsaari perustivat yhdessä yhtyeen nimeltä Eteläsaaren veljekset, johon Seppo Maininki myöhemmin liittyi. Antti Vesaniemi opiskeli ja hankki itselleen lentomekaanikon ammatin. Asuinmaan hyvä ystävä Pauli Estlander työskenteli tavernanpitäjänä, kunnes kuoli vuonna 2000. Alkuaikojen jäsen Tom Cliffe työskenteli televisiokuvaajana. Cliffe kuoli 4. tammikuuta 2015.

Moronesin paluuta alettiin suunnitella vuonna 2001 Asuinmaan ja Eteläsaaren veljesten aloitteesta. Se sai alkunsa Jopi Raikaan ja Eteläsaaren veljekset -yhtyeen osuttua sattumalta samalle keikalle Kovarissa 9. helmikuuta. Raikaan yllätykseksi Eteläsaaret järjestivät Jussi Asuinmaan toimimaan illan juontajana. Raikaan keikan viimeisten kappaleiden aikana hänet yllätettiin täydellisesti: Asuinmaa ja Eteläsaaren veljekset liittyivät mukaan lavalle soittamaan. Viimeksi kaverukset olivat soittaneet kaikki yhdessä vuonna 1985. Onnistuneen keikan jälkeen Raikaa oli heti avoin ehdotuksille Moronesin paluusta.

Ennen pitkää vuonna 2001 julkistettiin tieto Moronesin paluusta alkuperäiskokoonpanolla, jota vahvisti kosketinsoittaja Seppo Maininki. Hiljaiselonsa aikana yhtye oli saanut suuren yleisön arvostuksen ja pääsi soittamaan suuriin konserttipaikkoihin isoille yleisöille. Morones onkin tästä lähtien keikkaillut laajasti vuosittain TV-maassa, mutta myös ulkomailla. Yksi ensimmäisistä paluukeikoista julkaistiin CD:nä ja DVD:nä nimellä Maaninen Morones.

Vuonna 2002 Moronesin tuotannosta julkaistiin laaja boksikokoelma nimeltä Tämä on Morones. Lisäksi kaikki yhtyeen 1970- ja 1980-lukujen albumit on 2000-luvulla julkaistu remasteroituna.

Vuonna 2003 ilmestyi Moronesin ensimmäinen albumi sitten vuoden 1984. Se oli nimeltään Pieni sähkötuoli, joka menestyi kohtalaisesti ja sai hyväksyttävän vastaanoton. Siltä löytyi jopa pari uutta hittiä, "Sähkökatkos" ja "Pohjois-Amerikka". Kesällä 2005 ilmestyi uusi albumi Keihäänheitto ja alkuvuonna 2008 Olen palamassa.

Toukokuussa 2004 Morones esiintyi Jopi Raikaan 50-vuotisjuhlakonsertissa pääesiintyjänä. Seuraavina vuosina he tekivät useita kiertueita ulkomaille.

Kosketinsoittaja Seppo Maininki kuoli 14. joulukuuta 2008 auto-onnettomuudessa. Hän menetti autonsa hallinnan ajettuaan humalassa ylinopeutta. Maininkin kuolemasta järkyttyneet bändikaverit laittoivat Moronesin tauolle. Lopulta vuoden 2009 kesällä he ilmoittivat toiminnan jatkuvan ja Antti Vesaniemen palaavan yhtyeeseen soittamaan toista kitaraa.

Vuonna 2010 sai ensi-iltansa Moronesista tehty dokumentti Morones ja pää täynnä puuroa, joka kertoo yhtyeen tarinan alkaen 1970-luvun puolivälin TV-kaupungista ja päättyen syksyllä 2009 soitettuihin Vesaniemen paluukonsertteihin.

Maaliskuussa 2011 ilmestyi studioalbumi nimeltä Neuvostoliitossa ei ollut Moronesia. Saman vuoden lopulla ilmestyi kesällä 2011 äänitetty livealbumi Matka läpi maakunnan.

Kesällä 2014 Morones menetti yllättäen yhden tärkeimmistä jäsenistä, kun kitaristi Jussi Asuinmaa kuoli hotellihuoneessaan 15. heinäkuuta 2014. Kuolinsyyksi paljastui sydänkohtaus. Tapauksesta suuresti järkyttyneet jäsenet kertoivat Asuinmaan olevan korvaamaton, mutta päättivät pian jatkaa toimintaansa nelimiehisellä kokoonpanolla. Edellisen kerran Morones oli ollut nelijäseninen vuonna 1981.

Morones vietti vuonna 2015 40-vuotisjuhlaa kiertueen sekä kokoelma-albumi Morones 40 merkeissä. Juhlavuotena heistä tehtiin myös uusi kirja ja valokuvanäyttely. Elokuussa 2015 Morones esiintyi TV-kaupungin urheilustadionilla 30 000 ihmiselle juhlavuotensa kunniaksi. Konsertissa nähtiin useita vierailijoita.

Juhlakonsertin jälkeen Morones piti taukoa vuoden 2016 ajan, mutta palasivat keikkailemaan seuraavana vuonna 2017.

Vuonna 2022 Hannu Eteläsaari jäi tauolle yhtyeestä loukattuaan jalkansa tapaturmaisesti. Tilalle rumpuihin tuli Eemeli Viitanen. Lokakuussa 2023 ilmoitettiin, ettei Hannu enää tule takaisin sillä hänen jalkaongelmansa on kroonistunut.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moronesin kokoonpanot
1975 (alkuperäinen)
1975–1977
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
1977–1981
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Simi Vintturi – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
1981–1982
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
1982–1983
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Seppo Maininki – koskettimet
  • Hannu Eteläsaari – rummut
1983
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Pauli Estlander – koskettimet
  • Hannu Eteläsaari – rummut
1983–1985
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Antti Vesaniemi – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
2001–2008
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Seppo Maininki – koskettimet
  • Hannu Eteläsaari – rummut
2009–2014
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Jussi Asuinmaa – kitara
  • Antti Vesaniemi – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
2014–2022
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Antti Vesaniemi – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Hannu Eteläsaari – rummut
2022– (nykyinen)
  • Jopi Raikaa – laulu
  • Antti Vesaniemi – kitara
  • Karpo Eteläsaari – basso
  • Eemeli Viitanen – rummut

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]