Harri Kolkkanen

tv-maasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Harri Kristian Kolkkanen (12. helmikuuta 1953 Eura, Suomi - 21. marraskuuta 2008 Nihti) oli tvmaalainen politiikko ja Koti, kirkko ja isänmaa -puolueen puheenjohtaja sekä kansanedustaja vuosina 1990-2008. Hän oli poliittiselta kannaltaan jyrkästi konservatiivinen sekä suvaitsematon. Pitkä ura politiikassa ja liike-elämässä muovasi Harrin arvot koviksi ja konservatiivisiksi. Kolkkanen esitti reilua kansanmiestä, mutta todellisuudessa hän tunsi itsensä itsevarmaksi ja muita paremmaksi. Hän tuli tunnetuksi ehdottomien mielipiteidensä kautta 1980-luvulla. Hänen myöhempää elämäänsä rasittivat vankeustuomio, perhetragediat ja alkoholin käyttö.

Ura ja elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harri Kolkkanen syntyi Eurassa Länsi-Suomessa vuonna 1953. Kolkkasen lapsuus oli vaikea, mikä johtui kodin köyhyydestä ja hänen isänsä alkoholismista. Isä pahoinpiteli Kolkkasta. Koulussa häntä kiusattiin vanhojen vaatteiden takia. Hän muutti armeijan jälkeen TV-maahan opiskelemaan taloustiedettä Lutsilan yliopistoon, josta hän valmistui vuonna 1977. TV-maassa häntä rupesi kiinnostamaan politiikka ja hän tekikin pitkän, noin 18 vuoden uran kansanedustajana.

Eduskunnasta erottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. syyskuuta 2007 Hyvää päivää -juorulehti julkaisi Kolkkasesta artikkelin, jossa haastateltiin nimettömästi erästä naista, joka kertoi joutuneensa Kolkkasen seksuaalirikoksen uhriksi. Artikkeli aiheutti ison kohun TV-maassa. Kolkkanen kiisti kaikki väitteet. Häntä oli aiemmin vuonna 1987 epäilty seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta tutkinta lopetettiin riittämättömien todisteiden vuoksi.

Artikkelin julkaisemisen jälkeen TV-maan poliisi ryhtyi tutkimaan Kolkkasen tekemiä seksuaalirikoksia. Helmikuussa 2008 pidetyssä oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi törkeään raiskaukseen ja hänet tuomittiin 3 vuoden ja 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 240 tunnin yhdyskuntapalveluun. Lisäksi hänen oli maksettava uhrille 8 tuhatta markkaa korvaukseksi.

Tuomion jälkeen, kuolema ja kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamansa tuomion jälkeen Kolkkanen jätti paikkansa kansanedustajana. Lisäksi Kolkkasen vaimo haki avioeroa. Kolkkanen vetäytyi tapauksen jälkeen julkisuudesta, pakeni loisteliaasta kartanostaan ja muutti TV-kaupungin tuntumassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Kolkkasen uudet naapurit kertoivat hänen olemuksensa muuttuneen kansanedustajuuden jälkeen. Hän oli kasvattanut parran ja käytti ulkona liikkuessaan lippalakkia, nahkatakkia sekä isoja aurinkolaseja. Kolkkanen ei juuri puhunut naapureidensa kanssa eikä osallistunut talonyhtiön yhteisiin asioihin. Hänet saattoi nähdä useasti ulkona kotinsa lähellä humaltuneena kulkemassa epämääräisissä porukoissa. Marraskuun alussa 2008 hänet nähtiin kotinsa lähellä sijaitsevassa puistossa sekavassa olotilassa huudellen töykeyksiä ohikulkijoille sekä valitellen elämäänsä. Poliisi vei hänet yöksi putkaan.

Tiistaina 18. marraskuuta 2008 klo 19:20 Harri Kolkkanen valeli asuntonsa bensiinillä ja sytytti sen palamaan. Asunto tuhoutui palossa kokonaan sekä koko kerrostalo kärsi mittavia vahinkoja, joiden vuoksi koko rakennus jouduttiin purkamaan. Tapausta edelsi välikohtaus ulosottomiehen kanssa, joka soitti tulevansa hakemaan Kolkkasen omaisuutta velkojen lyhentämiseksi. Kolkkanen raivostui tästä ja uhkaili selvittävänsä ulosottomiehen kotiosoitteen sekä tappavan hänen perheensä.

Palokunnan saapuessa paikalle, oli Kolkkanen ehtinyt jo paeta paikalta ja lähteä mökilleen Vanalaan 90 kilometrin päähän. Kolkkanen ehti olla mökillään jonkun aikaa, kunnes torstaina 20. marraskuuta 2008 poliisi sai vihiä hänen oleskelupaikastaan. Poliisin saapuessa paikalle, Kolkkanen istui autossaan ja lähti ajamaan pakoon samalla ampuen SIG Sauer Mosquito -pistoolilla kohti poliisiautoa. Noin 25 kilometrin takaa-ajon jälkeen Kolkkanen törmäsi päin vastaantullutta rekka-autoa ja sai vakavia vammoja. Hänet kiidätettiin Nihdin yliopistolliseen sairaalaan, jossa kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana aamuna tajuihinsa tulematta.

Poliisi löysi tutkinnassaan Kolkkasen mökiltä hänen jättämiään kirjeitä, joissa hän kertoi menettäneensä kaiken sekä koko TV-maan vihaavan häntä. Kirjeissä oli myös muutamia henkilökohtaisia asioita, joita ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kolkkasen läheiset eivät ole juuri kommentoineet hänen kuolemaansa julkisuuteen, lukuunottamatta hänen veljeään Tapio Kolkkasta (s. 1955), joka vuonna 2012 NTV1:n MOT-ohjelmaan antamassaan haastattelussa kertoi Harrin olleen nuorena ilkeä ja välinpitämätön useita läheisiään kohtaan. Kahdeksanvuotiaana hän muun muassa telkesi Tapion päiväksi perunakellariin. He eivät olleet juurikaan tekemässä Harrin TV-maahan muuton jälkeen. Kaikesta huolimatta Tapio on pyrkinyt muistelemaan veljeään hyvällä, muun muassa käymällä hänen haudallaan.