X Revenge

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

X Revenge oli tvmaalainen eurodanceyhtye, jonka muodostivat laulaja Jaana Hyttinen sekä syntikansoittajat Kimmo Vasolainen sekä Lauri Saartamo, joista jälkimmäinen on nykyisin TV-maan pääministeri.

X Revenge oli toiminnassa vuosina 1995-2001. Yhtye myös teki lyhyen paluun kesällä 2008, jolloin se keikkaili ahkerasti ympäri TV-maata.

X Revengen tunnetuimpana kappaleena voidaan pitää singlejulkaisua "Rakkaus tai kuolema", joka ylsi korkeimmillaan singlelistan kolmannelle sijalle. Myös yhtyeen muut kappaleet, kuten "Napakymppi", "Yksi on nolla" ja "Unelmia" ovat tunnettuja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

X Revenge sai alkunsa, kun Lutsilan lyseon lukiossa ystävystyneet Lauri Saartamo ja Kimmo Vasolainen viettivät aikaa syntetisaattoreiden parissa. Vuonna 1995 he keksivät perustaa yhtyeen, jossa he soittivat kosketinsoittimia. Rummut luotiin rumpukoneella. Molempien mielestä uuteen yhtyeeseen tarvittiin naislaulaja, joten Vasolainen päätti ottaa yhteyttä Jaana Hyttiseen, joka kävi samaa lukiota ja oli samalla espanjan kurssilla kuin Vasolainen. Hyttinen suostui tulemaan mukaan ja poppoo äänitti ensimmäisen demonsa, jolla oli kaikkien yhdessä luomia suomenkielisiä kappaleita. Tavallisesti Vasolainen ja Saartamo sävelsivät kappaleet ja Hyttinen tai Saartamo sanoittivat ne. Yhtyeeltä puuttui vielä nimi, joten kolmikko keksi automatkalla nimen X Revenge. Demoa lähetettiin joihinkin musiikkilehtiin, joiden arviot olivat hyväksyviä.

X Revenge alkoi kokoontua harjoittelemaan Saartamon vanhempien kellariin Lutsilaan. Myöhemmin Lutsilan kunnalta irtosi bändille oma treenikämppä. Jäsenet vuokrasivat treenikämpän pätkätyörahoilla ja sen sijainti oli Lutsilan laita-alueilla.

Vuonna 1996 julkaistiin ensimmäinen X Revenge -kappale, demoversio "Napakymppi" -laulusta, joka oli mukana Lutsilan kaupungin nuorisotoimen julkaisemalla Nuorta voimaa-nimisellä kokoelmalevyllä. Levy esitteli lutsilalaisia aloittelevia bändejä. Samana vuonna oli myös X Revengen ensimmäinen julkinen esiintyminen Lutsilassa.

Loppuvuonna 1996 X Revenge lähti studioon nauhoittamaan ensimmäistä albumiaan, jonka he julkaisivat itse omakustanteena. Ensimmäinen albumi [[]] julkaistiin vuonna 1997 ja se oli TV-maassa myyntilistoilla yhteensä seitsemän viikkoa, korkeimmillaan sijalla 11. Kappale "Napakymppi" oli sillä mukana uudelleenlevytettynä ja siitä tehtiin ainoa albumilta julkaistu single. Kappale sai paljon radiosoittoa. Albumin markkinointi osoittautui hankalaksi ja X Revenge joutui etsimään levy-yhtiön. Muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen, X Revenge solmi levytyssopimuksen Hartwig Recordsin kanssa.

Loppukeväällä 1997 kaikki yhtyeen jäsenet kirjoittivat ylioppilaiksi, jonka jälkeen he pystyivät käyttämään kaiken aikansa X Revengen eteen. Yhtye lähti ensimmäiselle kiertueelle ja heillä oli ensimmäiset radio- ja tv-esiintymiset.

Toinen albumi, [[]], ilmestyi syyskuussa 1998 ja sen ensimmäisestä singlestä "Rakkaus tai kuolema" tuli maankuulu ja siitä tuli suuri hitti TV-maassa. Kappale ylsi korkeimmillaan singlelistan kolmannelle sijalle ja siitä tehty musiikkivideo pyöri ahkerasti televisiossa. Albumin toinen suuri hitti oli "Unelmia".

Vuonna 1999 X Revenge osallistui TV-maan Euroviisukarsintaan "Megaphone" -kappaleella ja sijoittui neljännelle sijalle. Se on ainut englanninkielinen kappale X Revengeltä. Vanhoillisten tuomareiden mielestä kappale oli liian moderni, eikä se päässyt jatkoon, vaikka kappale sai yleisön suosion.

"Megaphone" julkaistiin ainoastaan singlenä, mutta toukokuussa 1999 julkaistiin suomenkielinen EP nimeltä [[]]. Se myi heti julkaisuviikollaan kultaa ja nousi albumilistan ensimmäiseksi.

Yhtyeen viimeinen levy [[]] ilmestyi huhtikuussa 2000 ja myi nopeasti platinaa. Single "Yksi on nolla" myi myös kultaa.

Vuonna 2001 X Revenge päätti lopettaa, mutta ennen sitä julkaistiin yhtyeen tuotannoon helmistä kootun kokoelma-albumin [[]] ja yhtye teki jäähyväiskiertueen, joka päättyi kahteen Lutsilassa soitettuun jäähyväiskeikkaan. Lopettamisen syyksi jäsenet mainitsivat halun lopettaa ollessaan vielä huipulla ja jäsenten tarpeen lähteä omille poluilleen. Yhtye ei varsinaisesti hajonnut vaan kertoi, että saattaa jatkaa toimintaansa joskus tulevaisuudessa.

Yhtyeen hajottua Jaana Hyttinen aloitti soolouransa, jolla hän on menestynyt. Kimmo Vasolainen on jatkanut muusikon työtä ja tullut tunnetuksi erityisesti studiomuusikkona ja levytuottajana. Lauri Saartamo lähti opiskelemaan yliopistoon. Sittemmin hän lähti mukaan politiikkaan. Saartamo työskenteli kansanedustajana sekä Lutsilan kaupunginjohtajana. Lokakuusta 2019 lähtien hän on ollut TV-maan pääministeri.

X Revenge kokoontui yhteen kesän 2008 ajaksi ja teki kaksiosaisen comeback-kiertueen. Sen ensimmäiseen osaan kuului festivaalikeikkoja sekä syksyllä he tekivät vielä konserttikiertueen. Suuri osa keikoista myytiin nopeasti loppuun. Paluun kunniaksi julkaistiin laaja kokoelma-albumi [[]]. Vuonna 2019 julkaistiin uusi kokoelma nimeltä [[]].

Yhtyeestä kertova tietokirja [[]] ilmestyi elokuussa 2018.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [[]] (1997)
  • [[]] (1998)
  • [[]] (2000)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [[]] (1999)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [[]] (2001)
  • [[]] (2008)
  • [[]] (2019)