Juudas Pappi

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Juudas Pappi on tv-maalainen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka basisti Eero Penttilä perusti Ruusukaupungissa vuonna 1974. Yhtyeen johtohahmona toimivan Penttilän lisäksi yhtyeen nykyiseen, vuodesta 2019 lähtien toimineeseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Anssi Haapoja, kitaristit Jyri Hammar ja Ville Leppinen sekä rumpali Pasi Laamanen. Juudas Pappi on julkaissut urallaan 16 studioalbumia ja se on yksi TV-maan suosituimmista metalliyhtyeistä. Yhtyeen levyjä on myyty miljoonia kappaleita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juudas Pappi perustettiin vuonna 1974 Ruusukaupungissa. Bändin kokosivat basisti Eero Penttilä sekä kitaristi Jouni Myllgren. Ensimmäiseen kokoonpanoon pyydettiin laulajaksi Penttilän työkaveri Anssi Haapoja sekä rumpaliksi Roope Kivioja. Ennen Juudas Pappia Penttilä ja Haapoja työskentelivät yhdessä talonrakentajina. Haapoja ei aluksi innostunut yhtyeessä, sillä aikoi opiskella itselleen ammatin. Haapojalla oli kuitenkin miehistä paras lauluääni, joten hän taipui Penttilän suostutteluihin. Myllgren sen sijaan oli elänyt pahamaineista elämää pikkurikollisena ja oli juuri vapautunut vankilasta liittyessään Juudas Pappiin. Tiilenpäitä lukiessaan Myllgren oli päättänyt opetella kitaransoiton ja pyrkiä pois rikosten polulta. Kivioja oli Myllgrenin ystävä ja teki portsarin töitä. Musiikillisina esikuvina yhtyeelle toimivat Led Zeppelin, Deep Purple, Black Sabbath, UFO, Grand Funk Railroad ja Uriah Heep. He halusivat tulla TV-maan kovaäänisimmäksi ja raskaimmaksi yhtyeeksi.

Juudas Pappi -nimen alkuperästä on käyty paljon keskustelua yhtyeen fanien kanssa. Monet uskovat sen olevan kopio ulkomaisen Judas Priest -metalliyhtyeen nimestä, mutta yhtyeen jäsenet ovat kiistäneet tämän, vaikka tunnustavat Judas Priestin yhdeksi vaikuttajakseen. Eero Penttilän mukaan uskonnosta kiinnostunut laulaja Anssi Haapoja löysi Juudas-nimen Raamatusta ja hän itse keksi Pappi -sanan. Penttilä halusi itse yhtyeen nimeksi Papit, sillä hän kaavaili yhtyeen saarnaavan kappaleissaan elämänasenteestaan ja vastakkainasettelustaan suurta yleisöä kohtaan sekä vetävän ihmisiä puoleensa. Jäsenet väittelivät jonkin aikaa siitä, otetaanko nimeksi Juudas vai Papit, kunnes sanoista keksittiin luoda nimi Juudas Pappi, johon kaikki olivat tyytyväisiä.

Alkuaikoina Juudas Pappi esiintyi kotibileissä ja takapihoilla soittaen enimmäkseen covereita, mutta he tekivät tuolloin ensimmäiset omat kappaleensa nimeltä "Juudas Pappi" ja "Synkkä sapatti".

Bändi esiintyi vuonna 1976 Porovanniemellä bändikilpailussa. He eivät voittaneet sitä, mutta tapasivat yllätyksekseen toisen heavy metal -yhtyeen nimeltä Junni and TNT. Yhtyeen kitaristi ja johtohahmo oli Martti Junni. Ennen tätä Juudas Pappi oli ajatellut olevansa TV-maassa ainoa lajissaan. He alkoivat pitää tiivisti yhteyttä ja suunnittelivat yhteisiä keikkoja, mutta nämä eivät ehtineet toteutua, sillä Junni and TNT hajosi. Samoihin aikoihin Jouni Myllgren oli alkanut puhua lähtevänsä yhtyeestä ja ryhtyvänsä kiertämään maailmaa moottoripyörällä.

Kun Eero Penttilä soitti Martti Junnille kertoakseen yhtyeensä tilanteesta, Junni lupasi tulla Myllgrenin tilalle. Juudas Pappi soitti yhden keikan ilman Myllgreniä, mutta sitten hän päättikin jäädä. Siitä lähtien Juudas Pappi on ollut viisimiehinen kahden kitaristin bändi.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [[]] (1977)
  • [[]] (1979)
  • [[]] (1980)
  • [[]] (1981)
  • [[]] (1983)
  • [[]] (1984)
  • [[]] (1986)
  • [[]] (1988)
  • [[]] (1991)
  • [[]] (1995)
  • [[]] (2003)
  • [[]] (2006)
  • [[]] (2009)
  • [[]] (2013)
  • [[]] (2016)
  • [[]] (2019)