Juhani Nuutinen

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Juhani Nuutinen (s. 6. heinäkuuta 1956) on tv-maalainen muusikko. Parhaiten hänet tunnetaan Aappo Epänormaalin yhtyeestä, jonka rumpalina ja managerina hän toimii.

Nuutinen syntyi Ruusukaupungissa. Hän sai alkunsa äitinsä avioliiton aikaisessa salasuhteessa syntyneenä lehtolapsena. Nuutinen kuitenkin kasvoi äitinsä, tämän aviomiehen ja heidän kahden lastensa kanssa ja sai tietää totuuden isästään vasta parikymppisenä. Hän ei itsekään tiedä, kuka hänen oikea isänsä on. Hänen äitinsä kuoli Nuutisen ollessa 17-vuotias, eikä hänen kasvatti-isänsäkään tiedä asiasta. Tuolloin Nuutinen muutti Viestalaan asumaan enonsa perheen kanssa. Asiasta huolimatta Nuutinen pitää äitinsä muita lapsia veriveljinään eikä enää vaivaa itseään asialla.

Rumpujensoitto alkoi Nuutisella lapsena kattiloiden ja lusikoiden hakkaamisella. Ensimmäisen kerran Nuutinen pääsi soittamaan oikeaa rumpusettiä 10-vuotiaana. Hän innostui näihin aikoihin rock-musiikista. Hän harjoitteli päivittäin ja haaveili sessiomuusikon urasta. Nuorena Nuutinen pelasi myös lentopalloa ja harkitsi jonkin aikaa myös lentopalloilijan uraa. Peruskoulun jälkeen Nuutinen opiskeli liiketaloutta ja valmistui vuonna 1982.

Nuutinen tapasi Aappo Epänormaalin (oikea nimi Aappo Takamaa) kaksikon käydessä armeijaa samaan aikaan vuonna 1976 ja heistä tuli ystäviä. Seuraavana vuonna Takamaa keksi pyytää Nuutisen mukaan vastaperustettuun Aappo Epänormaali -yhtyeeseen. Kyseisestä nimestä tuli pian myös Takamaan taiteilijanimi. Nuutinen on soittanut yhtyeessä koko uran ajan ja on edelleen mukana. Aappo Epänormaali julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1979 ja lopullinen läpimurto tapahtui 1980-luvulla.

Vuodesta 1989 Nuutinen on toiminut myös Aappo Epänormaalin managerina ja muun muassa myy yhtyeen keikat sekä valvoo yhtyeen varoja ja niiden käyttöä. Hän ei ole koskaan osallistunut Aappo Epänormaalin musiikin luomiseen.

Nykyisin Juhani Nuutinen asuu Nostislandiassa vaimonsa kanssa. Heillä on kolme aikuista lasta. Hän harrastaa lentopalloa, kalastusta ja arkkitehtuurin tutkimista.