Jokamies ja Kenttämies

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Jokamies ja Kenttämies oli tv-maalainen blues rock -yhtye. Yhtyeen perustivat kitaristi Juho Jokamies ja basisti Pera Kenttämies, jotka nimesivät sen itsensä mukaan. He olivat tutustuneet toisiinsa soittaessaan Jokamiesten Veljesorkesterissa 2000-luvulla. Jokamies päätti huhtikuussa 2008 jättää Veljesorkesterin ja siirtyä eteenpäin muusikkona. Hän oli löytänyt yhteiset sävelet Kenttämiehen kanssa ja molemmat lähtivät Veljesorkesterista perustamaan oman yhtyeen. Jokamies ja Kenttämies perustettiin samana vuonna 2008.

Jokamies ja Kenttämies halusivat yhtyeelle ammattitaitoisen ja nimekkään kokoonpanoon. Alkuperäisessä kokoonpanossa heidän lisäkseen soittivat laulaja-huuliharpisti Allen Carr, kakkoskitaristi Tommi Ikuri, saksofonisti-huilisti Nils Feodor sekä rumpali Victor Liljeström. Ensimmäinen keikka nähtiin ja kuultiin lokakuussa 2008. Tämän jälkeen yhtye aloitti aktiivisen keikkailun.

Ensimmäinen studioalbumi Jokamies ja Kenttämies julkaistiin vuonna 2010. Jokamiehen isä, rumpali Ari Jokamies vieraili levyllä ja on toisinaan soittanut myös yhtyeen konserteissa. Lavalla ovat myös mahtuneet Jokamiehen setä Jalmari Jokamies sekä tämän entinen bändikaveri Jokamiesten Veljesorkesterista, Ismo Loppe. Veljesorkesterin alkuperäiskokoonpanoon kuulunut Olavi Suokivi teki myös yhteistyötä yhtyeen kanssa ennen vuonna 2016 tapahtunutta kuolemaansa.

Jokamies ja Kenttämies julkaisi yhteensä neljä studioalbumia sekä myös yhden livealbumin vuonna 2017. Heistä tuli suosittuja TV-maassa ja he esittivät konserteissaan myös cover-materiaalia niin TV-maalaisten kuin ulkomaisten blues- ja roots-artistien kappaleista.

Yhtyeessä tapahtui myös muutama kokoonpanomuutos. Kitaristi Tommi Ikurin tilalle liittyi vuonna 2013 Jani Viironen, sekä rumpaliksi vaihtui vuonna 2018 Aleksi Holma.

Vuonna 2020 yhtye levytti vielä albumin Maamerkki ja soitti viimeiset keikkansa. Pian siitä he joutuivat tauolle koronaviruspandemian vuoksi. Sen aikana Allen Carr päätti jättää yhtyeen vuonna 2021. Yhtye kokoontui tämän jälkeen vielä monia kertoja, mutta Jokamiehestä ja Kenttämiehestä tuntui yhtyeen tulleen tiensä päähän. Myöhemmin Jokamies on kertonut, että hänen ja Kenttämiehen välit olivat heikentyneet useiden vuosien ajan ja tulehtuivat lopulta niin, etteivät he halunneet jatkaa yhteistyötään. Kun Juho Jokamies palasi takaisin Jokamiesten Veljesorkesteriin toukokuussa 2022, jäi Jokamies ja Kenttämies -yhtye tauolle. Pera Kenttämies liittyi myöhemmin syyskuussa Sam Fröba ja Tset -yhtyeeseen.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokamiehen ja Kenttämiehen kokoonpanot
2008–2013 (alkuperäinen)
2013–2018
  • Allen Carr – laulu, huuliharppu
  • Juho Jokamies – laulu, kitara
  • Jani Viironen – kitara
  • Pera Kenttämies – basso
  • Nils Feodor – saksofoni, huilu
  • Victor Liljeström – rummut
2018–2021
  • Allen Carr – laulu, huuliharppu
  • Juho Jokamies – laulu, kitara
  • Jani Viironen – kitara
  • Pera Kenttämies – basso
  • Nils Feodor – saksofoni, huilu
  • Aleksi Holma – rummut
2021–2022
  • Juho Jokamies – laulu, kitara
  • Jani Viironen – kitara
  • Pera Kenttämies – basso
  • Nils Feodor – saksofoni, huilu
  • Aleksi Holma – rummut

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]