Sam Fröba ja Tset

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Sam Fröba ja Tset oli tv-maalainen blues rockia soittava yhtye. Kitaristi-laulaja Sam Fröba perusti sen ZZ Fröban lopetettua toimintansa keväällä 2022. Muut soittajat ovat basisti Pera Kenttämies ja rumpali Tommi Tuhkala. Yhtye tuli julkisuuteen 5. syyskuuta 2022.

Sam Fröba ja Tset soitti konserteissaan ZZ Fröban tuotantoa, ja loppuaikoina myös omaa tuotantoaan kun sitä valmistui.

Ensimmäinen konsertti järjestettiin 25. marraskuuta 2022 ja joulukuussa yhtye teki lyhyen kiertueen TV-maassa. Tammikuussa 2023 yhtye alkoi tekemään ensimmäistä albumia joka on tarkoitus julkaista samana vuonna. Toukokuussa yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Matka ei ole ohi", keikkaili jälleen ja esiintyi kesällä ensimmäistä kertaa festivaaleilla joilla esitettiin toista uutta vielä julkaisematonta kappaletta. Sen nimi on "Erilaisuus" ja se ilmestyi singlenä syyskuussa.

3. lokakuuta 2023 Sam Fröban ja Tset julkaisi ensimmäisen albuminsa Rokki ei koskaan muutu. Levynjulkistuskonsertin oli määrä olla 14. lokakuuta. 11. lokakuuta 2023 yhtye kertoi Sam Fröban kuolleen lokakuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä. Vaikka Sam oli ollut jonkin aikaa sairas, kuolema oli yllättävä.

Pera Kenttämies ilmoitti 18. toukokuuta 2024, että yhtye on lopettanut Samin kuoleman vuoksi.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]