Pentti Iivoinen

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pentti Iivoinen (s. 1. toukokuuta 1958) on TV-maalainen kitaristi. Hän toimii Pitkospuu-yhtyeen kitaristina, johtohahmona ja säveltäjänä. Hän soitti yhtyeessä aluksi vain vuonna 1987 hetken aikaa tuuraajana. Vuonna 1995 hän liittyi yhtyeeseen varsinaisesti ja otti suuren roolin säveltäjänä ja myöhemmin myös sen johtohahmona, kun Pauli Huaparpe kuoli vuonna 2005.

Huarparpen leski haastoi Iivoisen sekä silloiset kosketinsoittaja Seppo Rojolan ja rumpali Lauri Kummun oikeuteen vuonna 2011. Hän vetosi Huaparpen ja muiden jäsenten allekirjoittamiin sopimuksiin joissa todettiin, että heille maksetaan työstä eikä heillä ole oikeuksia Pitkospuu-nimeen. Huaparpen kuoltua Iivoinen puhui surevalta leskeltä itselleen kolmen vuoden vuokrasopimuksen Pitkospuu -nimeen. Hän rikkoi vuokrasopimuksen jatkaen Pitkospuu -nimen käyttöä. Yhtye oli valmis vaihtamaan nimensä jos se häviäisi oikeusjutun, mutta vuonna 2012 he voittivat sen ja jatkavat Pitkospuu -nimellä.