Säteisvisio
Säteisvisio (alkujaan Säteisvisio) oli TV-maan ensimmäinen televisiokanava, joka lähetti ohjelmia vuosina 1954–1965. Kanava oli luonteeltaan kaupallinen, joten sillä lähetettiin mainoksia ja kustannettuja ohjelmia.
Säteisvision näkyvyysalue oli hyvin rajallinen. Aluksi sen lähetyksiä voitiin seurata vain Porovanniemeen, myöhemmin näkyvyys laajeni myös kolmeen muuhun kaupunkiin. Sen sijaan 1958 perustettu LBC saavutti NTV:n verkon vuokralaisena huomattavasti laajemman yleisön. Niinpä Säteisvision oli miltei mahdotonta taistella mainostajista LBC:n kanssa.
Säteislla alkoi olla taloudellisia ongelmia, joten NTV:n osti sen ja Näköradion vuonna 1964. Säteisvisio kuitenkin jatkoi vielä toimintaansa 28. helmikuuta 1965 asti, minkä jälkeen silloinen NR TV2 korvasi sen seuraavana päivänä.