HBS

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

HBS (vuosina 1986-1988 Kasikanaali ja vuosina 1988-1997 TV Hiromaa/HTV) on televisioasema, HBS (Hirola Broadcasting System OÜ):n omistama kaupallinen televisiokanava, joka näkyy ympäri maata. Kanavan pääkonttori sijaitsee Pustilassa Harvasintie 3c 523s:ssä. TV Hiromaa (Tuolloin Kasikanaali) aloitti lähetyksensä 2. helmikuuta 1986. Kanava on yksi eniten katsotuimmista noin 15% osuudelta eli viidennksi suurin. Digi TV:ssä kanava näkyy kanavapaikalla 6 koko TV-maassa ja analogisena kanavilla 53 ja 2 Nostislandiassa, ja kanavalla 12 Pustilassa ja Kaunisvireellä (2008 asti). Kanava on kaupallinen, joten sen kaikki rahoitus tulee mainostulojen kautta, kuten suurimmat kilpailijansa LBC ja Viitonen.

Ohjelmistoon kuuluu muun muuassa elokuvia, varieteetä, lastenohjelmia, uutisohjelmia, dokumentteja ja eroottisia ohjelmia öisin. Viikonloppuna ohjelmistoon kuuluu myös harrastuspainotteisia ohjelmia.

Kanavan kutsumerkki on KJCX-TV Nostislandiassa, KJNX-TV Pustilassa ja KJNY-TV Kaunisvireellä

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idean TV Hiromaasta oli saanut keväällä 1984 maailmaa matkaileva liikemies, joka oli tutustunut eri maiden TV tarjontaan. TV-maan yksi suurin paikallislehti Hiromaan Sanomat osti osan TV Hiromaasta. HTV Media Oy perustettiin vuonna 1984

1980-luvun puolivälissä, NTV:n monopoli oli purkautumussa kun maanlaajuinen kaupallinen tv-toiminta alkoi. Tätä ennen muita kuin NTV:n kanavia oli olemassa, mutta ne toimivat lähinnä paikallisella tasolla. Pustilassa toimi kansainvälinen televisio vuodesta 1981 asti joka lähetti ohjelmia useilla eri kielillä. Nostislandiassa toimi TV Porova ja Kanava 6. Syksyllä 1985 lähetyksensä aloitti maan ensimmäinen kaupallinen kanava TV3.

HTV Media Oy nyt harkitsi toisen maanlaajuisen kaupallisen televisiokanavan avaamista. Yritys huomasi kuinka hyvin TV3 menestyi ja halusi lähteä mukaan kilpailuun.

TV Hiromaa (Tuolloin Kasikanaali) aloitti lähetyksensä Käkivuoren lähettimeltä Hirolan kaupungin lähettyviltä ja Porovannimen päälähettimeltä Nostislandiasta 2. helmikuuta 1986 kello 5.58 VHF kanavalla 12 ja 8 Esittelyseremonialla, jota seurasi talousuutiset. Kanava oli tuolloin ensimmäisiä, jotka lähettivät lähes ympärivuorokautisesti TV ohjelmia. Stereoääni kanavalle tuli saataville kesällä 1998.

HBS:n tyylli muuttui radikaalisti alkuvuodesta 1997, jolloin kanava muuttui profiililta enemmän eurooppalaisen mallin kanavaksi. Aamukello lakkautettiin, reklaamipaussit ohjelman intron jälkeen poistettiin ja vaihdettiin länsimaiseen malliin vain ohjelmien keskellä sekä mainosten välille tuli nytten musta ruutu eurooppalaisten kanavien tapaan.

Ohjelmisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Logot ja kanavailmeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1986-1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasikanaalin logo vuosina 1986-1988

Kasikanaalin logo oli harmaan, mustan tai sinisen värinen numero 8, joka tunnusfilmissä ilmestyi ruudulle ja alhaalla logon alhaalla luki sinisill' tikkukirjaimilla KASIKANAALI. Tunnuslaulussa laulettiin Channel 8 Kasikanaali. Lyhyttä versiota esitettiin ennen ohjelmien alkua sekä pitkää versiota lähetyksen alkaessa, että loppuessa.

1988-1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TV Hiromaa logo 1988-1997
HTV logo 1991-1997

Toukokuussa 1988 TV Hiromaan logoksi vaihtui valkoisesta grafiitista tehty ympyrä, jonka keskellä on punaista. Tunnusfilmissä on tumman sininen taivas, jossa on tähtiä jolloin logo piirtäytyy ruutuun ja tausta muuttuu vaaleansiniseksi, jolloin alhaalle ilmestyy teksti "TV Hiromaa". Tunnusta esitettiin sään, ja joskus ohjelmamainoksien jälkeen.

1997-2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HBS logo 1997-2002

Kyseinen logo tuli käyttöön helmikuussa 1997

2001-2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1.11.2006-1.9.2007 11.3.2013-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HBS:n kanavaime vuodesta 2006 lähtien

Nykyisen logon HBS otti käyttöön 1. marraskuuta 2006, mutta luopui siitä syyskuussa 2007 ja otti uudestaan sen käyttöön maaliskuussa 2013. Logossa on punanen tausta jossa lukee HBS!

1.9.2007- 10.3.2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. syyskuuta 2007 käyttöönotetussa logossa fontti ja teksti pysy samoina, mutta tausta kokoa pienennettiin ja kavennettiin ja väri muutettiin vihreäksi.

Kanavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Kanavapaikka 6)

4.8.2008 asti

Pääasemat

Alilähetinasemat

  • Vuorisalmi 62 100W
  • Järvisaari 51 100W
  • Kure 5 74W(Lepovuori)
  • Koivuniitty 62 100W
  • Kolmenpää 11 75W
  • Itä-Hirola 11 3W
  • Itä-Hirola Mustakoski 44 10W
  • Portsala 11 100W(Varastokuninkaanvuori)
  • Länsi-Omenavaara 29 10W(Prinssivaara)
  • Keskilä(Omenanvaaran Uusikylä)62 100W
  • Korholan Verkkola 28 100W
  • Pohjois-Aso, Mikromaa 8 10W
  • Etelä-Aso, Korkeametsä 4 10W